ONE SHOTS

we'll see again (ziall)

"Hei, mihin te viette mua?" kysyin. Pari kookasta korstoa olivat napanneet käsistäni kiinni, ja vetäneet minut klubin takaovesta pihalle. Yritin rimpuilla itseni irti, mutta miehet vain kovensivat otteitaan. Jos he yhtään koventaisivat enää otteitaan, käteni varmaankin murtuisivat.

Miehet päästivät minusta irti. Aloin välittömästi hieromaan käsieni kipeitä kohtia.

"Anteeksi apulaisteni rajunpuoleiset otteet, he eivät oikein osaa olla helliä", kuului ääni varjoista, ja pian edessäni seisoi tärkeältä näyttävä mies. Mies oli pukeutunut kalliin näköiseen pukuun, ja tuon hiukset oli sliipattu tyhmästi taakse. Olin varma, että olin nähnyt miehen aikaisemmin.

"Etkö enää muista minua?" mies kysyi, heittäen vasemmassa kädessään olleen sikarin maahan. Pudistin päätäni kevyesti, vaikka kuinka yritin, en saanut päähäni, kuka mies oli.

"Voi voi voi voi, etkö muka oikeasti muista omaa työnantajaasi ?" mies kysyi, korostaen 'työnantaja'- sanaa typerästi. Nyt kuitenkin muistin, missä olin nähnyt tuon miehen. Olin muutama viikko sitten tehnyt muutaman hämärähomman hänelle, kunnon rahasummaa vastaan tietysti. Mies oli kuitenkin pettänyt minut ja pahasti, enkä nähnyt mitään syytä jatkaa hänen alaisenaan.

"Mä olin todella pettynyt, kun sä et enää halunnutkaan rahaa. Mä luulin, että sä tarvitsit sitä", mies jatkoi ärsyttävään äänensävyynsä.

"Olishan se ollu kivaa, jos sä olisit myös antanut sitä rahaa, saatanan huijari!" huusin. Mies tuli luokseni, pidellen jostakin taikomaansa terävän näköistä veistä kaulallani.

"Sun ei kannata korottaa mulle ääntäs, jos henkikultasi on sulle tärkeä", mies henkäisi päin kasvojani. Hän haisi vahvalle partavedelle, ja tupakalle.

"Sä et tuu selviimään tästä, saastanen paska", kuiskasin takaisin. Mies veti veitsen pois kaulaltani, ja iski sen voimalla oikeaan hauikseeni.

"Toi oli varotus. Jos sä vielä kerran, yhden ainoan kerran sanot mulle vastaan, saat sanoa hyvästit elämälles", mies sanoi. Vihan ja suuttumuksen tunteet saivat minut unohtamaan kädessäni sateilevän saatanallisen kivun. Hyökkäsin miehen päälle, työntäen tämän voimalla kohti roskalaatikkoa. Minut riuhdottiin pois miehen kimpusta. Miehellä oli kädessään kuunvalossa hopeisena kiiltävä ase, jolla hän osoitti minua kohti.

"Melkein pääsit yllättämään mut. Melkein", mies sanoi. Hän ojensi aseen toiselle korstoista.

"Tappakaa hänet", hän komensi. Korstot alkoivat lähenemään minua koko ajan. Juuri, kun ehdin luulla, että tämä on loppuni, kuului kaksi laukausta, ja molemmat korstot kaatuivat maahan. Tajutessani miesten olevan jo kuolleita, valuin seinää pitkin maahan. Nostin vasemman käden oikealle hauikselleni, josta vuosi runsaasti verta. Minua alkoi huimata, tunsin itseni yhtäkkiä todella heikoksi.

Näin sumeana edessäni hahmon.

"Älä huoli, mä autan sua", hahmo sanoi. Taistelin pysyäkseni tajuissani. Tunnistin hahmon mieheksi. Hänellä oli yönmustat hiukset, ja hänen kasvoillaan korosti tumma, kevyt sänki.

Mies sitoi jonkunlaisen rätin tiukasti kädessäni olevan vuotavan haavan päälle.

"Sä selviät kyllä, mä pidän siitä huolen", mies sanoi, koskettaen hellästi kasvojani. Hänen ruskeissa silmissään näkyi huoli. Näkökenttäni alkoi sumentua entisestään.

"Taistele, Niall. Sä oot vahva, mä tiedän sen. Älä luovuta vielä", mies sanoi. Mistä tuo tiesi nimeni? Mies tuli aivan lähelleni, ja painoi hellän, rohkaisevan suudelman huulilleni. Hän käänsi katseensa hetkeksi pois.

"Älä luovuta", hän sanoi, ja nousi ylös. Kuulin ambulanssin äänen, ja tunsin kuinka minua tutkittiin. Minut nostettiin ambulanssiin, ja auto nytkähti liikkeelle. Pidin itseni tajuissani. Vain, koska tiesin nyt, että joku halusi minun selviävän. Jossakin, syvällä, syvällä sisimmässäni tiesin, että tapaisin minua auttaneen mysteerimiehen vielä uudestaan.

Tällasta tällä kertaa, toivottavasti piditte :)