aurinkoastronautti

maanantai

tw - perheväkivaltaa.

suru painaa hartioita kuin viitta -
pelko puristaa rintaa kuin koura.
viime yö on ollut raskas.

en muista, mistä tilanne alkaa.
tiedän vain että se alkaa
ja pian huuto on korviasärkevää.

he kirkuvat,
he huutavat,
he repivät toisiaan.

minä pakenen ulos.

myöhemmin minulle sanotaan että tärisin. silloin en kuitenkaan tunne kylmää. näppäilen muualla asuvan siskon numeron ja kun hän ei vastaa, minusta tuntuu ettei happi kulje enää.

"ole kiltti" minä kuiskaan pimeään ja kosteaan yöhön ja yritän uudelleen.
puhelin hälyttää pitkään ennen kuin siskon tuttu ääni vastaa. minä saan soperrettua vain siskon nimen ennen kuin räjähdän.

sisko puhuu minulle kymmenen minuuttia. pidän puhelinta korvalla ja katson tyhjyyteen. kyyneleet tippuvat vihreille yöhousuille, kostea yöilma taistelee päästäkseen keuhkoihini. hengitä hengitä hengitä kuuluu suoraan korvaani.

en osaa.

"mää haluan soittaa poliisit."
"mä tiedän, siina. mä tiedän. miltä siellä kuulostaa nyt?"
"veli kirkuu. äiti sanoo että veli on raivohullu. nyt isä huutaa. äiti itkee."

sisko lopettaa puhelun ja hetken päästä juoksee kadulta sisälle. minä istun vieläkin ulkona.
huuto pahenee.
vedän happea kuin hukkuva, puristan yöhousuja ja tuijotan tiukasti terassin laudoitusta.

jossain vaiheessa haistan tupakan ja tunnen käden silittävän olkapäätä. joku kutsuu minua nimeltä, hokee sitä. sanoo siina, siina, hengitä, siina.
edelleen happea haukkoen käännyn katsomaan naapurin setää.
"siina? mitä on käynyt?"
en saa sanotuksi mitään. setä istuu kunnes saan selitettyä hänelle mitä tapahtuu.
setä kysyy pärjäänkö -
minä pärjään.

"voit tulla meille jos sua pelottaa kotona."

sitten setä lähtee.

sisko uskoo että naapurin setä soittaa poliisit.

istun pimeässä, ensin ulkona ja sitten pienessä piharakennuksessa puoleenyöhön asti ja odotan poliiseja.
he eivät tule.

lopulta hiivin takaisin sisään. silmät ovat raskaat ja jokainen hengitys vaatii keskittymistä. makaan sängyssä sikin sokin, vetelen henkeä ja yritän muistella siskon sanoja.

"siina. tiedätkö mitä sulle nyt tapahtuu?"
"en."
"sulla on paniikkikohtaus. sä täriset. onko sulla kylmä?"
"ei."
"ahdistusta ja kylmää ei voi tuntea samaan aikaan. sulla on paniikkikohtaus."

paniikkikohtaus ei lopu. vetelen henkeä.
olen ihan yksin. puristan koiraa ja ajattelen tärkeiden ihmisten kasvoja.

ihan yksin.

lopulta luovutan nukkumisen kanssa ja katson koko yön pekka töpöhäntää.

seuraavana aamuna on koulukuvaus.

tuijotan linssiin raskain silmin. kuvaaja käskee hymyilemään.

ei hymyilytä.