aurinkoastronautti

kadonnut aivan

minä kadotan tavaroitani usein

kadoksissa ovat olleet niin kenkäni kuin housuni,
silmälasini,
tekohampaani,
puhelimeni,
nuottini,

mutta nyt olen kadottanut

ilon.

oletko nähnyt iloani?
iloni on kadonnut,
kadonnut aivan.

ehkä jätin sen autoon
pakettiautoon
siihen mustaan jonka kyydissä ajoin pikkukylään
hakemaan suurta, suurta mustaa mopoa
ehkä jätin sen sinne.

tai ehkä se putosi lempipulpettini väliin
sen pulpetin, johon eilen piirsin tähtiä
ja jotka tänään kumitin pois
ehkä se putosi sinne.

ehkä äiti vei sen mukanaan,
vei niinkuin vei lempikenkäni ja lempihousuni
suuressa mustassa säkissä
jonka heitti roskikseen
ehkä äiti vei sen. 

tai ehkä unohdin sen telineeseen
johon ennen laitoin punaisen basson
sen jälkeen kun olin ollut iloinen 85 minuuttia putkeen
ehkä unohdin sen sinne.

oletko nähnyt sitä?
se on keltainen ja pörröinen
ja se kimaltaa kun se kuulee musiikkia
ja se saa hymyilemään
mutta nyt se on kadonnut,
kadonnut aivan.

ehkä rullasin sen yli laudallani
kun aurinko paistoi ja minä potkin vauhtia
ja tuuli heilutti hiuksia
ja toivoin näyttäväni siltä että tiedän mitä teen
niin ehkä silloin se meni rikki.

tai ehkä maksoinkin sillä enkä pankkikortilla
kun oli kauhea meteli
ja minä ostin tähtitikkareita
jotka eivät saaneetkaan syöjäänsä
ehkä maksoin sillä velkani.

mutta oikeasti,

ei minun iloni ole kadonnut.

kyllä se on tallella,
tallella on ja elää hyvin.

mutta se ei ole enää minun iloni,

minä kai

annoin sen 

eteenpäin

pidä hyvä huoli siitä

ettei se katoa,
katoa aivan