Maybe I was born to be with you // Joel x Joonas 2

5. Ei tietoa eikä haisua

Joel

Pari tupakkaa myöhemmin palasin Annin kanssa takaisin sisälle. Menimme suoraan tiskille ja tilasimme shotteja. "Sä oot naimisissa", nainen totesi katsellen vasenta nimetöntäni.

"Juu", huokaisin ikävän iskiessä. Samassa saimmekin shotteja, joten vedin heti pari. Anni oli siitä hyvää seuraa, ettei hän kysellyt liikoja. Ei kumpikaan ollut tullut tänne avautumaan tuntemattomalle.

Hän vain katsoi vierestä ja teki omia päätelmiään. "Sinä et ilmeisesti?" hymähdin irvistellen shottien maun takia. "En, ihan sinkku. Eronnu", Anni ilmoitti ja tilasi vielä lisää.

Nyökkäsin ottaen lompakon esiin. Piti sitä nyt herrasmiestä leikkiä. Ulko-ovien suunnalta kuului kauheaa meteliä, kun iso joukko astui baariin sisään. Lähdimme Annin kanssa pöytäämme kohti.

Olihan ryyppäämisseura ihan mukava. Ei kysellyt liikoja, ei lähennellyt eikä edes tunnistanut, tai piti muuten vain minua ihan tavallisena yli 40-vuotiaana miehenä.

~~~~~

Pää alkoi olla jo täynnä alkoholia, oli tullut tanssittua tanssilattialla ja laulettua karaokea. Kellonajasta eikä ajankulusta muutenkaan ollut minkäänäköistä tietoa eikä haisua.

"Onks sul viel röökii?" kysyin horjahdellen pöytää kohti. "Ei oo. Sä lähet nyt nukkuu pääs selväks", Anni kehoitti, tai ennemmänkin käski.

"Mä oon aina epäselvä", viisastelin. Ajatuksenjuoksuni alkoi kyllä hidastua, mutta ei se menoani silti haitannut. Huomenna oli kyllä aivan helvetin paska olo tiedossa.

Mutta sentään tyhjä olo oli lähtenyt. Pää oli täynnä shotteja, viinaa ja bisseä, joten ei tässä ollut valittamista. "Nonii Joel, taksi oottaa pihalla", Anni ilmoitti hetken päästä.

Hän auttoi minua ulko-ovia kohti. Puin avustetusti takin päälleni ja menimme ulos. "Moro", Anni tervehti taksikuskia. "Toi on mun veli", hän selitti ja auttoi minulle turvavyön.

En edes tiennyt minne olimme menossa. Nyökytin päätäni muutaman sekunnin päästä. "Minne matka?" taksikuski kysyi ja kääntyi katsomaan minua.

En viitsinyt mennä pää sekaisin Ollille, olisin vain vaivaksi. Joten sanoin ensimmäisenä mieleen tulevan osoitteen ja tutkin ympäristöäni.

Ei kulunut montaa minuuttia, kun pääsin tutun rakennuksen eteen. Kiitin kyydistä ja olin jo maksamassa, mutta Annin veli ei veloittanut ollenkaan matkasta.

Ihmeissäni hoipertelin ulko-ovelle ja etsin avaimiani. "Ei saatana Hokka", nauroin katsellen sytkäriä kädessäni. Viimein sain avaimet käteeni. Mutta mikä näistä avaimista?

Muutaman minuutin päästä, kaikkien black outtien, naurukohtausten ja hoipertelun jälkeen pääsin sisälle. Aivan helvetin upeaa. Riisuin takkini ja annoin sen pudota eteisen lattialle.

"Joonas mulla on ikävä sua", mumisin ja otin seinästä tukea kävellen keittiöön. Nälkä oli iskenyt tuntien juhlimisen jälkeen. Etsin katseellani jotakin syömistä, ja päädyin Tuc-suolakekseihin.

Romahdin maahan ja katselin omaa kotiani. Kuroitin Joonaksen kirjeen ja luin sitä uudestaan mussuttaen keksiä. "Miten se olis voinu selvitä hei? Ei ollu sun vika Vivecan kuolema?" tuumin.

Kirjaimet hyppivät riveillä ja maailma alkoi pyörimään. "Joonaaass!!" huusin tyhjässä asunnossa. "Mä rakastan sua!" huokaisin. Otin uuden suolakeksin pakkauksesta.

"Kulta haluuks säki suolakeksei?" kysyin katsoen sitä saatanan suolakeksiä. "Eiku nii saatana se lähti", naurahdin ilottomasti. "Me ollaan täällä kahestaa. Tai on noi kymmenen muutaki tossa", virnistin.

"Miten sun vaimo voi? Vai ooks säki homo?" kysyin syöden suolakeksin. "Oho ei se kerenny vastata", hihitin ja otin seuraavan. Se oli mennyt kahtia.

"Ootteks te kaksosii?" kikatin ja kaaduin lattialle selälleni. Olin todella lähellä sammumispistettä. Mutta sentään en ollut yksin, oli minulla nuo suolakeksit.

"Montahan teitä tulis jos mä istusin teiän päälle?" räkätin sulkien silmäni ja käperryin pieneksi keräksi keskelle lattiaa. Suolakeksien viereen.

***

Joel mitä. 😭🙏