5. "Onks toi sun joku uus muija vai?"

596 21 16
                                    

Painoin torkkua jo kolmannen kerran. Vihaan maanantai aamuja, tai no oikeastaan kaikkia kouluaamuja. En ollut saanut yöllä unta, vaikka olin kerrankin oikeasti yrittänyt. Yö oli mennyt pitkälti asioiden liiallisessa ajattelussa. Kenties mitä tai ketä siitä sai syyttää. Kun olen torkuttanut 40 minuuttia, yritän kerätä vähäiset itsekurin rippeeni ja nousta ylös, mutta tässä onnistumatta painan jälleen torkkua.

Herään siihen, kun puhelimeni soi.
"Moi." Mumisen unisena puhelimeen.
"Missä sä oot?" Airi kysyy.
"Himas. Kui?"
"No meidän kemian tunti alko 15min sit."
"Ei vittu. No mä tuun seuraavalle tunnille." Sanon.
Mahtavaa. Toinen viikko lukiossa ja en jaksa enää herätä. Nousen ylös ja alan suorittaa aamutoimia. Tämän päivän vaatteiksi valikoituu mustat farkut ja punainen cropattu huppari. Letitän hiukseni vielä kahdelle ranskanletille, koska tänään ei ollut mikään paras hiuspäivä.

Lopulta olen koululla viisi minuuttia ennen matikantunnin alkua. Kun saavun luokan eteen, näen Viljamin, Aaron ja Jasperin norkoilemassa hieman kauempana. Lähden kävelemään poikia kohti ja heti minut huomattuaan, Viljamin ilme kirkastuu.
"Mä aattelin jo ettet sä tuukkaan." Hän sanoo. "Mä nukuin pommiin." Selittelen.
"No niimpä tietysti." Jasper naurahtaa. Pian opettaja saapuu ja aloitamme tunnin. Tunti menee tyypilliseen tylsään tapaansa, lukuun ottamatta paria katsekontakia minun ja Viljamin välillä, molempien kääntäessä katseensa juuri silloin, kun kuvittelemme, ettei toinen huomaa.

Matikantunnin jälkeen pääsemme viimein ruokalaan. Ja tietenkin, koska tämä päivä oli valmiiksi jo niin mahtava, ruuaksi oli kasvissosekeittoa. Eli näkkärilinjalla mentäisiin jälleen. Menimme meille jo vakkaripöydäksi muodostuneeseen nurkkapöytään, jossa Nooa ja Jose jo odottelivat.
"En tajuu miks meille tarjotaan tällästä paskaa." Aloitan heti valittamisen.
"Hei mitä sä iniset. Tää on ainaki mun lempparia." Jose sanoo ja näyttelee oksentavansa.
"Pitäskö vaan mennä kauppaan?" Aaro ehdottaa.
"Mitäs tääl suunnitellaan?" Airi ja Helmi saapuvat pöytäämme.
"Mietittiin täs, et pitäskö mennä kauppaan." Kerron.
"Kannatan." Airi sanoo.
"Joo eiköhän mennä." Jasper komppaa. Heitämme näkkärit roskiin ja suuntamme kohti parkkipaikkaa.

Kävimme läheisessä s-marketissa ja nyt olemme linnoittautuneet ykköskerroksen aulan sohville.
"Ai että, kyl kelpaa." Jose sanoo korkatessaan Megaforcen suurieleisesti.
"En tajuu miten voit juoda tota kusta. Monsteri on paljo parempaa." Airi väittää. Pian Josella ja Airilla on kunnon väittely käynnissä, kumpi juomista on ostamisen arvoista.

Keskityn selailemaan tiktokkia, kun kuulen lähestyviä askeleita. Nostan katseeni ja edessämme seisoo kolme Muijaa.
"Moi Viljami." selkeästi porukan johtaja alkaa lirkuttaa. En tiedä miksi, mutta tunnen pientä mustasukkaisuutta, kun tuo ylimeikattu barbie yritää ilmeisesti flirttailla Viljamille.
"Mä oottelin sua sinne Jannan bileisiin viikonloppuna. Miks et tullu?" Tyttö jatkaa. "Veera painu vittuun." Jasper sanoo selvästi tyttöön vittuuntuneena.
"Jasper mä en kysyny sulta mitään." Tyttö ilmeisesti Veera nimeltään, sanoo ylimielisesti hymyillen. Viljami vilkaisee minua ja iskee silmää. Ja sitten ennen kuin huomaankaan, Viljami laskee kätensä olkapäälleni ja vetää minut lähemmäs itseään.
"No vaikka se ei kuulu sulle vittuukaan, niin mulla oli viikonloppuna vähä muuta tekemistä." Viljami sanoo ja katsoo minua. Tajuan heti mitä Viljami meinaa ja lähden juttuun mukaan. Hivuttaudun vielä hieman lähemmäs pojan kylkeä ja lasken pääni tämän olkapäälle. Veera katsoo minua erittäin halventavasti, mutta väläytän tälle vain vahingoniloisen hymyn.
"Onks toi sun joku uus muija vai?" Veera sanoo, jokaisen sanan tihkuessa halveksuntaa. "Mitä sitte vaikka oiskin." Viljami sanoo rennosti. En tiedä miksi Viljamin sanat saavat perhoset lentelemään jälleen vatsassani. Eihän Viljami voinut musta sillä tavalla tykätä kuitenkaan. Veera katsoo minua vielä erittäin murhaavasti, ennen kuin kääntyy kannoillaan ja marssii pois kaksi muuta tyttöä perässään.
"Ei vittu mä en kestä Veeraa ja noita sen minioneja." Jasper sanoo.
"No älä mitää. Miks toi ämmä ei tajuu jättää mua rauhaan." Viljami puuskahtaa turhautuneesti.
Huomaan yhä olevani kiinni pojan kyljessä, joten vetäydyn pikaisesti hieman kauemmas. "Kuka toi oli?" Kysyn hieman ohi mennen. Haluan tietää kuka tuo Veera oikein oli, jos pojat vihasivat häntä niin paljon.
"Se on mun ex-säätö yläasteelta. Meil oli vähä juttuu viime talvena." Viljami selittää.
"Aa okei."
En voi mitään sille, että minua alkaa hieman vituttaa ajatus siitä, että Viljamin exä on samassa koulussa meidän kanssa.

Se miltä rakkaus tuntuuWhere stories live. Discover now