Ohuemmalla jäällä

ASIOITA ASIOIDEN TAKANA (Toby III)

Toby sai aina mitä halusi. Niin asiat olivat, ennen kuin Elias Somerset astui kuvioihin ja murskasi kaiken moukarilla.

Nyt Toby oli tylsistynyt kuoliaaksi. NHL Combine ja valintatilaisuus olivat aivan liian lähellä. Hän ei voinut riskeerata mitään ottamalla pillereitä, eikä juomalla liikaa. Hän ei voinut etsiä kaaosta viemään ajatuksia pois.

Joten hän avasi Grindrin ja tapasi Noelin. Suloisen pienen olennon, jolla oli sotkuinen vaalea tukka, auringon suutelema iho ja sellaiset surulliset, potkitun koiranpennun silmät, jotka tuntuivat herättävän jotain syvällä Tobyn sisimmässä. Ja Toby, jos joku, rakasti koiranpentuja. Ne olivat niin naiiveja ja halukkaita miellyttämään, etsivät vain jotakuta, joka pelastaisi heidät sateesta.

Paitsi ettei Toby ollut koskaan aikonut pelastaa ketään. Eikä tulla pelastetuksi.

Noel oli helppo. Toby ei ollut koskaan epäonnistunut siinä, missä hän oli paras: ihmisten hurmaamisessa ja flirttailussa. Noel ei pyytänyt mitään. Hän avautui Tobylle kuin humalainen yliopistotyttö, eikä se vaatinut paljoa. Niinpä Toby vei Noelin isänsä kattohuoneistoon, missä hän oli asunut viimeiset kuukaudet. Kehui tätä erityiseksi ja hyväksi pojaksi, rapsutti juuri oikeista paikoista. Lupasi saada hänet tuntemaan olonsa hyväksi ja kertoi, kuinka hienoa työtä hän teki ja kuinka upealta hän näytti, syntisen kauniilta, kun hänen sievä, pinkki suunsa venyi Tobyn kalun ympärillä.

Sitten Noel käski häntä pitämään turpansa kiinni, painoi kätensä tiukasti Tobyn suun päälle ja piteli häntä paikallaan ja hiljaa, kunnes Toby laukesi. Ja kyllä, juuri sitä Toby halusi.

Hän halusi taistelua. Taistelua, jonka hän oli kuvitellut kadottaneensa samalla, kun oli kadottanut Eliaksen.

Elias taisteli aina vastaan—tai ainakin Toby antoi hänen luulla taistelevansa. Se oli huumaavaa, se jatkuva vetovoima ja vastustus, vastarinnan illuusio. Elias kantoi mukanaan sellaista paloa, lannistumatonta kipinää, jota Toby saattoi yhtä lailla lietsoa kuin tukahduttaa.

Siksi Toby rakasti häntä. Siksi se poltti, kun Elias käveli pois.

Noel oli nukahtanut hänen sänkyynsä sillä välin, kun Toby kävi suihkussa. Kun Toby tuli takaisin ja läimäisi valot päälle, Tobyn pomminvarma seksisoittolista soi edelleen taustalla ja Noel makasi sängyllä käpertyneenä kuin kuuluisi sinne. Toby tuijotti häntä, ja jokainen järkevä osa hänen aivoistaan huusi, että hänen pitäisi heittää Noel ulos, mutta se surullinen koiranpentumaisuus tulvahti takaisin täydellä voimalla.

Noel oli täysin alasti ja kultainen. Hänen hiuksensa valuivat sotkuisena kasana tyynyliinan yli kuin ne olisi tarkoitettu tuhottaviksi. Tapa, jolla hänen rintakehänsä nousi ja laski tasaisesti ja rauhallisesti, sai Tobyn vatsan kiertymään tavalla, jota hän vihasi myöntää.

Toby ravisti häntä, mutta aina, kun hän oli aikeissa sanoa jotain, Noel vain kaivautui syvemmälle lakanoihin tai huokaisi pehmeästi. Ja joka kerta Toby huokaisi takaisin.

Vittu, olkoon.

Hän voisi heittää Noelin ulos myöhemmin.

Mutta sitten Toby heräsi aamuvarhaisella Noelin suun jäljittäessä reittiä alas hänen kaulaltaan, ja hän oli niin kiihottunut, että ajatteli, ihan hiton sama. Noel hoiti homman loppuun, ja vaikka Tobyn oli pitänyt heittää hänet ulos, hän päätyikin hoitelemaan Noelin ja viemään hänet sen jälkeen aamupalalle.

Joku nappasi heistä kuvia, kun Toby sulloi suuhunsa köyhiä ritareita ja pöydän toisella puolella Noel nauroi suloisesti jollekin meemille, jota Toby näytti puhelimeltaan. Ei kulunut kauaa, kun Tobyn agentti lähetti viestin:

Mitä helvettiä sinä teet ja kuka helvetti tuo on? Onko hän allekirjoittanut sopimuksen?

Toby sulki puhelimensa.