Luku 5| Olisitko poikaystäväni

53 3 3
                                    

Siriuksen nk
-Olen viimeistemn kolmen kuukauden aikana olen ollut ihan pihkassa Remus Lupiniin, mutta hän kuulemma tykkää jostain toisesta, en ikinä saanut vastausta ekalla muodonmuutos tunnillani esittämääni kysymykseen. Mutta en tiedä kyllä pitääkö hän enää siitä mysteeri tyypistä sillä ei hän ollut kenellekkä tai kenestäkää puhunut, että en tiedä. Tosin olen huomannut kuinka Remus tuijottaa minua, hakeutuu seuraani tai punastuu tomaatiksi kun "vahingossa" kaaduin hänen syliinsä. Siitä hetkestä lähtien olen ollut 30,5% varma että hän pitää minusta. En tiedä aikooko hän ikinä kertoa minulle, tosin jos hän ei edes ole ihastunut minuun niin eihän silloin hänellä mitään kerrottavaa olekkaan. Mutta en tiedä pitäisikö minun kertoa hänelle tunteistani. Että sellasta, lopetin palpatukseni

-Aivan, Lily sanoi silmät ja suu apposen auki.

-No siis... anteeksi toi oli aivan liian paljon informaatiota yhdellä kertaa, hän jatkoi

-Joo sori halusin vaan kertoo kaiken, sanoin anteeksi pyytävästi

-Siis sinä pidät Remuksesta, mutta et tiedä pitääkö hän sinusta ja mietit pitäisikö sinun kertoa tästä hänelle, Lily sanoi pienen tauon jälkeen

-Suurin piirtein, sanoin

-Okei no mitä jos olisitte jossain vaiheessa ihan kahdestaan jolloin voisit kertoa tunteistasi, Lily ehdotti

-Pystytkö tehdä niin, kysyin toiveikkaana

-Ehkä, Lily sanoi mietiskellen

-Järjestän sen tänään ilalla lupaan sen, Lily jatkoi hetken mietittyään

-Kiitos Lily olet ihana, sanoin iloisesti ja halasin häntä ja lähdin kirjastosta. Näin sivusilmällä Lily virneen, en ollut koskaan nähnyt Lilyä tuollaisena, tietääkö hän jotain vai onko hänen suunitelmansa todella hyvä.

Ilalla odotin ja odotin, mutta Lily ei näyttänyt tekevän mitää oliko hän unohtanut vai mikä oli homman nimi.

-Olen rätti väsynyt, Remus sanoi haukotellen

-No menään sitten nukkumaan, James sanoi nostaessaan Lilyn sylistään lattialle.

Kävelin muiden kolmen pojan kanssa makuusaleihin katsoin Lilyä joka iski silmää. Uskoin sen tarkoittavan, että NYT hän tekisi jotain.

-James, Peter, Sirius jäisisittekö hetkeksi minulla on asiaa, Lily sanoi uskottavalla äänellä

-Onko se jotain minuun liittyvää vai miksi minä en saa kuulla, Remus sanoi hiukan katkerasti

-Ei ei, ei se ole niin tärkeää ajattelin vain että jos olet liian väsynyt niin annan sinun mennä nukkumaan, Lily sanoi erittäin uskottavasti ja sain kopin vihjeestä

-Okei, Remus sanoi uskoen Lilyä täysin (siunattu tyttö)

-Minuakin väsyttää aika paljon ja jos asia ei ole niin tärkeää voin kai mennä nukkumaan myös, sanoin olettaen että se oli tarkalleen miten Lily oli asian suunitellut

-Joo mene vaan, Lily sanoi. Olin arvannut vihjeen oikein. Kävelimme yhdessä Remuksen kanssa makuusaliin.

-Mitä ihmettä Lilyllä on asiaa joka ei ole niin tärkeää, mutta ei voi odottaa aamum asti, Remus ihmetteli

-En tiedä, mutta minulla on sinulle asiaa, sanoin tarttuen heti ekaan tilaisuuteen
-Mitä anturajalka, Remus sanoi katsoen minua

-Remus minä... minä olen rakastunut sinuun. Hetkeä seurasi hiljaisuus jonka aikana luulin menettäneen parhaan ystäväni, mutta ei. Remus käveli luokseni ja suuteli minuna. Minä tottakai vastasin suudelmaan ja jatkoimme sitä noin minuutin kunnes lopetimme kun happi loppui.

-Minä rakastan sinua myös Sirius tai no ketä mä tässä huijaan oon ihan vitun hulluna suhun, Remus vastasi rakastavasti

-Olisitko poikaystäväni, kysyin Remukselta

-Kyllä, tämä sanoi ja suutelia minua uudelleen.

Jamesin nk
Kävelin makuusaliin Peterin kanssa. Lily oli kertonut meille kaiken Remuksen ja Siriuksen tunteista ja siitä mitä oli suunitellut. Näin ne kaksi cuddlaavan Siriuksen sängyllä sikeässä unessa.

-Hei muru nää kaks tais rupee seurustelee, huikkasin alas portaita

-Ihana kuulla, kuulin Lily heleän äänen sanovan. Voi kun noi kaks on niin söpöjä nukkuessaan yhdessä.

Wolfstar Onko Tää TottaDove le storie prendono vita. Scoprilo ora