Maybe I was born to be with you // Joel x Joonas 2

4. Iltapäiväkännit

Joel

Tuijottelin studion ihastuttavaa kattoa maaten sohvalla. Heittelin tennispalloa ilmaan ja otin sen kiinni, toistaen saman uudestaan ja uudestaan.

Niko ja Olli olivat kanssani. Oli kulunut pari päivää Joonaksen lähdöstä. Kaikki tuntui edelleen yhtä paskalta, mutta kyyneleitä ei enää tullut. Todellisuus oli nyt läsnä.

Mieheni oli poissa. Oli pakko jaksaa odottaa häntä. Ei ollut muuta vaihtoehtoa. "Joel otaks sä kahvii?" Niko huusi keittiöstä. "En mä", mutisin ja sain tennispallolta turpiin.

"Vettä? Energiajuomaa? Jotai syötävää?" hän ehdotteli ja käveli luokseni. "Emmä tarvi mitää muuta ku Porkon", ilmoitin tuijottaen brunen väärinpäin olevia kasvoja.

"Mä tiedän. Mut sulla on entistä paskempi olo jos et syö tai ees juo mitää. Mä uskon ettei maistu, mut sä kiität vielä ittees", Niko huomautti huolestuneena.

"Mä tiedän. Mut emmä tarvi, ei oo nälkä eikä jano", totesin uudestaan. Tiesin olevani aivan helvetin rasittava, mutta en voinut sille mitään. En osannut muutenkaan purkaa kauheaa möykkyä sisälläni.

"Jaha", hän totesi ja taputti olkapäätäni. Jatkoin tennispallon heittelyä tylsistyneenä. Puhelimeni piippasi taskussani. Pian kapistus oli kädessäni. Pelkkä viesti Aleksilta.

Hän kyseli vointiani. Etsin kakka-emojin ja lähetin sen mustahiuksiselle. Päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja nousta viimein tästä sohvalta. Huimat 10 minuuttia siinä meni.

"Minne matka?" Olli kysyi, kun hain eteisestä takin ja aloin laittamaan kenkiä jalkaan. "Kuuhun. Ei tarvi oottaa kotia ku illaks", viisastelin. Tarkistin lompakon olevan mukana ja astuin ovesta ulos.

Vedin hupun päähäni ja suuntasin itseni tiettyä rakennusta kohti. Totta kai menin baariin kahdelta iltapäivällä. Niko käski juoda jotakin, ei juomalla ollut väliä.

Ehkä pienet perseet saisivat minut unohtamaan, että olin ilman Joonasta. Juominen ei poistanut ongelmia, mutta se sai unohtamaan.

Astuin baarin ovista sisään. Viina haisi, mutta oli se aina parempi kuin hikinen säälittävä mies. "Pari bissee", tilasin tiskiltä. Katselin ympärilleni, oli täällä suhteellisen paljon porukkaa näin iltapäiväkänneille.

Lähdin juomieni kanssa tyhjään pöytään. "Vittu hiphurraa", mutisin ja kaadoin bisseä kurkusta alas. Kaivoin puhelimen taskustani ja stalkkasin Joonaksen sometilejä. Ei yhtään mitään uutta.

"Saaks seuraan liittyy?" vieras naisääni kysyi. En vaivaantunut vastaamaan, vaan jatkoin bisseni hörppimistä ja katseeni pysyi puhelimessa. "Hiljaisuus on myöntymisen merkki", hän totesi ja istui minua vastapäätä.

En reagoinut siihenkään mitenkään. En ollut tullut hankkimaan yhden yön - tai päivän - säätöjä. Vaikka Joonas minut jättikin yksin, niin pysyin hänelle aina lojaalina.

Enkä halunnut olla kenenkään muun kanssa. Olin sen blondin kanssa sentään naimisissa. "Anni", nainen esittäytyi ja ojensi kätensä. En halunnut tutustua tai jutella kenellekään, mutta en halunnut törkeäkään olla.

"Joel", mumisin vilkaisten naista ja kättelimme. Laitoin puhelimeni taskuun ja jatkoin juomista katsoen ikkunasta ulos. "Mikä sut tänne toi?" hän kysyi ja veteli myös kovaan tahtiin juomaansa.

"Jalat kai ne tänne johdatti", totesin ilmeettömänä. Surullisena kännien vetäminen sai minusta entistä näsäviisaamman puolen esiin.

"Yritän vaa unohtaa kaiken, kai", jatkoin. "Sama. Ei tää käy ku lompakolle kalliiks mut mitäpä sillä on välii", Anni huokaisi ja joi kädessäni olevasta tuopista loput.

"Löytyykö röökii?" kysyin, kun hän oli lähdössä hakemaan lisää juomista. "Toki", nainen vastasi. Nousin ylös ja suuntasimme ulos. Sytytin tupakan palamaan ja hengitin rauhassa.

Puhalsin savun ulos suustani nojaten baarin seinään. Ulkona ei ollut kovin lämmin, ei se näin maaliskuussa ollut mikään ihme.

Olikohan Joonas lähtenyt jonnekin lämpimään maahan? Kyllästynyt Suomen pitkään, kylmään ja masentavaan talveen. Olisi nyt ottanut minut edes mukaan. Ilkeää.

***

No kuka vittu tää Anni on?