Magicsylvania

Kellari

Alivian näkökulmasta

"Onko sinun pakko lähteä? Etkö voisi jäädä tänne? Eikö Lilja saisi olla ylimääräisen kuuta Magicsylvaniassa?" kyselin. Albert seisoskeli huoneen nurkassa ja hymyili vahingon iloisesti.

"Olen pahoillani, Alivia, mutta se on käsky, jota pitää noudattaa. Kuun välein minun ja Liljan on vaihdettava paikkoja. Vain jouluna ja sinisen kuun aikaan saamme olla yhdessä Magicsylvaniassa. Minun on pakko lähteä. Mutta lupaan, ettei Liljalla mene pitkään tänne tulossa. Lupaa minulle, ettet tee mitään anteeksi antamatonta, Albert", Vilja kertoi suruissaan.

"En minä häntä tappaa aio. Alivia on kyllä elossa, kun Lilja saapuu tänne", Albert sanoi kylmästi elossa sanaa painottaen.

Nousin sängyltäni. Vilja tuli luokseni ja otti olkapäistäni kiinni.

"Kaikki on pian hyvin, muista se tuolla mielesi perukoilla."

Vilja nosti käsiinsä suuren korin täynnä tavaraa mukaan lukien kirjeitä perheelleni ja lähti huoneesta.

"Muistatko neitiseni, mitä suunnittelimme tätä kahdestaan olomme hetkeä varten?" Albert kysyi jäisen hiljaisella äänellä. Hänen silmänsä hehkuivat pimeää vihreyttään.

"Sinä suunnittelit. Ja minä en siihen suostu. Sinä et tee sitä minulle enää koskaan", sanoin kylmästi.

"Ja sinähän muuten tottelet minua!" Albert karjaisi hullun kiilto silmissään.

"Köysbe!" kiljaisin sauva pystyssä ja näin, kuinka harmahtava, hieman liian ohuehko köysi syöksyi sauvastani ja kietoutui hänen ympärilleen. Hän karjaisi raivoissaan ja juoksin huoneesta ulos. En tiennyt, minne juoksin. En ollut suunnitellut pakoa. Tärkeintä oli vain päästä mahdollisimman kauas huoneesta. Juoksin eräälle ovelle ja raotin sitä. Siellä oli alaspäin vievät kierreportaat. Suljin nopeasti oven ja lähdin laskeutumaan portaita kiireesti.

Sitten yhtäkkiä en tuntenutkaan porrasta allani, kaaduin mahalleni ja aloin vierimään kuperkeikalla alaspäin.

"Ei helvetti!" kiljahdin ja koitin pysäyttää vauhtia. Näin reiän sisäseinämässä alempana. Vierin sitä kohti hurjalla vauhdilla ja tartuin siihen juuri oikeaan aikaan. Tunsin kiven vetävän syvän haavan kämmeneeni, mutta vauhti kuitenkin pysähtyi. Nousin kivuissani ylös ja jatkoin hitaammin portaiden laskeutumista. Olin täynnä haavoja ja naarmuja. Jalkoihini koski niin paljon, että minun oli vaikea pysyä pystyssä. Mutta en voinut lopettaa. Minun oli päästävä pakoon.

Monen sadan askelman päästä näin kierreportaiden loppuvan. Siellä oli jäätävän kylmä. Kiedoin Viljalta saamaani villatakkia tiukemmin ympärilleni. Jalkani pettivät seuraavalla askeleella. Hiljaa vaikertaen ryömin portaiden alle kyyryyn ja laskin pääni polvilleni. Huone oli hyvin pieni ja se oli täynnä valkoisia keppejä ja jotkut niistä roikkuvat kettingeissä. Mitä olivat nämä valkoiset kepit? Näin pimeämmässä nurkassa oudon muotoisia valkoisia palloja. Menin lähemmäksi niitä ja kuiskasin "Loihduqua"

Otin yhden käteeni, tutkin sitä ja henkäisin järkyttyneenä.

"Ei herranjumala, tämä ei voi olla mahdollista", kuiskasin kyyneleet silmiini nousten. Nurkka oli täynnä pääkalloja. Ihmisten pääkalloja. Huone on täynnä ihmisten luita. "Glura" kuiskasin kyyneleet silmissäni ja valo himmeni hiljalleen, kunnes lopulta katosi. Ryömin pikaisesti takaisin portaiden alle ja suljin silmäni. Jalkani lojuivat vierelläni vääntyneessä asennossa, mutta en jaksanut siirtää niitä. Olin aivan liian väsynyt.

"Rakas Lumojatar. Tiedän, ettei mahtisi yllä tänne asti, mutta anelen apuasi. Haluan pois täältä. Haluan kotiin äidin ja muun perheen luokse. Minulla on ikävä heitä", kuiskasin hiljaisen rukouksen kohti taivasta.

Kuulin oven narahtavan jossakin yläpuolellani ja tajusin, että olin varmasti jättänyt sen raolleen. Ryömin syvemmälle portaiden alle ja niiden syvimpään nurkkaan. Vedin jalkani kiinni itseeni ja käperryin niin pieneksi, kuin pystyin. Askeleet kuuluivat koko ajan lähempää. Pian mustien korkokenkien piikit tulivat aivan nenäni eteen. Tuo hahmo kyyristyi polvilleen eteeni.

"Ei, mene pois! Älä vie minua Albertin luo", kuiskasin itku kurkussa.

"Alivia, minä tässä, Lilja. Tule vain pois sieltä. Albert ei ole lähettyvillä, enkä koskaan eläissäni veisi sinua hänen luokseen. Tule, mennään huoneeseemme. Äitisi lähetti sinulle paljon kaikenlaista ihanaa. Hän toivoo niiden piristävän sinua", kuulin Liljan tutun matalan ja lempeän äänen. Ryömin pois portaiden alta ja nousimme jaloillemme. Horjahdeltuani hieman suoristin pikaisesti mekkoani ja katsoin Liljaan. Yritin pysyä mahdollisimman hyvin pystyssä, mutta siitä huolimatta horjahdin, rymähdin jälleen seinää vasten ja valuin maahan istumaan. Lilja istui polvilleen eteeni.

"Mitä sinulle kävi? Mitä Albert teki sinulle, nuppuni?" Lilja kysyi hieman kauhistuneena nähdessään minut kunnolla. Hän nappasi kasvoni käsiinsä ja tutki naarmujani siinä miltei olemattomassa valossa.

"Ei hän tehnyt mitään. Karkasin huoneestamme ja juoksin tänne. Astuin huti portaissa ja loput varmaan arvaatkin."

"Voi sinua poloista. Lähdetään tästä kamalasta huoneesta. Hoidan haavasi ja sen jälkeen voit kurkata koriin, jonka äitisi antoi mukaani."

//Tuli vain lyhyt luku, mutta vielä tulee pientä iltalukemista teille<3