Lover of the dark side

5

"Ei, säikähdin vai. Ava Westwood."

"Hyvä. Taidat olla uusi, tai en ole nähnyt sinua ennen."

"Kyllä, muutin isäni kanssa tänne vasta."

"No tervetuloa sitten Forksiin. Näkyillään." Jake iski silmää ja lähti nauravien kavereittensa luokse.
Jotkut ihmiset olivat jääneet katsomaan tapahtunutta mukaanlukien viisikko. Alex tuijotti minua taas. En tiedä mikä hänen ongelmansa on.
Lähdin ripeästi kävelemään autoani kohti tuntien Alexin tuijotuksen selässäni ja vielä sittenkin kun käynnistin auton ja lähdin ajamaan kotiinpäin.

******

"Moi oon kotona."

"Heipä hei. Miten meni eka koulupäivä?"

"Sain kaksi uutta ystävää, Nalan ja Edithin."

"Oliko hyvän näköisiä poikia?"

"Isää. Älä kysy tuollasia."

"Pitäähän sitä kysellä. Täältähän saattaisi jopa löytyä sinulle poikaystävä."

"Isä."

"Ja jos löytyy niin tuot heti sitten näytille, niin pääsen arvioimaan."

"Arvioimaan mitä?"

"Sitä että onko hän tarpeeksi hyvä sinulle. Minähän olen se kuka sitä kuhertelua joutuu katsomaan."
Pyöräytin vain silmiäni ja lähdin huoneeseeni.

En voi vieläkään uskoa että tämä on huoneeni. Olen sisustanut sen minunlaiseksi.
Kävelin parvekkeelleni katsomaan maisemia, silmäkulmassani liikahti jokin häiritsevästi. Ihankuin ihminen olisi liikkunut metsässä, tai sitten se oli vain jokin eläin. Metsästä muistin haluavani käydä siellä ja nyt muistin läksyni.

Iltani meni tehdessä läksyjä, syödessä, puhuessa tyttöjen kanssa ja normi ilta jutuissa. Nyt oli aika mennä nukkumaan, jotta jaksaisi huomenna olla energinen koulussa. Käperryin pehmeitten lakanoiden ja peittojen väliin ja nukahdin normaalia nopeammin. Varmaankin päivän jännitys oli vain uuvuttanut minua.

*Avan uni*

Seisoin niityllä valkoisessa mekossa jalat paljaina. Niitty oli täynnä eri värisiä- ja laisia kukkia. Ilmassa haistoi kesän. Aurinko oli laskemassa ja paljasti kauniita eri punertavia värejä. Tulikärpäset valaisivat kauniisti niittyä. Tuntui kuin olisin sadussa.

Katsoin eteeni ja vähän matkan päähän oli ilmestynyt valkea paitainen ja housuinen poika. En nähnyt hänen kasvoja, joten en voinut tietää kuka hän oli.
Jostain syystä lähdin kävelemään hitaasti eteenpäin kohti poikaa. Kun olin hänen takanaan otin kiinni hänen olkapäästään ja käänsin hänet minuun päin. Poika oli Alex!

"Hei kulta." Hän sanoi.

"Kulta?"

"Niin, sinähän olet minun vaimoni ja esikoiseni äiti."
Katsoin välittömästi alas mahaani, se tosiaan oli sen näköinen kuin siellä olisi lapsi. Katsoin sitten vasenta kättäni, nimettömässäni oli tosiaan hopeinen sormus.

Kun käänsin katseeni Alexiin hänen silmänsä olivat punaiset.

"Mitä sinulle tapahtuu tai minulle?" En tiennyt mitä oli tapahtumassa, mutta ei varmaan mitään hyvää.

Yhtäkkiä maa rupesi halkeilemaan ja menemään kahteen osaan. Kukat katkesivat ja äskeinen hyvän olon tunne oli poissa ja sen tilalla oli jännitystä ja pelkoa.

Maa tärisi ja halkeili eri suuntiin. Alex oli hävinnyt jonnekin ja tärinä kävi niin kovaksi, että tipuin maan sisään.

Avasin silmäni ja katsoin itseäni peilistä, silmäni olivat punaiset ja hampaani terävät. Olinko minä vampyyri?

Sitten paikka vaihtui, olin kaupungissa. Käteni oli veriset ja suussa maistui veri. Kuolleita ihmisiä oli edessäni, heidän ruumiinsa oli raadeltu ja ne haisivat kuolemalta. Olin tappanut heidät. Minua oksetti. Halusin oksentaa, muttei mitään tullut.

Katsoin eteeni ja näin äitini valkoisessa puvussa. Hän näytti sille, miltä näytti ennen syöpää. Terveelle, pirteälle, iloiselle äitille. Mutta mukana oli jotain uutta, pettymys. Hän katsoi kuolleita ihmisiä edessäni ja näytti pettyneeltä minuun.

"Olen pettynyt sinuun Ava, sinusta on tullut hirviö." Äiti rupesi katoamaan näkyvistä.

"Ei äiti älä mene. Enkä ole, olen oma itseni, tämä on vain joku väärennys. Äiti älä mene!"

Herään todellisuuteen hikisenä ja paniikissa. Kello on kolme yöllä. Olin nähnyt unta äidistä, mutta mikä outoa myös Alexsista.

Silmäkulmassani vilahti jokin taas. Ihankuin joku olisi ollut huoneessani katsomassa minua. Ei näy kylläkään ketään, isä se ei ainakaan ollut, koska hän olisi ollut näkyvissä eikä piilossa. Katselin huonettani ja terassiani, mutta sain todeta olevani yksin. Yritin rauhoittua takaisin nukkumaan.

*Alexin näkökulma*

Olin äsken Avan huoneessa katsomassa häntä ja näin kun hän näki painajaista. Hän sanoi yhdessä vaiheessa ääneen "Mitä sinulle tapahtuu tai minulle?" Ja äsken hoki "älä mene äiti!" monta kertaa.

Arvelin hänen äitinsä kuolleen. Talossa ei tuntunut olevan muita kuin minä, Ava ja Avan isä.
Hän oli ihan paniikissa herättyään ja katseli ympärilleen hätäisesti.

Olisin halunnut auttaa häntä, mutta en voinut. Olin tullut katsomaan häntä, kun en saanut unta ja mietin vain häntä. Ja etenkin sitä kohtausta tänään sen piskin kanssa.

Ava veti minua puoleensa ja hän kiinnosti minua, etenkin tuon kohtauksen jälkeen. Halusin auttaa.