Moikka kaikki pitkästä aikaa! Sori että täs uudes luvus on kestäny näin kauan, syitä avaan vähä enemmän tuolla lopussa. Mutta nyt nauttikaa uudesta luvusta <3
———-
Tosiaan Teemu tulee tähän tarinaan paikoittain vähän enemmän mukaan, joten tein sille nyt oman hahmon.Teemu hallstén-Lehto
16-vuotias lahtelainen. Tämä nuorukainen ei pelkää tarttua tilaisuuksiin. Teemu on ns porukkansa johtaja ja onkin sellainen johtaja luonne. Teemu ei kiinnostu kovin helposti kenestäkään, mutta joskus poikkeuksia löytyy. Teemu tulee hieman varakkaammasta perheestä, joten hän on tottunut saamaan lähes kaiken minkä haluaa. Teemu asuu äitinsä, isänsä ja pikkuveljensä kanssa. Luonteensa puolesta Teemu tykkää kokeilla rajoja, jonka johdosta syntyy joskus sanaharkkoja. Sali on melkein toinen koti Teemulle. Teemun menopeli on polaris rzr koppimönkijä.
"Ihminen joka ei tee virheitä ei tavallisesti tee muutakaan."
———-
Raotan silmiäni ja katselen ympärilleni. Näen
seinällä jonkin motocross kuskin kuvan. En siis ollut ainakaan kotona tai Airin luona. Katseeni kiertää ympäri huonetta ja silmäni osuvat valkoiseen Airohin kypärään. Samassa tajuan olevani Viljamin luona. Ei vittu mitä oon taas menny sekoilemaan?Yritän saada muodostettua päässäni jonkinlaista kuvaa eilisillan tapahtumista. Kun huomaan päälläni Viljamin mustan calvin kleinin hupparin, aivoni ilmeisesti saavat tarvitsemansa herätyksen ja alkavat viimein toimia. Muistan bileet, kaksi oksettavaa rottaa jotka kantavat nimiä Samuel ja Topi, paniikkikohtaus ja sitä seurannut hirveä itkukohtaus. Seuraavan kohdan muistaessani haluaisin hakata päätä takana olevaan seinään. Viljami oli tullut paikalle juuri pahimpaan aikaan, kun olin ollut todella haavoittuvaisessa tilassa. Tunteet olivat heikkous, niin olin yläasteen aikana oppinut. Olen juuri alkamassa toteuttaa suunnitelmaani, kun ovelta kuuluu ääni.
"Kato huomenta, meidän ruusunen heräs." Käännän katseeni äänen suuntaan ja näen Viljamin nojailemassa ovenkarmiin. Poika näyttää erittäin hyvältä kiharat hiukset söpösti pörröllä, pienen virnistyksen leikkiessä tämän kasvoilla. Viljamilla on vain harmaat niken collegehousut jalassa, ja katseeni meinaa väkisin eksyä tämän treenattuun yläkroppaan.
"En mä oo mikään ruusunen." Naurahdan ja nappaan tyynyn käteeni, joka sattuu olemaan käteni ulottuvilla. Viskaan tyynyn kohti Viljamia, mutta hän nappaa sen suoraan ilmasta.
"Mä luulin et vanhana lentopalloilijana sun heitois olis ees vähän voimaa." viljami kiusoittelee.
"Hei mä en oo krapulassa ihan vahvimmillani" Vastaan ja viskaan jo uuden tyynyn. Yllätyksekseni Viljami ei ehdi reagoida tarpeeksi nopeasti ja tyyny osuu suoraan hänen naamaansa.
"Hah siitäs sait. Toi oli kosto siitä Maanantain jutusta Jasperilla." Nauran Viljamille. Pian tunnenkin jo tyynyn osuvan kovalla voimalla naamaani. Tällä kertaa Viljami nauraa.
"karma is a bitch, muru." Hän sanoo ja vinkkaa silmää.
"Voi vittu sun kans." Naurahdan itsekkin. Samassa tajuan.
"Ei vittu, mä unohdin kokonaan ilmottaa Airille, et mis meen." Sanon ponkaistessani ylös sängystä.
"Tiiätkö mis mun puhelin on?"
"Ehkä se on siel eteisen pöydällä." Viljami huikkaa perääni, kun olen jo puolessa matkassa portaisiin.
YOU ARE READING
Se miltä rakkaus tuntuu
RomanceMitä vittua te teette!" huudan heille. Yksi pojista lähtee kävelemään luokseni. "Sori sori toi pallo vähä lähti!" hän tulee luokseni pahoitellen. Olen juuri alkamassa vittuilla pojalle tämän osumatarkkuudesta, mutta kun nostan katseeni pallosta, en...