Saavuin juuri ja juuri ajoissa lounaalle. Sain muutamat mulkaisut, mutta äiti ja isä ja jopa Matias osasivat pitää suunsa kiinni.
"Vaihan nopeesti vaatteet, tuun sitten", huikkasin. Kuulin vastaukseksi tuhahtelua.
Ruokailu oli yhtä ihanaa kuin aina. Laskin minuutteja, kunnes joku avasi suunsa ja istuin hiljaa kärsien. Olin huomaamattani asettanut itselleni tavoitteen kestää puoli tuntia, niin kuin koulussa.
Ei meillä aina mennyt sitäkään, mutta sitten istuimme ja odotimme tuntia.
Kun kello löi yksi, nousin nopeasti. "Kiitos."
"Sulla on vielä ruokaa", äiti huomautti. Tai huolestui. En minä tiedä.
"En mä jaksa kaikkea. Ette muuten sano sitä minkä mä oon kuullu jo eskarista lähtien", pyöräytin silmiäni.
"Voisit opetella myös kielenkäyttöä", isä huokaisi. Matias nyökytti vieressä.
"Anteeks. En sanonu niin pahasti."
Seisoin hämilläni, odottaen joko ohjeita istua alas tai lupaa lähteä.
"Syö nyt kaikki, jooko?" äiti hymyili.
"Mut en mä jaksa", selitin.
"Luka hei, sä jaksaisit enemmä syömällä enemmä", Matias liittyi mukaan.
Äiti nyökkäsi. "Sun keho on tottunut tohon pieneen määrään, sen takia et jaksa syödä enempää. Että syö nyt edes loppuun."
"Okei, okei." Istuin takaisin alas. Alkoi itkettää.
Ei. Nyt. Yritä.
"Sä tarviit energiaa. Opiskeluki sujuu paremmin", äiti jatkoi.
"Joo", mutisin ja pyörittelin haarukkaa. "Mä tiedän."
"Sä oot fiksu. Joten sä varmasti alat syömään paremmin."
Oikeesti. Yritä.
"Joo-o."
...
Fiksu. Kyl sä ymmärrät, mitä sun kuuluu tehdä. Oot fiksu ja kypsä ja osaat itse korjata tilanteen. Sä tiedät mitä tapahtuu, jos ei syö. Joten alapa kuuntelemaan, oot sen verran fiksu.
...
Vihko lensi lattialle. En jaksa. Miksi koko ajan pitää jankuttaa siitä syömisestä? Oon kypsä tähän.
Matias avasi oven. Ja koputti. Vasta, kun ovi auki, mutta koputti silti.
"Kaikki ok?" hän kysyi ovelta.
"Joo, kui?"
"Mietin vaa. Vaikutit vähä... en mä tiiä. Et ollu mitenkää ilone ainakaa."
"No en kai ku yks jankuttaa koko ajan", hain vihkoni takaisin.
"Me ollaan vaan huolissaan susta", Matias pisti parhaan huolehtivainen-isoveli-ilmeen päälle.
"Kuultu miljoona kertaa."
"Mut se on totta."
"Eiks sulla oo omia asioita, joista huolehtia?"
"Ne on hoidossa."
Naurahdin. "Oikeesti? En oo kuule nähny kauheesti etenemistä siinä työpaikkajutussa."
"Sä olit kaverilla sillo", hän tarkisti, että kukaan ei kuullut.
"En silti usko."
"Ei sitte."
Ja sain olla rauhassa. Ihania nämä random pöllähdykset huoneeseeni. Ihan kuin olisin kiinnostavakin tyyppi.
Keräsin kaiken järkeni ja avasin vihon uudelleen. Olisiko järjevämpää kirjoitella illalla? Sillon ei häirittäisi.
Loppupäivä meni puhelimella. Välillä Olivia tai Panda laittoi viestiä (pitäisi muuten tehdä joku snäppiryhmä tai jotain). Muuten katsoin videoita ja välttelin ideoiden kirjoittamista. Joskus se vain tuntui kauhealta hommalta, en tiedä miksi.
YOU ARE READING
Myrkyn ainekset, haavojen resepti
Non-Fiction⚠️!TW: syömishäiriö ja sen oireet. Ei mainita tarkasti painoa tai kaloreita. Jos syömishäiriö/sen oireet ja syömishäiriöiset ajatukset tuottavat pahaa oloa, suosittelen olemaan lukematta.⚠️ Miltä syömishäiriö voi näyttää? Näyttääkö syömishäiriötä sa...
