Goodbye to you {Jatkoa Ikuisesti Nuorille}

Luku 18...mitä ikinä tapahtuukaan, tulen aina rakastamaan sinua

*Louisin POV*

"Mä en voi uskoo, että me ollaan täällä. Lentokoneessa. Teijänkaa", Luke sanoo vierestäni nauraen hämillään.

"Ootas vaan kun pääsette soittaan isoille areenoille ja suurille määrille ihmisiä, kuvittele se fiilis", vastaan hymyillen yrittäen muistaa ensimmäisiä ajatuksia ja fiiliksiä kun esiinnyimme kerta kerralta enemmän kasvaville yleisöille.

"Mä nautin nyt jo jokaisesta hetkestä", Luke toteaa ja painaa silmänsä kiinni nojaten viileään ikkunaan.

Kaivan takkini taskusta siististi taitetun kirjeen, avaan sen ja vedän syvään henkeä ennenkuin alan lukemaan sitä jännittyneenä.

"Louis, en voi vieläkään uskoo, että oon tutustunut suhun. Ajattelen liiankin monia kertoja päivässä sitä, kun tapasimme ensimmäistä kertaa. Törmäsin sinuun tärähtäneen näköisenä, farkut revenneinä, polvet auki ja hiukset sekaisin. Valehtelet, jos sanot, että se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Näytin niin kamalalta, että olisin käynyt variksenpelättimestä pellolla.

Vaikka fanit eivät näyttäneetkään hyväksyvän minua ollenkaan ja sain paljon vihaa siitä, että olin kanssasi, opin olemaan välittämättä. Sait minut keskittymään positiivisiin asioihin elämässä.

Muistan, kun olin luonasi öitä, ja melkein joka kerralla sait juosta keskellä yötä huoneeseeni katsomaan, että kaikki oli kunnossa. Kun tutustuin sinuun paremmin, painajaiset jäivät, ja yöt täyttivät yhteiset keskustelut. En pelännyt olla oma itseni, enkä pelkää vieläkään.

Rakastuin sinuun, en julkisuuteesi. Ja uskon kyllä, että tiedät sen. Seuraavista kuukausista tulee rankat, mutta opettavaiset, sillä opin pärjäämään itsekseni, haha. Mitä ikinä tapahtuukaan, tulen aina rakastamaan sinua, enemmän kuin mitään. Olit ja olet elämäni ensimmäinen kunnollinen rakkaus, enkä aijo päästää sinusta irti.

Kaikki, mitä oli tarkoitus tähän kirjoittaa, jotenkin kaikkosi, kun aloin miettimään seuraavaa kertaa kun näemme. Kaikki paitsi yksi,

Rakastan sinua."

Kylmät väreet kulkevat pitkin kehoani, enkä voi pidätellä muutamia onnettomia kyyneleitä. Taittelen kirjeen takaisin taskuuni varovasti, kuin se olisi herkkä ja ohut lasi esine. Lasi esine se ei ollut, mutta kallein aarteeni Elinan jälkeen.

"Louuu", Liam sanoo ilmestyen viereeni käytävälle. Pyyhkäisen nopeasti muutamat kyyneleet poskeltani ja käännyn Liamiin päin.

"Liammm."

"Sä oot itkenyt", Liam toteaa rauhallisesti.

Nyökkään pienesti ja naurahdan vaivautuneesti.

"Elina..?"

"Mulla on sitä jo nyt ikävä."

"Aika menee nopeesti, yritä vaan nauttia tästä hetkestä."

"Mä yritän, kiitos Liam", sanon ja hymyilen Liamille joka väläyttää iloisen ja myötätuntoisen hymyn takaisin. "Oliks sulla muuten jotain asiaa?"

"Saattoi ollakkin, mutta en muista enää. Ei se mitään tärkeää tainnut olla", Liam vastaa nauraen.

Nyökkään hänelle nauraen itsekkin.

Loppulennon ajan pidän silmiäni kiinni ja ajattelen Elinaa haikeana.

*Luken POV*

"..kiitämme matkasta ja toivotamme hyvää loppupäivää!" kuuluu kuulutus johon säpsähdän hereille. Vilkaisen vieressäni istuvaa Louisia. Hänen silmänsä ovat kiinni ja sormet ovat puristuneet takin taskun päälle.