15. Ninni

33 6 0
                                    

Aurora

Päätän lähteä kaupungille koska minulla on tylsää. Tarvisin uuden takin.
Menen vessaan ja valmistaudun nopeasti. Eli siis meikkaan ja laitan hiukset nutturalle. Minulla on vähän huono olo mutten anna sen häiritä. Minulla ei ole kipeä olo vähän vaan heikko.

Menen eteiseen ja laitan kengät jalkaan ja ohuen takin. Tarvitsen paksumman takin. Pistän kädet taskuihini ja tarkistan että minulla on kaikki tarpeellinen mukana. Joo kaikki tarpeelliset jutut on mukana. Avaan oven ja astun ulos.

Time skip

Kävelen kaupungilla ja näen vauvanvaate liikkeen. Katson näyteikkunasta sisään ja näen liikkeessä paljon pastellinsävyisiä vaatteita. On siellä myös muitakin sävyjä. Näen söpön pupun istumassa pöydällä. Se ei näytä sille että se olisi myynnissä. Se on nimittäin vähän kulahtanut. Pian näen naisen jonka sylissä on itkevä vauva ja vieressä kulkee itkevä lapsi. Ehkä 3 tai 4 vuotias. ''Rakas mä en tiedä missä sun pupu on'' kuulen naisen sanovan. ''Mut mä haluun Ninnin takas!'' Lapsi sanoo.

Menen liikkeeseen sisään ja katson pupua. Siinä ei ole hintalappua joten otan sen mukaani. Katson ympärilleni liikkeen ulkopuolella ja yritän etsiä naista. Pian huomaan hänet ja hänen lapsen ja menen heidän luo. ''Hei anteeks'' sanon ja nainen kääntyy katsomaan minua. ''Mä kuulin teidän keskustelun ja näin tuolla jonkun pupun ni...'' aloitan. ''Sä löysit Ninnin'' Lapsi sanoo ja ottaa pupun minulta. ''Mikael mitä sanotaan?'' Nainen sanoo. ''Kiitos'' Ilmeisesti Mikael sanoo. ''Ole hyvä'' sanon. Hymyilen lapselle. ''Kiitos. Me ollaan Ninniä jo hetki etsitty ku en oo huomannu yhtään et missä vaiheessa Mikael on sen johonkin jättänyt'' nainen sanoo. ''Kiva et pystyin olemaan avuks'' sanon ja lähden jatkamaan ostoksiani.

Time skip

Saavun Aleksille. Minulle tuli tämän päivän aikana ikävä häntä. Pimpotan ovikelloa ja pian Aleksi tulee avaamaan oven minulle. Rilla tulee heti pyörimään jalkoihini. Vedän oven kiinni ja kyykistyn rapsuttamaan Rillaa. Hetken päästä nousen seisomaan ja suutelen Aleksia. ''Miten päivä meni?'' Aleksi kysyy. ''Ihan hyvin. Mä kävin ostamassa uuden takin. Ja mul oli kauhee ikävä sua'' sanon ottaessani kenkiäni pois. ''Mullaki oli ikävä sua'' Aleksi sanoo. Nousen seisomaan ja potkin kengät pois jaloistani. Menen halaamaan Aleksia.

''Jätitkö sä Reetan tänää?'' Kysyn. ''Joo'' Aleksi vastaa. ''Hyvä. Nyt sä oot kokonaan mun'' sanon ja suutelen Aleksia. ''Niimpä'' Aleksi sanoo. Huomaan Aleksin katseessa jotain outoa. ''Mitä?'' Kysyn. ''No mietin vaan sitä lasta'' Aleksi sanoo. ''Ainii. Mut kaikki varmasti järjestyy'' sanon ja kiedon käteni Aleksin ympärille tiukasti.

''Mulla on nälkä'' sanon. Aleksi vetäytyy halista. ''No mitä sä haluisit syödä?'' Aleksi kysyy. ''En mä tiiä'' sanon. Aleksi lähtee vetämään minua keittiöön. Hän avaa jääkaapin. Siellä on paljonkin kaikenlaista muttei mitään mitä tekisi mieli. ''Ei mulla ookaan nälkä'' sanon. ''No mut hyvä se olis silti syödä. Mitä sä haluut?'' Aleksi kysyy. ''En mitään'' sanon. ''No jos sä et ite päätä ni sit mä päätän'' Aleksi sanoo semmoisella äänensävyllä ettei aio päästää minua tästä ilman syömistä. Aleksi katsoo minua hetken ja koska en tee mitään hän ottaa jääkaapista voin ja juuston ja alkaa voitelemaan leipää. Sitten hän antaa sen minulle. Alan syömään leipää. Aleksi alkaa syömään myös itse.

''Voidaanko mennä suihkuun?'' Kysyn. ''Joo. Haluutko sä mut mukaan?'' Aleksi varmistaa. ''Joo'' sanon. ''Okei. Sithän me tehdään näin'' Aleksi sanoo ja tulee eteeni. Sitten hän nappaa minut syliinsä.

Aleksi laskee minut vessan lattialle. Alamme riisumaan vaatteitamme. Heitän vaatteeni Aleksin pyykkikoneeseen. Voin varmaankin ainakin toivottavasti lainata hänen vaatteita. Aleksi laittaa suihkun päälle ja säätää veden lämmön sopivalle. Minulle kuitenkin iskee huono olo joten joudun mennä vessan puolelle oksentamaan. Kuulen että suihku menee pois päältä ja pian tunnen Aleksin käden silittävän selkääni. ''Pitäskö sun oikeesti mennä lääkäriin? Tää ei oo normaalia'' Aleksi sanoo. ''No ehkä. Mut ei nyt'' sanon.

Käännyn ja istun Aleksin syliin sivuttain. Painan pääni hänen rinnalle.  ''Mulla on huono olo'' sanon. Aleksi pussaa otsaani ja silittää selkääni. ''Toivottavasti se menee nopeesti ohi'' Aleksi sanoo. ''Pitäskö meidän mennä vaa makoilee sängylle?'' Aleksi kysyy. ''Ei ku mä haluisin käydä viel suihkussa'' sanon. Aleksi nousee seisomaan ja auttaa minut ylös. Menemme vielä hetkeksi suihkuun.

Kiedon käteni Aleksin ympärille suihkussa. Haluaisin näyttää Aleksille jotenkin kuinka paljon välitän hänestä. Sanoilla en pysty tekemään sitä.

Hetken suihkussa olon jälkeen menemme pois suihkusta. Kuivaan itseni pyyhkeeseen ja kiedon sen ympärilleni. Aleksi katsoo minua hymyillen. Sitten lähden jo Aleksin makkariin Aleksi perässäni. Menen Aleksin vaatekaapille ja alan etsimään itselleni jotain kivaa päälle pantavaa. Aleksi tulee taakseni ja ottaa nopeasti jotkut bokserit ja pukee ne jalkaansa. Minä jatkan valikoimista. Näen vain kaikkia tylsiä vaatteita joita en halua käyttää. ''Valitse nyt jo joku'' Aleksi sanoo. Hän makaa peiton alla. Valitsen vaan jonkun paidan ja laitan sen päälleni. Sitten menen Aleksin luo joka raottaa peiton kulmaa jotta pääsen sinne myös. Menen makaamaan Aleksin päälle. Painan pääni hänen rinnalle. ''Sä oot ihanan lämmin'' sanon. ''No kieltämättä mul on aika kuuma'' Aleksi sanoo. ''Aaa no sit mä varmaan meen pois sun päältä'' sanon ja menen pois Aleksin päältä. ''Et mee mihinkään'' Aleksi sanoo ja vetää minut päällensä. Hymyilen hänelle.

Pian ovikello soi. Aleksi on lähtemässä mutta pidän hänestä kiinni. ''Mun pitää mennä avaamaan'' Aleksi sanoo. ''Eiii'' sanon kun Aleksi lähtee ja jättää minut tänne yksin. ''Mikset sä vastaa puhelimeen?'' Kuulen jonkun naisen kysyvän. ''Onks sulla täällä joku?'' Nainen kysyy. Pian nainen on makuuhuoneen ovella. Tunnistan naisen Reetaksi. ''Just. Sä petät mua jonkun huoran kanssa'' Reetta sanoo. Käännän katseeni Aleksiin joka on myös tullut makuuhuoneen ovelle. Hän katselee jalkoihinsa. Aleksi ei ollutkaan jättänyt Reettaa.

●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○●○
Sori tauko tän kirjan kanssa. Ei vaa oo ollu motivaatiota tai jaksamista kirjottaa. Haluisin kirjottaa one shotin ystävänpäivästä mut tiedän jo nyt etten tuu saamaan sitä valmiiks tänään enkä varmaan huomennakaan joten en tiiä viittinkö.

Mut hyvää ystävänpäivää. Etenkin kaikille teille jolla ei oo ketään ketään kenen kanssa sitä viettää. Muistakaa et ootte tärkeitä.

Sanoja: 925

''Mä oon pahoillani'' Donde viven las historias. Descúbrelo ahora