Murskattuja Unelmia (Tauolla)

Luku 3.

Okei täss on kolmas luku ja yritän kattoo pian millo päivitän tätä. Anteeks, kun tää liikkuu tässä nyt näin nopeeta, mutta ei enää kauan mee eteenpäin näin nopee.
Kiitos niille jotka lukevat tätä!

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

-Viimeksi tapahtunut

"Mac, mun äiti sano, että sulla on ollit jotain ongelmia ja se sano, että se ei voi kertoa niistä vaan sun pitää. Että jos voisit kertoa niin, me voitaisiin auttaa." Liam puhui asiallisesti ja onko hänellä joku kaksisuuntainen mielihäiriö, koska en itse pysy tuossa tahdissa. Onko hän kiltti vai ilkeä? Hetki, sanoiko hän, että minun pitäisi kertoa ongelmistani?

-------------------------------------------------------------

"Umm... Eikö me voitais mennä eka pois tästä umm... Eteisestä?" Kysyin, raapien niskaani.
He katsoivat toisiaan ja nyökkäilivät
"Onko jokin hätänä?" Louis kysyi, kun näki, miten paniikki loisto silmistäni.
"Ei mikään, mutta eiks voitais nyt mennä pois tästä." Vastsin hänelle ja puskin heidän ohitse, mutta miksi he edes yrittävät saada ongelmani tietoonsa. Ne ovat minun ongelmani. Ei heidän!

Louisin n.k

Heti kun törmäsin tuohon ruskea hiuksiseen tyttöön, jolla oli maailman viattomimmat vihreä/sini/keltaiset silmät ja se miten hän pukeutui, hänhän oli melkein kuin minä, mutta vain tyttönä, tunsin jotain, mitä en ennen ollut tuntenut en edes Eleanorin kanssa.
Mitä minulle tapahtuu? Haluan olla hänen lähellänsä enemmän kuin pelkkänä ystävänä, mutta se vain on niin sopimatonta ja en usko, että Liam päästäisi minua edes hänen lähelleen.
Mitä muut pojat ajattelevat hänestä ja jos Harry pitää hänestä, se ei tule olemaan niin helppoa.
En anna hänen särkeä Macin sydäntä. Hän näytti niin rikkinäiseltä silmissään, mutta niin onnellisselta hymyltään.

Harry n.k

MacKenzien silmät olivat niin erinlaiset... Niin... Niin... Synkät, pelokkaat ja haavoittuneet.
Haluan auttaa häntä ja korjata hänet. En tiedä miksi, mutta hän oli kuin näkisi ykkös-luokkalaisen lavalla. Hän vei sydämmeni, kuin olisi varastanut tikkarin vauvalta.

Niall n.k

Aww Mac oli niin sulonen! Sen hymy oli aivan valloittava, mutta onko hänellä oikeasti joku ongelma? Jos se on jotain todella vakavaa, minä haluan auttaa häntä ja parantaa pikku potilaan.
Toivottavasti meistä kahdesta tulee parhaimmat kaveri!

Zayn n.k

MacKenzie vaikutti omituiselta. Hänen hymy oli todella uskottava, mutta kyllä samanlainen näkee aidon ja feikin läpi. Se hymy vain vaikutti niin pakotetulta ja kyllä minäkin sen opin vuosien varrella. Pojatkaan eivät edes tiedä, että joudun käydä psykiatrilla masennuksen takia.
Ei, se ei johdu, että en enää viihtyisi laulajana vaan huhut ja vihaajat saivat otteensa minusta. En enää tiennyt, mitä tehdä ja sorruin kaikenlaisiin juttuihin. Ensik tuli tupakka ja sitten itsensä näänyttäminen, viimeisenä tuli viiltely ja nykyään en lähde minnekkään ilman terääni ja hupparia tai rannekeita.
Simon sai minut kiinni siitä ja passitti terapiaan, mutta luuleko hän oikeasti, että se auttaisi. Puhua nyt tuntemattomalle tyypille, joka ei välittäisi paskakaan, mitä minulle kuuluu tai kuinka paskalta minusta tuntuu! Pyh, sanon minä!

Liam n.k

Ehkä olin vähän liian tyly hänelle alussa, mutta pelkäsin, että hän vain muuttusi yhtäkkiä joksikin diivaksi ja käyttäisi minua ja kavereita vaan maineen takia.
Sen jälkeen kun pääsin sisälle, menin soittamaan äidille ja hän sanoi, että Macillä on ollut hankaluuksi menneessä, mutta on paranemiseen päin ja kyllä häb oikeasti kertoi, miksi hän oli muuttanut Lontooseen, mutta haluasin vain nähdä, luottako hän meihin vai pitääkö sen edestä taistella.
Voin luvata, että me kaikki kyllä taistelemme.

MacKenzien n.k

(Sori vaihtuu koko ajan )

Siirryimme kaikki keittiöön, jossa Harry keittää teetä ja me istumme pyöreän, ruskean pöydän ympärillä (Arthur ja pyöreän pöydän ritarit ). Harry laski kaikkien eteen ison kupin teetä ja siinä samalla mietin kertoisinko kaiken heille vai tyytyisinkö pelkkään pieneen valkoiseen valheeseen (I wouldn't evem notice 'cause you've been telling me these little white lies, little white lies). Päädyin valheeseen, mutta mihin niistä.
Kaikki katsoivat minua odottavasti "Umm... Puol vuotta sitten mä jouduin onnettomuuteen ja menetin muistin. Lääkäri sano, että kaikkia muistoja ei koskaan tule takaisin... Ja mun koulu meni täysin päin p:tä, mutta mun Englanti jäi ja äiti sanoi, että sä ottasit mut tänne ja kun jos mä oisin joutun jäädä sinne mulla ois tullut kaikki mahdolliset terapiat. Niin, ei niillä olisi ollut tarpeeksi rahaa kaikkiin kuluihin." Sepitin jotain päästäni ja se näytti menevän ainakin melkeen kaikilla läpi.
Liamista tai Zaynistä en saanut selkoa, mutta toivotaan, että he eivät toisi mielipiteitään nyt esiin.
Kaikki katsoivat minua hiljaa ja Liam näytti vähän pettyneeltä ilmeeltään. Tätä on jo jatkunut jonkin aikaa, mutta millä tavalla vetäisin heidän huomionsa muualla. Hörppään pikkaisen teetäni, joka on jo oikeastaan aika kylmää, jotenka nousen ylös ja menen kaatamaan sitä pois. Samalla kaikkien huomio kääntyykin pois minusta ja he kaikki nousevat ylös sijoiltaan. He kävelevät kaikki jonossa ulos keittiöstä ja jättävät minut keittiöön yksin.
Ensimmäinen kerta viikkoon, kun saan viimein olla kunnolla yksin, mutta pakko sanoa tuo oli kyllä todella outoa ja hämmentävää. Katsoin keittiön ovea hetken hämilläni ja jatkoin sitten teen pois kaatamisen, otin samalla kaikkien muittenkin mukit pois pöydältä ja kaadoin niistäkin kylmät teet pois.
Jäin vain hengailemaan keittiöön, koska tämä talo on todella iso ja ihan varmasti minun tuurillani eksyisin jo portakkoa etsiessä.
Minulla on aina kuulokkeet taskussa, jotenka otin ne pois sieltä ja kytkin ne puhelimeeni, pistin soimaan Black Veil Bridesin Goodbye Agony. En edes huomannut, kuinka Louis oli tullut keittiöön ja katsoi minun tanssahtelevan pikkaisen musiikin tahtiin.
Hän katsoi liikeittäni tarkasti vieno hymy leväten huulillansa. Miettien, kuinka hän halusi minun luottavan häneen ja kertovan totuuden, miksi olin muuttanut heidän luokseen ja miksi yritän esittää onnellista. Mutta ennen kaikkea, hän halusi korjata sydämmeni ja voittaa sen ennen kuin Harry veisi ja särkisi kaiken, mitä minusta oli vielä jäljellä, mutta Harry ei halunnut särkeä sydäntäni vaan hänellä on samanlaiset aikomukset kuin Louisilla, hän haluaa tulla sankarikseni ja kerätä pienet palaset, pistäen ne takaisin yhteen pala palalta.
Soittolistani oli päättymäisillään ja Louis katsoi vieläkin minua. Viimeinen laulu alkoi soimaan ja se on Skilletiltä Whispers In The Dark. Hyräilin sen mukana ja muistan kaiken, kuinka jokainen viilto ranteessani sai tarinansa ja jokainen arpi, jotka olin itselleni aiheuttanut sai kaiken tuntumaan niin helpolta.
Laulu päättyi, otin kuulokkeet pois korvilta ja Louis alkoi taputtamaan, hymyillen leveästi.
"Sinulla on aivan mahtava ääni, mikset käytä sitä?" Louis kysyi ja sai minut jähmettymään paikolleen. En ole koskaan hyräillyt saati sitten laulanut kenenkään edessä.
"Kuinka kauan olet ollut siinä?" Kysyin häneltä kauhuissani, jos hän oli nähnyt, kuin yhdessä vaiheessa hihani oli noussut tarpeeksi ylös näyttäkseen arpeni.
"Tarpeeksi kauan, mutta minulla on yksi kysymys..."

~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~

Okei siinä oli nyt se ja lukekaa, äänestäkää ja kommentoikaa!
Kertokaa kaikki mielipiteenne ja jos on ideoita tähän tarinaan tai haluat joksikin hahmoksi tai vaan jotain inboxatkaa tai pistäkää kommenteihin ☺
Joo tiedän, että tää luku oli aika sekava, mutta nii oo mieki, jotenka...
Adios Amigos

~Essi