KAUNIS POIKA

3.

Holland oli saapunut kotiinsa aamuyöstä tutun seuralaisen kanssa. Hänen suhteensa tähän vaaleapiirteiseen naiseen oli ollut aina hyvin ristiriitainen. Nainen oli tunnetusti ollut pidemmän aikaa kiinnostunut Hollandista, mutta Holland ei ollut koskaan tuntenut suurempaa vastakaikua. Viime yönä Violet oli kai ottanut ympäristöstä hyödyn irti ja lyöttäytynyt muutamia juomia juoneen Hollandin mukaan kotimatkalle. Yön tapahtumat olivat Hollien muistoissa äärimmäisen tarkasti, ja niiden ajattelu sai hänet hytisemään. Hän ja Violet olivat ystäviä, ei sen enempää. Tämä hänen täytyisi tehdä naiselle hyvin selväksi. Toisaalta olisi vaan niin paljon helpompaa antaa asian olla... Violet oli selvästi kiinnostunut hänestä, joten ehkei ajanvietto hänen kanssaan, vaikka täysin kaverimielessä, tekisi pahaa?

Vaikka Hollie oli viettänyt pitkän yönsä naisen kanssa saman peiton alla, ei hän silti saanut erästä toista henkilöä pois päästään. Puhelu Carlo Beirneksi esittäytyneen miehen kanssa vaivasi nuoren miehen mieltä. Vanhempi oli varmasti saanut Holliesta aivan vääränlaisen kuvan. Kaiken lisäksi Violet oli ihanasti päättänyt pilata kaiken huutelemalla väliin ties mitä typeryyksiä. Kuka tahtoisi kuulla, että hänelle puhelinnumeron antamista pidetään vain vitsinä kaveriporukassa. Hollien olo oli Carlon puolesta aivan kamala, ja hän olisi tahtonut etsiä viskinjuojan käsiinsä. Hän tahtoisi kertoa tälle, kuinka Violet oli oikeasti hänelle vain ystävä, kuinka viime yö ei tarkoittanut Hollielle yhtään mitään ja selittää, miksi hän oikeasti oli antanut numeronsa miehelle.

Miksi Hollie oikeastaan antoi numeronsa resuiselle juopolle baarin nurkassa? Syy tähän ei ollut yksiselitteinen, vaikka se Hollien päässä tuntuikin yhä järkevältä ajatukselta. Ensinnäkin Hollieta kävi sääliksi katsoa, kun toisella meni elämässä niin huonosti. Eihän hän Carloa tuntenut, mutta tuskin hänen elämänsä mitään ruusuilla tanssimista oli. Mies haisi tupakalle, vietti kokonaisen illan yksin baarissa sammuen jatkuvasti uudelleen ja näytti ulkomuodoltaan melko kärsivältä. Halu auttaa oli ehdottomasti osasyy Hollien halua antaa yhteystietonsa miehelle, mutta Hollie valehtelisi, jos edes yrittäisi väittää, ettei asiaan liittynyt mitään muuta. Riutuneen kuoren, sekavien hiusten ja sammaltavan puheen alla Hollie oli näkevinään jotain, mistä hän ei ollut saada silmiään irti. Hän ei osannut sanoa mitä se jokin tarkalleen oli, mutta niinä kertoina, kun hän oli nähnyt tämän mystisen viskinjuojan baarissa, häneen oli iskenyt kova halu mennä keskustelemaan miehelle. Tekemään jonkinlainen aloite. Ei hän sitä ihastukseksi kutsuisi, mutta rehellisesti ajateltuna Hollie oli jossain määrin kiinnostunut toisesta, vaikkei sitä aikoisikaan seuralaiselleen myöntää.

Hollie hätkähti kuvitelmistaan ja muisti samalla, ettei ollut peiton alla yksin, kun naisen keho lähestyi häntä puoliunessa. Nainen kietoi kätensä tiukemmin Hollien ympärille ja lähestyi häntä. Läheisyys tuntui hyvältä, mutta samalla se inhotti ja ahdisti nuorta miestä. Tuntui niin väärältä ja luvattomalta olla näin lähellä Violetia, kun mielessä pyöri aivan joku muu. Hollie katsoi, kun Violet avasi vasta heränneenä silmänsä ja räpytteli pitkiä ripsiään. Yhtäkkiä naisen kasvot lähestyivät blondin naamaa. Huulet yrittivät painua Hollien omia vasten ja suudella toista kuin vastarakastuneena. Violetin käsikin oli löytänyt tiensä Hollien pehmoisiin hiuksiin, ja mies tunsi, kuinka käsi alkoi silittelemään hänen päätään. Violet tuntui pitävän hänestä kiinni joka solulla samalla, kun hän viimein laski pehmeät huulensa Hollien omille. Hollie ei voinut vastata suudelmaan. Se tuntui liian inhottavalta ajatukselta. Paniikista lamaantunut mies vain makasi paikallaan eikä pystynyt estämään ystävänsä lähestymisyritystä. Onneksi tämä taisi itsekin tajuta, miten vastahakoisen oloinen Hollie oli, sillä pian hän vetäytyi kauemmas ja katsoi toista ihmeissään.

"Mitä nyt?" nainen kysyi Hollielta.

"Sain yöllä sellaisen kuvan, että tää oli mitä halusit", hän jatkoi kysyvä ilme kasvoillaan. Hollie ei osannut vastata enää mitään. Hän ei tiennyt itsekään mitä halusi. Olihan Violet hyvä ystävä ja äärimmäisen kauniskin, mutta yhtäkkiä Hollie ei pystynytkään enää kuvitella itseään minkäänlaisessa ystävyyttä suuremmassa suhteessa naisen kanssa. Ei edes missään edellisyön kaltaisessa. Ymmärrys valaisi Hollien sisältä, kun hän viimein tuli johtopäätökseen. Hän taisi haluta Carlon.

Holliesta tuntui kuin hän olisi sekaisin. Ottaisiko hän viehättävän ja kiltin ystävän sijaan hieman suttuisen ja varmaankin alkoholiongelmaisen viskinjuojan? Jokin ei täsmännyt, muttei Hollie voinut omille tunteilleen mitään. Tiesiköhän kukaan hänen edes pitävän miehistä? Olikohan hän tiennyt sitä edes itse? Kaiken lisäksi Carlo varmaankin inhosi häntä edellisyön puhelun perusteella. Hollien olisi yritettävä korjata kaikki...

Hollie huokaisi. Miten asian voisi sanoa Violetille kaikista ystävällisimmin paljastamatta kuitenkaan liikaa? Ennen kuin mies keksi vastausta kysymykseen, sanat pääsivät jo ulos hänen suustaan kuin itsestään:

"V, sun pitää lähteä kotiin." Nainen katsoi Hollieta silmät suurena kuin lautaset.

"Anteeksi?" hän kysyi aivan kuin olisi luullut kuulleensa miehen sanat väärin.

"Haluan, että lähet kotiin", Hollie jatkoi jopa hieman kylmä ilme kasvoillaan. Hän ei kestänyt Violetin seuraa juuri nyt. Normaalisti niin hyvän ystävän läsnäolo aiheutti hänelle nyt suurta ahdinkoa. Hollie epäili tämän johtuvan siitä, kuinka ristiriitaisia tunteita hän koki juuri sillä hetkellä sekä Violetia että Carloa kohtaan. Herkkänä ja äkkipikaisena ihmisenä Violet reagoi tähän juuri Hollien odottamalla tavalla. Hän nousi ylös peiton alta, puki edellisiltana päällään olleet suorat housut jalkoihinsa ja lampsi kohti ovea tuiman oloisin askelin kerättyä ensin puhelimensa ja laukkunsa yöpöydän vierestä lattialta.

"V, puhutaan myöhemmin, jooko? Älä ole mulle vihainen", Hollie yritti vielä toppuutella toista, mutta Violet oli paiskannut oven kiinni jo ennen kuin Hollie ehti lopettaa lauseensa.

Mies jäi tuijottamaan ovea ja oli kuulevinaan sen takaa kiukkuisten askelten äänien lisäksi myös niiskutuksen. Mitä hän oli mennyt tekemään? Oliko hän ollut liian ilkeä ja loukannut Violetin tunteita? Naisen reaktiosta päätellen hän todella oli. Hollie nousi ylös sängyltään ja asteli ainoastaan pyjamahousut sekä aamutohvelit päällään parvekkeelle. Kylmä syysaamu ei ehkä ollut paras mahdollinen ajankohta parvekkeella hengailuun, mutta juuri sillä hetkellä Hollie ei edes kiinnittänyt huomiota lämpötilaan tai säähän. Hän huokaisi syvään kaivaen samalla pöydällä olevasta askista tupakan ja sytyttäen sen. Hollie oli yrittänyt lopettaa polttamista jo ties kuinka kauan, muttei voinut mitään sille, että vanha tapa rauhoitti häntä tämänkaltaisissa hetkissä. Hän katseli hetken ankean näköisiä kerrostaloja sekä puiden rusehtavia ja putoilevia lehtiä, kunnes päätti ryhtyä toimintaan. Vapaalla kädellään hän otti esiin puhelimen, jota hän oli pitänyt pyjamahousujensa taskussa. Hän avasi puhelimensa soittohistorian ja painoi käsi täristen viimeisintä vastaanotettua puhelua. Mies pidätti hengitystään jännittyneenä samalla, kun hän nosti tuuttaavan luurin korvalleen.

"Numeroon ei juuri nyt saada yhteyttä", robottimainen naisääni toisteli samaa lausetta uudelleen ja uudelleen eri kielillä. Hollien tykyttävä sydän tuntui pysähtyvän pettymyksestä. Hän olisi halunnut selvittää asian saman tien, eikä jättää toista epätietoisuuteen siitä, mitä todella oli tapahtunut. Hän oli jo miettinyt ehdottavansa tapaamista, jossa kumpikaan osapuoli ei suunnitellut lähtevänsä kotiin jonkun muun kanssa tai sammunut jatkuvasti pöydän ääreen. Ehkä mies, jota hän yritti tavoittaa, oli hänelle niin vihainen, että oli sulkenut puhelimensa kokonaan. Oli sekin kai mahdollista. Pettymyksestä turtuneena Hollie paiskasi puhelimensa parvekesohvalle ja tiuskaisi itsekseen puoliääneen:

"Vittu."

Hetken hengiteltyään pettymystänsä ulos Hollie istahti puhelimensa viereen sohvalle ja painoi pään käsiinsä. Mitä hän oli mennyt aiheuttamaan?