Luku 9| S.U.P.E.R

35 2 0
                                    

Remuksen nk

Kesäkuun ajan ei oltu paljoo mitään Siriuksen kaa tehty kun molempien piti opiskella kokeita varten. Oltiin kaikki ihan puhki tuntien ja tuntien pänttäämisen jälkeen. Kokeiden lähestyessä kaikki seiska- ja vitosluokkalaiset olivat ison stressin alla muutaman olin jo nähnyt purskahtavan itkuun hiiren hiljaisessa kirjastossa. Jotkut vanhemmat oppilaat antoivat "vinkkejä" nuoremille jotka olivat yleensä vain jotain huijaus apua tai ihan älyttömiä kertomuksia kysymyksistä ja niiden vastauksista. Lily kesti meistä parhaiten paineen ja johtaja tyttönä hän lohdutteli nuorempia ja oikeasti auttoi heitä. Sirius ja James eteviä kun olivat opiskelivat vähiten, mutta James teki kaikkensa, jotta Peter ymmärtäisi ja oppisi kaiken ajoissa.

-Hei Remus, kuulin Siriuksen äänen, makuusalissa lukiessani erittäin vaikeaa taikajuoma kirjaa, jonka ajattelin auttavat edes vähän.
-Mitä Siri, vastasin katsomatta pois kirjastani.

-Tehäänkö jotain kahestaan, hän sanoi tylsistyneesti.

-Sä vaan luet koko ajan, poika jatkoi marinaansa.

-En tiedä susta, mutta mulla on kokeet tulossa, vastasi vähän huvittuneena hänen tylsistymisestään.

-Niin mut osaat jo kaiken oot meistä neljästä paras ja viidestä toisiks paras,
voisit hyvin olla Korpinkynsi, Sirius vain jatkoi märinäänsä

-Niin kai no tuu syliin niin luen sulle, sanoin hymyillen ja Sirius nuosi heti sängylleni ja makasi päälleni pää rintaani vasten.

-Nestemmäinen onni eli Felix Felicis on äärimmäisen vaikea valmistaa ja jos tekee virheen seuraukset voivat olla tuhoisat. Joten välttääkseski tämän tässä pari vinkkia miten saat onnen juomasi onnistunaan, jatkoin lukemista kunnes Sirius nukahti.

Pistin kirjan yöpöydälleni muiden kirjojen kanssa ja silitin Siriuksen hiuksia ja pussasin tämän otsaa ja nukahdin nopeasti itsekkin.

Seuraava viikko oli pahempi kuin kuvittelin kokeita kokeiden perään tuntui kuin pää räjähtää. Kerran pimeyden voimilta suojautumisen teoria kokeen jälkeen käveltyäni Siriuksen luokse pyörryin hänen syliinsä ja heräsin sairaala siivestä. Kuulin Matami Pomfreyn valittelevan oppilaiden stressin määrästä ennen kuin huomasi minut ja päästi minut lähtemään. Lopulta viikon loputtua lysähdin sängylleni makaamaan ja tunsin kuinka Sirius halasi minus takaapäin ja hymyilin hieman.

Sunnuntai iltana istuimme oleskeluhuoneen nurkassa missä tykkäsimme olla. Ilta meni nopeasti. Mietimme tulevaisuuttame, Lily halusi nähdä lapsensa nousevan Tylypahkan junaan, James mietti miten parhaiten varmistaisi että hänen lapsenlapsensa muistaisivat hänet heidän siistinä pappana, Sirius vitsaili päästessään olemaan se kummisetä joka kysylee draaman perään, Peter toivo olevansa aina ystäviensä kanssa. Minä vain istuin hiljaa.

-Remus kaikki hyvin, Lily kysyi huolestuneena

-Olen ihmissusi en elä noin kauaa, sanoin surullisena. Kaikki istuivat hiljaa.

-Kuutamo, minä lupaan, että sinä tulet elämään enemmän kuin me muut, Sirius sanoi lujasti

*Hän piti lupauksensa*

Wolfstar Onko Tää TottaOpowieści tętniące życiem. Odkryj je teraz