Murskattuja Unelmia (Tauolla)

Luku 18.

Juoksin ylös portaita niin nopeasti kuin vain pystyin. Sydämmeni hakkasi rinnassani tuhatta ja sataa. Kun pääsin hänen ovellensa, olin peloissani, mitä tuon oven puolella oikein näkyisi.

Avasin oven hiljaa ja katsoessani sisälle näin julisteita, valokuvia ja tauluja palasina lattialla, partavesi pulloja sirpaleina matolla, joista lähti kammottava löyhkä ja yksi esine pisti silmääni. Se oli läppäri, joka oli avonaisena kirjoituspöydälle ja siinä pyöri diaesitys, jossa näkyi kuvia poikien kasvusta näissä viidessä heidän elämänsä parhaimissaan, mutta huonoimissaan vuosissa. He hymyilivät jokaisessa kuvassa paitsi yhdessä, jossa kaikilla oli kyyneleitä silmissä ja Simon seisoi heidän kaikkien keskellä lavalla.

Se sai minut ihmettelemään, mikä tuo kuva oikein oli, mutta kuulin pieniä nyyhkytyksiä huoneen toiselta puolelta. Zayn. Zayn istui sänkynsä vierellä ja katsoi tuota diaa. Hänen silmänsä oli punaiset kuin mitkä ja kyynel vainat jatkoivat valumista hänen kasvoillansa, kun minä vain seisoin paikallani.

"Zayn?" Otin yhden askeleen lähemmäksi häntä ja ääneni oli todella hellä, ihan kuin pelkäisin tekeväni jotain, mikä ajaisi hänet huonompaan tilaan. En ole koskaan kuvitellut, että hän edes voisi edes olla näin haavoittuvainen.

"Zayn..?" Kun pääsin lähemmäksi, näin hänet paremmin ja hän näytti, että olisi juuri jäänyt rekan alle.

Istuin hänen vierellensä ja vedin hänet lämpimään ja lohduttavaan halaukseen, jossa hän jatkoi itkemistään. Zayn yritti tulla mahdollisimman lähellä ja pisti kätensä ympärilleni niin tiukasti kuin vain voisi. Hän kaipasi varmaan todella paljon lohdutusta ja hänen otteensa kertoi hänen pelkäävänsä, että minä jättäisin hänet tuohon tilaansa. Ei ikinä.

Tätä jatkui vaikka kuinka kauan, mutta jonkin ajan päästä hän löysytti otettaan minusta ja vetäytyi sen verran, että hän katsoi suoraan silmiini.

"Mac, mä haluasin kysyä sulta yhtä asiaa?" Hänen äänensä oli epävarma ja pelokas, hän jopa siirsi katseensa lattiiaan, joka näyttäisi olevan kiinnostavampi nykyään.

"Niin, Zayn?" Ääneni kuulosti myös epävarmalta, koska minua pelotti, mitä hän aikoisi kysyä.

"Mä..." Hän pysäytti lauseensa ja siirsi katseensa takaisin ylös, kohdaten omani, joka sai hänet muuttumaan vielä enemmän epävarmaksi.

"Zayn, kaikki hyvin?" Kysyin hellästi häneltä ja silitin hänen poskeaan. Hän näytti olevansa todella peloissaan.

"Mä rakastan sua ja haluaisitko sä olla mun tyttöystävä?" Se vaimensi minut ja tuo hiljaisuus näytti pelottavansa häntä. Hän näytti olevansa valmis kieltäytymiseeni, mutta en aio sanoa tuota.

Suutelin pienesti hänen huuliansa ja sanoin "Onko tuo tarpeeksi hyvä vastaus?". Hänen silmänsä kirkastuivat ja hän veti minut syliinsä paljon vahvemillaan käsillään kuin minun.

Hänen naamatauluaan koristi nyt lempeä ja rakastava hymy. Hän suuteli poskeani ja piilotti kasvonsa kaulaani. Hänen käsivartensa olivat tiukasti, mutta varovaisesti vyötäröni ympärillä.

"Mä rakastan sua", Zayn kuiskasi kaulaani vasten ja jätti pieniä suukkoja sinne tänne kömpelösti. "Mäkin rakastan sua", käännyin ympäri hänen sylissänsä, jotta olisimme kasvoittain. Suutelin hänen kyynelistä märkiä huuliaan ja pujotin käteni hänen niskansa taakse.

"Niin paljon", sanoin hänen huuliansa vasten. Hänen silmänsä olivat kiinni ja minä ihailin hänen kasvojensa piirteitä samalla, kun hän odotti minun suutelevan häntä uudelleen, mutta ei koskaan saanut sitä suukkoa. Hän kurtisti kulmiaan ja aukaisi silmänsä, nähden minun hymyilevän hänelle.

"Mitä sä oikee hymyilet siinä?" Hänen katseensa sisälsi huvittuneisuutta ja ihailua. "En mitään", katson häntä silmiin ja hymyilen hänelle lempeästi, kun nojaan eteenpäin. Näen hänen sulkevan silmänsä ja se on myös mahtava aika nousta ylös ja juosta ulos hänen huoneestaan.

"Hei!" Kuului huuto takaani ja nopeat juoksuaskeleet, jotka olivat paljon nopeammat kuin omani.

Yritin kiristää tahtia, mutta siitä ei ollut hyötyä, kun kaksi vahvaa kättä sai otteensa vyötäröstäni, vetäen minut taaksepäin. "Vai että luulit pääseväsi pakoon?" Hänen äänensä kuulosti niin rakastavalta.

En ole koskaan kuullut mitään tuollaista vain ja pelkästään äänestä. Ja se jos mikä pelottaa minua. Entä jos hän pettyy minuun? Entä jos hän kyllästyy? Entä jos en olekkaan se, miksi hän oli minut kuvitellut? Entä jos en pysty palautaa sitä kaikkea, mitä hän antaisi minulle? Entä jos-.

Okei nyt riittää! Minun pitäisi keskittyä hyviin puoliin eikä huonoihin, mutta minua vain pelottaa niin hirveästi. Se on tapahtunut ennenkin! Miksi se ei voisi tapahtua nytkään?! Arg!

"Mac, kaikki hyvin?" Zayn kysyi, kuulostaen huolestuneelta.
"Joo, mä vain taisin jäädä ajatuksiini", hymyilin niin feikisti, että kuka tahansa voisi nähdä sen läpi. En vaan pääse yli siitä, että en ehkä ole se, mitä hän haluaisi minun olevan.

"Mac, mä tiedän, että sä valehtelet! Mikä sulla nyt on?" Hän oli aika turhautunut minuun, mutta muuttui välittäväiseksi sekunissa.

"Entä jos mä en ookkaan se, mitä sä haluut tai tarvitset?" Kysyin häneltä ja katsoin omia jalkojani, joissa oli mustat sukat, joittenka keskellä koristeli keskarin kuva. Sukkani ovat näköjään samaa mieltä. Olen täysi idiootti, joka saa ihmiset toivomaan enemmän keskisormia itselleen minulle näytettäväksi.

"Mac..." Zayn nosti lempeästi etusormellaan leukaani ylös ja katsoi minua niin rakastavasti, että en voi sitä edes kuvailla sanoilla. "Sä oot paljon enemmän, mitä mä ansaitsisin ikinä, mutta silti sä epäilet itseäs ja päätät olla mun kanssa. Mä en tiedä, mitä mä tekisin, jos sä lähtisit nyt." Hän nojautui eteenpäin ja pysähtyi korvani juurella. "Mä oon sanonu tän tänään jo kaks kertaa, mutta ei kolmas taitais olla pahitteeks. Mä rakastan sua, MacKenzie Henderson", hän kuiski korvaani.

"Mäkin sua, Zayn Malik", kuiskasin vieläkin hiljempää, mitä hän, koska en tiedä sanoinko sen hänelle vai todistaa sitä itselleni. Kyllä minä rakastan häntä, mutta en ole varma, onko se yhtä voimakas kuin hänen.