Goodbye to you {Jatkoa Ikuisesti Nuorille}

Luku 1. Ensimmäiset lumihiutaleet

Yksinkertaisesti, tää on siis jatkoo Ikuisesti Nuorille,  koska mulla tuli ikävä tän kirjottamista (;

Love y'all xx

"Nähdään ylihuomenna!", huudan vielä ennen kuin poistun ravintolasta, jossa työskentelen. Kello on vähän yli yhdeksän ja olen yli väsynyt. Lähden kuitenkin kävelemään vähän matkan päässä sijaitsevaa kotiani kohti.

Olen ollut erossa Louisista vasta kaksi viikkoa, mutta ikävä on jo sietämätön. Pojat ovat tällä hetkellä New Yorkissa. Louis oli luvannut, että soittaisi tänään.

Kun pääsen kotiin, vaihdan työvaatteeni Louisin vanhoihin lökiin ja t-paitaan. Laitan teeveden kiehumaan ja nappaan mukin kaapista. Vilkuilen jatkuvasti kännykkääni, toivoen, että näkisin näytössä Louisin nimen. Istun vain keittiöpöydän ääressä odottaen Louisin soittoa. Kello näyttää jo kymmentä. Ei hän enää soittaisi. Turhautuneena sammutan keittiöstä valot ja hipsin yläkertaan. Pesen hampaani ja meikkini pois yrittäen karistaa Louisin mielestäni.

Yht'äkkiä kännykkäni alkaa soimaan makuuhuoneessani. Juoksen nopeasti sinne ja nappaan sen käteeni. Louis!

"Moi rakas!", Louis sanoo iloisesti.

"Louiss!"

"Mitäs Doncasteriin kuuluu?"

"Hyvää vaan, oon tutustunu töissä yhteen tosi mukavaan tyttöön. Nyt mullakin on joku jonka kaa jakaa ilon ja surun aiheet."

"Mut onhan sulla mut. Ei sillä, kiva kuulla et sä oot tutustunu muihinki."

"Mmm, mut mitä sulle ja pojille kuuluu?"

"Hyvää, meillä alkaa keikka kahenkytä minuutin päästä, mun täytyy kohta mennä valmistautuun", Louis sanoo pahoittelevasti.

"Vetäkää hyvä keikka! Mä taidan painua nukkuun.."

"Rakastan sua Elina!"

"Mäkin sua! Muuten, huomenna Skype puhelu? Mulla on vapaapäivä onneks."

"Joo, meilläkään ei oo huomenna keikkaa! No, huomiseen rakas!"

"Huomiseen Louis", sanon ja katkaisen puhelun. Nyt voin mennä hyvillä mielillä nukkumaan.

****

"Onko tää hyvä?", paras kaverini Carly kysyy. Nyökkään innoissani. Sininen mekko sopi täydellisesti yhteen Carlyn pitkien tumman ruskeiden hiusten kanssa. Olimme aamulla päättäneet lähteä shoppailemaan kahdestaan ja täällä me nyt olimme, shoppailemassa. Carly tarvitsi uuden mekon, sillä hän oli menossa poikaystävänsä kanssa syömään hienoon ravintolaan. Olin salaa kateellinen. Minua ei ollut kukaan viemässä treffeille Louisin ollessa poissa.

"Elinaa?!" Carly sanoo heiluttaen kättä naamani edessä.

"M-mitä?" kysyn naurahtaen.

"Niin sitä vaan, että mennäänkö jo?"

"Aaa, joo mennään vaan", vastaan ja siirymme kassalle. Carly maksaa mekkonsa jonka jälkeen lähdemme vähän matkan päässä sijaitsevaan kahvilaan. Tilaamme kummatkin latet ja istumme pöytään.

"Elina, haluisiks sä tulla joku päivä mun ja Keatonin kanssa rannalle? Tehtäs jotain yhdessä ja säkin näkisit sen"

"Vaikka, mulla on tällä viikolla vaan huomenna ja ylihuomenna töitä, jos vaikka loppuviikosta?"

"Käy täydellisesti. Soitellaan sitten, mun täytyy lähtee valmistautuun nyt", Carly sanoo ja halaa minua nopeasti ennenkuin lähtee hiukset hulmuten kotiansa kohti.

Jään vielä istumaan pöytään hörppien latteani.

"Moi, saako tähän istua?" Katson eteeni nähden suurinpiirteen saman ikäisen pojan jolla on vaalean ruskeat hiukset.

"Joo, saa", vastaan hiljaa tuijottaen latteani.

"Anteeks kun mä näin tuppaannuin tähän, näytit vaan niin yksinäiseltä", hän sanoo naurahtaen.

"Ei se mitään. Mun nimi on Elina", sanon nostaen katseeni latestani.

"Mun nimi on Luke. Sulla on kaunis nimi, mut se ei taida olla mikään 'perus' nimi täällä?"

"Eh, tota mun vanhemmat halus mun nimeks vähän erillaisemman nimen kun mitä tääl yleensä annetaan."

"Okei, se on oikeesti kaunis nimi. Haluutko jotain? Mä käyn ostaan juotavaa, voin ostaa sullekkin jotain jos haluat", Luke sanoo nousten penkistään.

Haluaisin sanoa ei kiitos ja taidan lähteä kotiin päin nyt, mutta joku minussa käskee sanomaan:'Kyllä kiitos' ja jäämään pöytään.

"Joo, voin mä ottaa. Maksan kyllä takasin!"

"Äh, mitä suotta."

****

Katson seinällä olevaa kelloa, se näyttää jo viisi. En voi uskoa, että olen viettänyt tuntemattoman pojan kanssa kaksi tuntia jutustellen. Tai, ei se enään niin tuntematon ollut. Näiden parin tunnin aikana olimme kerinneet kertoa melkein kaiken itsestämme, sekä juoda monet kahvit.

"No, tota, asuks sä yksin? Tai ootko jo muuttanut pois vanhempies luota?" Luke kysyy hörpäten kahviaan.

"Joo.. Tota.. Joo mä asun yksin.." vastaan kääntäen katseeni takaisin latteeni.

"Mäki asun nyt yksin. Ja sen kyllä asunnosta huomaa", Luke sanoo nauraen. Naurahdan itsekkin, mutta Lukekin taisi huomata, että nauruni ei ollut aito. "Onks kaikki hyvin?"

"Joo on.. Mun pitäs varmaan kohta lähtee", vastaan nostaen hymyn kasvoilleni.

"Okei, mä voin tulla saattaan sua, tuol on jo aika pimeetä.." Luke sanoo nousten. Nousen itsekkin ja astun yhdessä Luken kanssa pihalle. Katson taivaalle ja huomaan ensimmäisten lumihiutaleiden tippuvan hiljaa taivaalta. Hymyillen nappaan yhden lumihiutaleista kämmenelleni, se sulaa siihen jättäen pienen vesipisaran. Luke hymyilee ja nappaa myöskin lumihiutaleen kädellensä. Sekin sulaa siihen jättäen vesipisaran. Luke ottaa kädestäni, enkä nappaa kättäni pois. Kävelemme käsikädessä hiljaisia katuja lumihiutaleiden tippuessa taivaalta hiljakseen.

"Tos on mun talo.." sanon naurahtaen kun tulemme taloni eteen.

"Woah, se on aika iso!" Luke sanoo.

"Mmm.."

"Tää kuulostaa ehkä hassulta, mut vaihdetaanko numerot? Ois kiva tutustuu viel paremmin. Tai, ainaki viettää viel aikaa, me taidettiin kertoo melkein kaikki parin tunnin aikana!" Luke sanoo nauraen.

"Joo vaihdetaan vaan. Ja niin taidettiin.." Tosiasiassa Luke ei tiennyt puoliakaan minusta, eikä tulisi tietämään.

Vaihdettuamme numerot Luke halaa minua pitkään.

"Soitellaan myöhemmin sitten, moikka Elina ja kiitos seurasta!" Luke sanoo.

"Samat sanat! Moikka Luke!" sanon ja avaan oveni hymyillen.