ONE SHOTS

larry oneshot

Pitelin paperinpalaa tiukasti nenälläni. Paperi oli hieman veressä. He olivat tehneet sen taas. He olivat jälleen kerran lyöneet minua. En ymmärrä, miksi juuri minä? En ole koskaan tehnyt mitään pahaa heille, en ole edes puhunut heille koskaan. En ole koskaan ollut minkäänlaisessa vuorovaikutuksessa heidän kanssaan, ja nyt he hakkaavat minua. Joka päivä joudun selittämään mitä ihmeellisimpien tekosyiden avulla, mistä kasvojani koristavat mustelmat ovat tulleet. En voi kertoa asiasta kenellekkään. Jos tekisin sen, ja he saisivat tietää, he tappaisivat.

Asiassa on tosin yksi mutta. Tunnen yhden heistä. Olimme parhaita kavereita, mikään ei pystynyt erottamaan meitä. Kunnes se tuli ilmi. Kunnes jokaisen korviin kiiri tieto siitä, mikä minä olin. Hän ei enää halunnut viettää aikaa kanssani, vaan vaihtoi porukkaa ja aloitti kiusaamiseni.

Heitin verisen paperinpalan roskiin ja katsoin itseäni peilistä. Nenäni oli punainen ja turvoksissa, ja poskeani koristi pieni, mutta kipeä mustelma. Olin ansainnut tämän. Niin he aina sanoivat. Lopulta olin alkanut itsekin uskoa siihen. Tämä oli aivan itse aiheutettua, enkä voinut muuta kuin kestää. Tämä oli minulle oikein. Rangaistus siitä, mikä olin. Rangaistus siitä, että olin homo.

***

Pakkasin reppuni ja juoksin ensimmäisten joukossa ulos luokasta. Vilkuilin jatkuvasti ympärilleni. Koskaan ei voinut tietää, mistä he tulisivat tällä kertaa.

Oli perjantai. Se tarkoitti, että saisin hyvässä lykyssä kaksi päivää aikaa levätä, valmistautua uuteen selkäsaunaan taas maanantaina. Kävelin ripeästi ulos koulun pihalle, ja hengitykseni oli salpautua. He seisoivat siinä, keskellä pihaa, ja naureskelivat toistensa jutuille.

Hän näytti jotenkin apealta. Siltä, kuin hänen mieltään olisi painanut joku, muttei hän voinut kertoa kenellekään. Kuin hän haluaisi huutaa päässään pyörivän asian kaikille, mutta tiesi, että siitä ei seuraisi mitään hyvää.

"Hei, kattokaa jätkät. Luuseri tuli."

Jokainen alkoi nauramaan mustahiuksisen pojan, joka taisi olla joukon niin sanottu johtaja, heitolle. He alkoivat lähestymään minua, ja se sai sydämeni sykkeen kohoamaan. Halusin paeta, mutta tiesin etten pystyisi.

Mustahiuksinen tarttui käsivarrestani, ja puristi lujaa. Jälleen uusi mustelma muiden joukkoon. Hän iski minua voimalla mahaan, saaden minut lyyhistymään maahan. Hän potkaisi minua vielä muutaman kerran napakasti kylkeen, ja potkaisi hiekkaa silmiini, jonka jälkeen he lähtivät. Jäin makaamaan keskelle koulun pihaa, odottaen, että joku tulisi, ja auttaisi minua.

Kuulin askelten lähestyvän. Vihreät silmät katsoivat omiini. Niistä aisti huolen.

"Ootko sä okei?"

Hänen äänensä oli matala, ja pehmeä. Hän tarttui käsivarrestani hellästi, ja auttoi minut seisomaan.

"Kyllä mä selviän", sanoin, pyyhkien hiekkaa vaatteistani.

Yhtäkkiä tuo kiharatukkainen poika tarttui käteeni, ja veti minut nurkan taakse. Hän asetti minut selkä seinää vasten, ja piteli käsivarsistani kiinni, jotten karkaisi.

"nteeks, Louis."

Hänen sanansa saivat minut hämmentymään.

"Anteeks. Anteeks kaikesta, mitä me ollaan tehty sulle. Ja anteeks, etten mä tukenu sua sillon, kun sä tarvitsit mua eniten."

Olin aivan sanaton. Hän ei koskaan ollut halunnutkaan minulle mitään pahaa. Hän vain meni massan mukana, niin kuin sanonta kuuluu.

"Mä en enää voi pitää tätä sisälläni. Mä en halua, että sä oot ainut, joka joutuu kärsimään vaan oman suuntautumisensa takia. Mä haluan, että me kärsitään, yhdessä."

Hänen sanansa sekoittivat pääni. Oliko hän juuri sanonut olevansa itsekin homo, vai ymmärsinkö vain väärin? Työnsin kaiken pelon, epävarmuuden ja ujouden pois itsestäni, ja päätin ottaa selvää, tarkoittiko tuo vihreäsilmäinen juuri sitä, mitä luulen.

Nojauduin hieman eteenpäin, ja yllätin itsenikin, tuntiessani kuinka hänen huulensa painautuivat omiani vasten. Maistoin hänen huuliltaan raikkaan mintun, ja syksyn viileyden.

Hämmennyksestä yli päädtyään hän teki sen, mitä olin jo odottanut hieman. Hän raotti hieman huuliaan, ja vastasi ujoon suudelmaani.