Soturikissat I: Pimeä kohtalo

Luku 8

Eräänä aamuna Tillitähti kuuli ulvontaa. Hän hyppeli ulos pesästään ja näki ison, ruskean ja karvaisen otuksen.
-JUOSKAA!! Tillitähti karjui.
-JUOSKAA NUMMELLE, NYT HETI! TÄMÄ ON KÄSKY! Tillitähti huusi uudelleen ja juoksi pentutarhaan.
Tillitähti otti molemmat kaksi pentua, ja lähti juoksemaan. Nämä olivat Tillitähden pojan pentuja, ja hän ehti nähdä, kun sydänleirin ainoa kuningatar ja Koivukynnen kumppani Sadelilja paiskautui suurkiveä päin ja jäi siihen. Tillitähti juoksi Silkkisulka rinnallaan sydänleiristä ja -reviiriltä nummireviirille.
-Missä emo on? Kysyi Voikukkapentu.
-Niimpä, missä emo? Toisti Liljapentu.
-Hän on varmaan tulossa, Silkkisulka vastasi tietämättömänä asioiden oikeasta laidasta.

Nummileirissä alettiin heti järjestää paikkoja sydänleiriläisille. Saarelaiset hätistettiin omaan leiriinsä, ja muutama sai paikan muuten tyhjillään olevasta parantajan pesästä sekä oppilaiden pesästä. Pennut kiikutettiin pentutarhaan.
-Missä Sadelilja on? Koivukynsi kysyi Tillitähdeltä hätääntyneenä.
Tillitähti katsoi tätä ensin, ja sanoi sitten:
-Otan osaa.
-Ei, älä pelleile kanssani.
Yhtäkkinen raivo leimahti Tillitähden sisällä.
-Luuletko tosiaan, että laskisin leikkiä toisen kissan hengestä?
-Näin mitä tapahtui punaturkille. Tuskin sinä häntä heitit oravan perään, vai mitä?
-Hän kävi kimppuuni! Ei ollut tarkoitus.
-Miksi siis valehtelit, jos SINÄ olit uhri?
-Ole hiljaa tai saat itsekin kokea saman kohtalon kuin rakas kumppanisi, Tillitähti murisi ja meni Isokivelle.
-Saapukoon jokainen metsästämään kykenevä Isokiven juureen klaanikokoukseen!

Hiljaisuuden laskeuduttua aukiolle Tillitähti maukui:
-Olen päättänyt karkottaa Koivukynnen Varjoklaanista. Hän ei ole edes yrittänyt osoittaa uskollisuuttaan Varjoklaania kohtaan.
Koivukynsi saateltiin murinoin, sähinöin ja sylkäisyin ulos Varjoklaanin perukoille, karkotettujen maahan. Siellä hänet joko heikennettäisiin tai tapettaisiin.
Viimeiseksi Koivukynsi huusi:
-TILLITÄHTI TAPPOI KUUSITURKIN JA PUNATURKIN!
-Se on totta, Silkkisulka sanoi.
-MITÄH? Tillitähti huusi.
Yksi toisensa jälkeen kissat hyökkäsivät Tillitähden kimppuun.
Viimein, kitumaan rottien armoille jätetty Tillitähti murisee ainoalle uskolliselle tyttärelleen:
-Kosta Koivukynnelle ja Silkkisulalle puolestani.

Ja tässä, rakkaat lukijat, olivat Tillitähden niinkuin myös tämän kirjan viimeiset sanat.
Seuraava osa merkitään tänne.
Iloisia lukuhetkiä muiden kirjojen parissa T. Karkki1.