Selviytyjä/HIATUS/(ZombieApocalypse)

7

Katselin palavaa kasaa ruumiita Lisa kiinni kyljessäni. Hän hytkyi yhä itkun jäljiltä, mutta oli rauhoittunut hieman. Autot ja vaunu olivat siirretty puiston ulkopuolelle, eikä kukaan sanonut sanaakaan. Suru oli käsikosketeltavaa ja huokui ryhmästämme. Meidän nykyään viisihenkisestä ryhmästämme. Tuli lämmitti jo viilenevää päivää ja kasvojani. Minulla alkoi olla nälkä, mutta kuka muka ajattelee itseään tällaisessa tilanteessa? Kuka ajattelee edes selvästi? Tiedän ettei luovuttaminen ole vaihtoehto, mutta en pysty olemaan ajattelematta, että ehkä ystävämme ovat paremmassa paikassa.
Seisoimme katsomassa kokkoa noin viisitoista minuuttia, kunnes olin ensimmäinen joka lähti. Ja vain sen takia, että ajatukseni olivat lähteneet Miken suuntaan. Ja ne ajatukset eivät olleet niin positiivisia. Avasin asuntovaunun ruokaluukun oven ja kahmaisin sipsipussin jonka olin sinne aiemmin laittanut. Menin istumaan isoon autoon missä tavaranikin olivat ja avasin sipsipussin. Se oli pieni versio Taffelin normaaleista sipseistä. Aloin rouskuttamaan sipsejä samalla kun toiset kävelivät vaisuina auton luo. Lisa suuntasi suoraan asuntovaunuun Ash perässään, samalla kun Anton avasi pelkääjän oven tässä autossa. Pienempi auto jätettäisiin tänne, heti kun bensa ja tavarat olisi siitä siirretty tähän autoon. Se kävi Noahilta hujauksessa ja pääsimme pian matkaan kohti tuntematonta Noah auton ratissa. Minun on pakko myöntää, että olisin halunnut Ashin tulevan kanssani autoon. Minkä sille voi.
Olimme juuri puolivälissä tietä joka oli peltojen välissä, kun huomasin pellolla zombin. Viha kuohahti sisälläni.
"Pysäytä auto!" Komensin ja Noah taisi totella vain pelkästä säikähdyksestä. Siirsin sipsit penkille viereeni ja vedin ruuvimeisselin esille.
"Mitä nyt?" Noah kysyi ja kääntyi katsomaan minua. Jätin vastaamatta ja vedin oven auki. Hyppäsin ulos ja lähdin talsimaan rivakasti kohti pellolla laahaavaa zombia kohti.
"Maya!" Anton huusi perääni turhautuneena. Zombi oli aivan metsän vieressä, joten minun pitäisi olla varovainen. Zombi huomasi minut kun olin viiden metrin päässä ja alkoi korisemaan aukoen suutaan. Se kurotti minua kohti ja iskin ruuvimeisselin sen päähän. Otus jäykistyi ja valahti maahan. Käännyin kohti tietä ja juuri ja juuri näin ryhmäni hahmot. Yksityiskohdista ei saanut selvää. Pyyhkäisin meisselin polvifarkkuihini ja lähdin laiskasti kohti tietä. Äskeinen tempaukseni johtaa taatusti suureen saarnaan Noahilta. Se oli sen arvoista. Hmm... Kumpikohan on pahempi: zombieapokalypsi vai Noahin saarna?
•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•°•
No ei Noah niin raivoissaan ollutkaan. Hän vain vannotti minut olemaan tekemättä tuollaisia temppuja enää ja vaihtoi paikkani autossa Ashin paikkaan vaunussa. Nyt siis istuin vaunun pöydän ääressä sohvalla ja nojasin päätäni pöytään. Kyllä, se oli erittäin mielenkiintoista katsoa kuinka puut viilettivät ohitsemme ikkunan takana (sarkasmi). Aina kun vaunun epämuodostuneet renkaat harhailivat soratien kuoppaan löin leukani pöytään. Auts. Ainoat äänet kuultavissa olivat kivien sorina ulkona sekä kaappien sisällön kolina. Lisa oli aivan hiljaa. En ole varma nukkuiko hän vai mitä, mutta näin hänen vähän aikaa sitten uppoavan vaunun perällä olevan kerrossängyn alapedin viltteihin ja tyynyihin. Käänsin pääni taaksepäin vaunun perää kohti. Lisasta näkyi enää ainoastaan toinen jalka, käsi sekä hiuspehko. Hän taisi nukkua. No en syytä häntä. Ulkona oli jo sen verran hämärää, että tyhmäkin huomaa kellon olevan yli yhdeksän illalla. Ja päiväkin oli sellainen murhepyörremyrsky, että kuka tahansa voisi vain kumota itsensä sänkyyn huutaen 'timber!'. Itse tosin aion pysyä hereillä vielä hetken. Ehkä vastaan tulee jokin pieni kahvila tai jokin. Voisimme sen ryöstää. Tähän mennessä olemme pysähtyneet vasta kahdesti. Ensimmäisen kerran silloin kun vastaamme tuli bensa-asema, jolloin lunastimme viimeiset pienet tipat bensaa. Harmi ettei ollut kauppaa siinä vieressä... Toisen kerran pysähdyimme kun Anton vaihtoi Noahin kanssa paikkaa jotta Noah saisi edes vähän nukuttua. Toivot-AUTS! Piru vie tätä kuoppaista tietä!! Hieroin leukaani irvistäen ja nousin seisomaan keskelle vaunua. Ehkä minäkin menen nukkumaan nyt. Joo. Ainakaan silloin en murra leukaani... Kävelin kerrossängyn luo ja asetin jalkani ensimmäiselle askelmalle. Sitten toinen ja ko-VOIJUMALAUTA! Vaunu pysähtyi äkkiseltään ja löin leukani ylemmän askelman metalliseen tankoon ja kaaduin alas lattialle. Onnistuin siinä samassa sitten puraisemaan kieltänikin.
"Voi..." Kirosin hiljaa istuessani kovalla kokolattiamatolla. Pian kuulin kuinka joku vetäisi vaunun oven auki ja käännyin tulijaa kohti. Anton.
"Vessatauko, viisi minuuttia" Hän ilmoitti ja katosi paikalta. Huokaisin. Kieleni ja leukani kärsivät vessatauon takia... Nousin seisomaan ja nojasin itseäni alapetiin samalla kun ravistin Lisaa hellästi.
"Mmhn...?" Kuului muminaa.
"Vessatauko viisi minuuttia" Kerroin.
"Minä menen jo" Jatkoin ja lähdin ovea kohti juuri kun Lisa kääntyi kyljelleen. Hyppäsin alas viileään ulkoilmaan ja varmistin että ruuvimeisseli oli varmuuden vuoksi oikealla paikallaan. Hyvä. Suuntasin vastakkaiseen metsänlaitaan kuin miehet olivat menneet ja tein asiani. Metsän reuna oli pimeä ja pelottava. Niinpä siis suunnistin vaunun luo niin nopeasti kuin pystyin vaikuttamatta vainoharhaiselta. Lisa käveli vastaan puolessavälissä tietä.
"Kiljaise jos siellä on epäkuolleita pervoja" Vinkkasin ja Lisa virnisti nyökätessään. Istuin vaunun ovensuuhun ja tuijotin taivaalle. Siellä täällä näkyi palasia sinisestä, mutta suurimmin osin taivas oli harmaiden pilvien peitossa.
"Hei" Joku tervehti vaisusti edestäni. Laskin katseeni henkilöön, joka paljastui olemaan Ash.
"Moi" Vastasin ja hymyilin pienesti. Ashilla oli yllään farkut sekä tummansininen t-paita. Itselläni oli yhä polvipituiset farkut ja tummanvihreä toppi.
"Onko kaikki hyvin?" Kysyin huomatessani Ashin poissaolevan ilmeen. Hän naurahti ilottomasti.
"Mitä nyt menetin lähes puolet ystävistäni ja elän keskellä kuolemaa" Hän totesi ja potkaisi soraa kenkiensä alla.
"Mmh..." Mumisin ja siirsin katseen maahan.
"No... Me varmaan lähdemme pian, joten menen takaisin autoon" Hän sanoi ja nostin katseeni. Hymyilin ja nyökkäsin. Niinpä Ash siis lähti takaisin autoon. Nousin seisomaan kun huomasin Lisan kävelevän metsän reunalta minua kohti.
"Ei pervoja?" Virnistin.
"Ei pervoja" Lisa vastasi ja hyppäsi vaunuun. Käänsin pääni Antonin suuntaan, joka nojasi auton oveen ja odotti Noahia.
"Me olemme valmiita" Huikkasin. Anton vilkaisi minua ja nyökkäsi. Sitten katosin itsekin vaunuun ja pamautin oven kunnolla kiinni perässäni. Jokin mielessäni sanoi että tuleva matka olisi hyvin pitkä.
____________________________________
Hei vaan kaikki ketkä enää lukee tätä! :D tiedän että tässä on ollut ihan liian suuri tauko, mutta en oikeasti keksinyt yhtään miten jatkaa. Voitte varmaan siis huomata että poistin viimeisen kappaleen ja vähän tästä ja jatkoin uudestaan erilaisella juonella :/ pahoittelen! Toivottavasti kuitenkin kiinnostaa vielä lukea, luultavasti nyt pitäisi tulla vähän enemmän kappaleita :3
-Matsu999