Kartoittamattomien vuorien, mangrovemetsien ja joen loukussa on kylä, jossa kaikki elävät sovussa. Ainakin siihen asti, että he haluavat tuhota toisensa.
Ilmassa kytee konfliktin uhka. Vartiosto estää kyläläisiä poistumasta kylästä samalla, kun jat...
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
Falconilla oli kylmä sydän. Falcon ei tuntenut sitä, mutta hän tiesi. Hän tiesi koska niin heimon vanhimmat olivat kertoneet. Vain lampaat katsoivat häntä puolueettomasti, muut hän teki surulliseksi olemassaolollaan. Hän ajatteli, ettei sitä paitsi itse suru ollut pelottavaa. Surusta tuli pelottavaa vasta sitten, kun ei tiennyt mistä se syntyi. Hän eli mieluummin siellä missä surulla oli järkeä, vaikka se tarkoittikin paikkaa, jossa häntä kohdeltiin toisarvoisena.
Falcon puristi taljaa ympärilleen tiukemmin lähestyessään lampaita. Lämpötilat ylängöllä heittelehtivät, ja vain paria tuntia myöhemmin Falcon saattoi tuntea olonsa tukalaksi taljassaan, joka roikkui hänen harteillaan. Viime talvena edes kaukana ylhäällä taivasta raapivat korkeimpien vuorien huiput eivät olleet saaneet harsomaisen ohutta lumihuntua kuten joskus. Lampaat nostivat päätään hänen tuttujen askeleidensa suuntaan. Yhden niistä Falcon huomasi roikottavan päätään maata kohti. Sen karitsa oli kuollut yön aikana. Pieni mytty oli liikkumattomana poljetussa maassa. Karitsa oli vietävä pois, Falcon ymmärsi sen. Se ei silti tuntunut hänestä oikealta, eikä sen helpommalta, vaikka näin oli tapahtunut ennenkin. Muut lampaat eivät juuri reagoineet häneen kuin sivusilmällä tarkkailulla, sillä Falcon oli täysin keskittynyt nostamaan karitsan ruumiin syliinsä ja olemaan välittämättä emon äännähtelystä takanaan. Sekään ei pitänyt siitä, että Falcon vain otti ja heitti karitsan pois kuin pilalle menneen ruuantähteen. Se sai viimein muunkin lauman liikehtimään stressaantuneesti. Karitsa tuntui räsynukelta Falconin käsissä. Sinertävän vaalea iho kuulsi paikoin ohuen villan alta, jota hän pyyhkäisi vain sormenpäillään. Hän oli ruokkinut osan heikoimmistakin karitsoista kuntoon, mutta tällä kertaa mahdollisuutta ei annettu.
Hänen isänsä oli korjaamassa pihamaan aitaa, kun Falcon palasi lampaiden luota. Aita oli kaadettu vain pari päivää sitten, ja tuholaisten jättämät hiilenpalat, joilla he tuhrivat talon ympäristöä oli jätetty hujan hajan maahan. Hän ei ymmärtänyt vinoja epätasaisia kirjoituksia, joita oltiin yritetty muodostaa matalaan kiviaitaan. Se oli niin matala, että lapsikin olisi voinut kiivetä sen yli, mikäli olisi tohtinut. Lapset eivät tulleet heidän mailleen usein, mutta silloin kun he kävivät luvattomilla seikkailuillaan, heidän täytyi tehdä itsensä tiedettäviksi. Viime aikoina niin oli käynyt epäonnisesti vain yhä useammin. Falcon ei varsinaisesti syyttänyt lapsia, vaan heidän vanhempiaan sekä näiden vanhempia sisaruksia, jotka antoivat huhuille siivet, mutta silti... Joskus hän halusi antaa samalla mitalla takaisin.
"Ruoka on pöydässä", perheen isä murahti, kun Falcon käveli hänen ohitseen kohti etuovea. Hän murahteli nykyisin enemmän. Hän yritti todennäköisesti olla näyttämättä sitä lapsilleen, mutta Falcon huomasi, miten isä aamuisin ulos lähtiessään katsoi kohti taivasta ja sitten kylää kaukana ylänköjen alapuolella, kuin pyytäen niiden olevan tänäänkin armollisia. Aina kylä ei totellut, taivas vielä harvemmin.
Sisällä pöydällä oli suuri tarjoiluastia täynnä riisiä ja sattumia. Falconin äiti teki höyryävää riisiä, ei liian kuivaa, sopivan tahmaista. Riisiin oli sekoitettu lampaanlihaa ja yrttejä. Ne höyrysivät ja tuoksuivat taivaallisilta, mutta Falconilla ei vain ollut nälkä. Karitsasta puhuminen olisi turhaa, he sanoisivat vain sen johtuvan heidän huono-onnisuudestaan. Se oli kiertoilmaus sille, että Falcon oli syypää karitsan kuolemaan ja siihen, että koko perhe kohtasi paljon vaikeuksia. Hän istuutui ja kaartoi kaulaansa eteenpäin, ottaen nahkaisessa hihnassa roikkuvan vesileilin yltään.
