Kartoittamattomien vuorien, mangrovemetsien ja joen loukussa on kylä, jossa kaikki elävät sovussa. Ainakin siihen asti, että he haluavat tuhota toisensa.
Ilmassa kytee konfliktin uhka. Vartiosto estää kyläläisiä poistumasta kylästä samalla, kun jat...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Rocco ei uskaltanut koittaa onneaan. Rannan jykevän lastausrampin edessä seisoi joukko kivikasvoisia miehiä. Heillä ei ollut aseita näkyvillä, eivätkä he varsinaisesti näyttäneet uhkaavilta kuin vaatetuksen vuoksi, mutta hän tiesi myös että heitä oli liian monta harhautettavaksi. Virkapuvut tekivät miehistä tärkeämmän ja vanhemman näköisiä mitä he todellisuudessa olivatkaan. Tällä kertaa Rocco oli vain tarkkailemassa, mutta mitä kauemmin hän odotti, sitä vaikeammaksi veneen kaappaaminen tai sinne soluttautuminen muuttui. Moni oli yrittänyt salakavalasti, osa epätoivoisesti nousta veneeseen päästäkseen pois kylästä. Oli kuitenkin huomattavasti helpompaa saada laivalle sinne kuulumatonta tavaraa, kuin kokonaista ihmistä saati perhettä. Yhä harvempi vene pysähtyi joen rantaan, ja punaisella viirillä merkittyjen pienten kauppaveneiden lastit pienenivät viikko viikolta. Miksipä pysähtyisivätkään, kun ei ollut ostajiakaan? Rocco silmäili kankeasti paikallaan askeltavia vartijoita vielä viimeisen kerran, ja kiirehti sitten hiukan kyyryssä ylämäkeen, kohti kylän toria.
Tori oli aavemaisen tyhjä, oli ollut jo jonkin aikaa. Kaikki olivat pakon sanelemina sopineet, ettei sieltä enää ostettu paikallisten poimimia hedelmiä, joesta nostettua kalaa, tai vaihdettu kuulumisia muiden kanssa. Muu kuin kylänjohtajan toimesta ilmoitettu kokous saatettiin luokitella kapinalliseksi toiminnaksi. Sen sijaan torin jokaisella reunustalla kärkkyi vartijoita tarkkailemassa ohikulkijoita napatakseen jok'ikisen rauhan rikkojan. Heidät tunnisti aina vaatteista, jotka oli tuotu merten takaa. Ne olivat jämäkämpiä ja niissä oli kiiltävää napitusta ja ihonmyötäistä leikkausta, joita kyläläisten yksinkertaisessa ja väljässä vaatetuksessa ei ollut. Roccosta ne näyttivät lähinnä kuumilta ja epämukavilta, eivät luonnonmateriaaleista valmistetuilta. Vartijat käyttivät myös hattuja, joiden lippojen alta oli helppo tiirata väkijoukkoa, jos vaikka aurinko joskus saattaisikin pilkistää pilviverhon takaa. Harvemmin paistoi. Hattujen lipat eivät olleet kuitenkaan riittävän leveitä suojaamaan kaatosateelta, ja siksi vartijoiden kädet tuntuivat olevan pysyvästi suojana silmien yläpuolella ikään kuin äänettömässä tuimassa tervehdyksessä.
Ylle laskeutunut kuuromainen vesisade sai torin mukulakivien väliin jäävät urat täyttymään. Tummanvihreissä asuissaan partioivat vartijat katsoivat kenkiään ja nostelivat jalkojaan pettyneen oloisina. He olivat todennäköisesti alkaneet vartijoiksi vain univormun ja kauniiden lupausten vuoksi. Moni heistä oli ollut aiemmin töissä pelloilla, johon verrattuna jäykissä paksupohjaisissa kengissä askellus pitkin kylää vaikutti helpommalta tehtävältä. Ei heillä tosin välttämättä olisi ollut vaihtoehtoakaan, osa maanomistajista oli lähtenyt pakoon ensimmäisten joukossa kun pois vielä pääsi, irtisanonut työntekijänsä, ja täten moni nuori mies tarttui siihen ainoaan mahdollisuuteen joka oli jäljellä. Sotilas tai vartija kuulosti paremmalta, kuin se ettei ollut mitään. He olivat myöntyessään tuskin ajatelleet joutuvansa vangitsemaan - vuodattamaan omiensa verta.
Rocco seurasi sotilaiden hajaantumista, kun vesisade arvaamatta voimistui ja täytti korvat kohinalla. Hän asteli keskelle tyhjää toria, korkean patsaan eteen, joka tuijotti suoraa eteensä, määräävä sormi osoittaen kohti ilmansuuntaa, jossa kylänjohtajan kartano oli. Patsas esitti edellistä johtajaa, kylänjohtajan isää, jota vilkaistiin eräänlaisen kunnioituksen ja inhon sekaisin tuntein, ennen kuin jatkettiin päivän askareisiin esittäen ettei sitä ollut lainkaan olemassa. Rocco katsoi kohti harmaata taivasta. Vesi virtasi vapaasti hänen ylitseen, tummat hiukset tiputtivat pisaroita tiheään pitkin hänen niskaansa, ja osa valui sieltä paidan alle kohti selkää, nekin kuitenkin tuntuen lämpimiltä kuin hikipisarat hellepäivinä.
