uhka ruusujen ympärillä

5.

luottamukseton 

~~

Juhlat olivat loppuneet, linnut laulelivat ja aukio oli tyhjentynyt Nicolen päästessä takaisin nyt jo entiselle juhlapaikalle. Siirtolava korokkeineen oli siirretty pois ja pitopöydätkin olivat kadonneet.

Nicolella ei ollut mitään hajua, miten kauan oli ollut puun luona, ja mitä sillä välillä oli tapahtunut.

Sen hän kuitenkin edelleen tiedosti, että Arwanin tahattomasta hylkäämisestä hän saisi huudot ennemmin tai myöhemmin.

Mieluummin myöhemmin.

Jonka takia hän päätti käydä nyt vanharouvan luona. Lisäksi hän ei ollut nähnyt tätä juhlissa. Ei puheen aikana eikä sen pienen hetkenkään aikana, kun hän oli siellä pyörinyt.

Joten Nicolella oli hyvä syy tulla kysymään vointia ja kuulumisia. Lisäksi tivaamaan vastauksia.

Näillä puheilla hän löysi itsensä Jokivarsien talolta yhä juhlavaatteissa. Hieman hermostuneena Nicole kolkutti ovea metallisen, kolkutinta suussaan pitävän leijonakolkuttimen avulla. Hänen kätensä hikosivat oven avaajaa odotellessa.

Kuului lukon ääni ja ovi avautui lievästi narahtaen.

Oven oli avannut siististi pukeutunut mies, joka nyt tarkasteli ovea ja sen saranoita epätyytyväisenä. Kääntäessään katseensa ovesta Nicoleen miehen otsarypyt silottuivat osittain.

"Tulkaa sisään. Vanharouva odottaakin teitä jo."

Niine puheineen mies kääntyi lähtien pois mutisten jotain öljyttävistä saranoista. Nicole katsoi miehen perään kummastuneena.

Miten niin odottaa jo??, Nicole aprikoi.

Mies oli kuitenkin jo kadonnut käytäville. Hovimestari itseasiassa, eikä pelkkä mies.

Nicole tuhahti ja lähti tallustelemaan kohti vanharouvan huoneistoa.

Kokolattiamatto oli edelleen rumanruskea, vaikka Nicole ei olettanutkaan sen olleen muuttuneen. Hän ei ollut ollut pitkään aikaan Jokivarsien talolla. Normaalisti hän kävi pari kertaa viikossa, vieraillen rouva Jokivarren luona. Ikkunat olivat isot ja ruusutarha kukoisti. Mikään ei ollut muuttunut. Nicole hymähti ajatuksilleen ja jatkoi eteenpäin matto jalkojen alla rahisten.

Vasen, oikea, oikea, vasen.

Nicole seisoi vanharouvan oven edessä. Sekin oli väriltään tummaa puuta, nyt kuitenkin jo hieman haalistunut. Juuri samanlainen kuin kylän muutkin ovet, joita ei ollut uusittu. Kaikki alkuperäiset ovet. Nicole käänsi kahvaa ja astui ovesta sisään. Ensimmäinen asia, mikä hänen silmiinsä osui, oli vanharouva istumassa selkä Nicoleen päin. Vanharouva istui vakionojatuolillaan, joka oli väriltään ruusunpunaa, ruusuilla kuvioitu ja koostumukseltaan todella pehmeä. Nicole oli saanut istua kyseisessä tuolissa vain kerran.

Vanharouva käänsi katseensa ompeleestaan – sittenkin neuletyöstään - Nicoleen ja hymyili tälle. Nicole katsoi naama peruslukemilla takaisin. Vanharouvan silmien pilke sammui ja tämä kehotti Nicolea istumaan kädenheilautuksella. Nicole istui vähemmän pehmeään ja vähemmän ruusumaiseen ja ruusulta tuoksuvaan nojatuoliin. Molemmat olivat nyt vakavia ja tuijottivat toisiaan mitään paljastamatta. Vanharouvan sameansiniset silmät eivät paljastaneet mitään.

"Eleanora ja Jasper?" Nicole päästi lopulta kysymyksen suustaan.

"Tapasit siis heidät", vanharouva sanoi harmaita hiuksiaan ryppyisten sormien ympärillä kieputellen.

Vanharouva Jokilaakson hiukset olivat lyhyet ja haaleanharmaat. Aivan kuin Nicolen äitikin, vanharouva haroi hiuksiaan aina hermostuneena tai hämmentyneenä. Se taisi olla periytyvää, sillä Nicole yllätti välillä itsensä tekemässä samaa.

Tällä kertaa pyörittely kieli hermostenuisuutta, sen näki muustakin kehonkielestä.

"Selitä."

"He ovat varsin erikoinen kaksikko. Kaksoset, jotka tunnen hyvin. Avoimia ja itsevarmoja. Suosittelen."

"Miten niin suosittelet?" Nicole kyseenalaisti.

"Suosittelen antamaan mahdollisuuden ja tutustumaan."

Vanharouva Jokivarsi totesi katsahtaen Nicolea merkitsevästi.

Nicole hiljeni katseen alla.

Hän nyökkäsi.

"Lisää saat tietää myöhemmin", vanharouva sanoi pirteämmin.

"Sinultako?" Nicole uteli.

"mmm."

"Mikset vain kerro suoraan? Säästäisit kaikkia ja kaikkea", Nicole tiedusteli tuhahtaen.

"Vielä ei ole sen aika."

Nicole tuijotti vanharouvaa ihmeissään.

Vielä ei ole sen aika? Minkä aika?

Nicole nousi mielenosoituksellisesti tuolistaan ja lähti taakseen katsomatta. Ovella hän pysähtyi ja totesi taakseen katsomatta:

"Vai niin."

Nicole lähti niine hyvineen.

Ainakin oli lähtemässä. Vanharouvan sanat - sana - pysäyttivät hänet.

"Hyvästi."

Vanharouvan ääni oli kevyt kuin kuiskaus, mutta se kantoi silti huoneen läpi Nicolen korviin.

Hän kääntyi hetken harkinnan jälkeen kohdatakseen vanharouvan enkelimäisen hymyn ja suloisen sumean katseen. 

Hyvästi?