- Missä Jessica on? kysyin äidiltä.
- Lähti kouluun. Miksi? äiti vastasi.
- Näin aikaisin? sanoin. Tietääkseni Jessican koulu alkaa vasta yhdeksältä, eikä kahdeksalta. Eihän bussit edes kulje tähän aikaan mihinkään.
- No kai se tyttö lähti johonkin sitä Villeä tapaamaan vai mikä sen nimi nyt oli...
- Se on vieläkin Valtteri. Ja ei, kuulin seinän takaa kun he puhuivat puhelimessa, he riitelivät. Mitä ihmettä sen tytön päässä liikkuu?
- Hanna, ota ihan rauhassa. Kyllä se tyttö ennemmin tai myöhemmin selittää missä se on kuhnaillut tähän aikaan aamusta, äiti sanoi.
Pöydällä oli kaksi tyhjää viinipulloa. Epäilykset alkaa taas nousta pintaan.
- Äiti, oletko sä ratkennut taas juomaan? kysyin.
Ennen kuin äiti ehti vastata, kurkkasin isän ja hänen huoneeseen, eikä toisella puolella ollut nukuttu.
- Äiti! Sinä lupasit ettet enää juo!
- No anteeksi. Kai sitä joskus saa ottaa!
- No siitä vaan. Mutta miksi? kysyin.
- Mullakin huolettaa se Jessica. Se on ollut jotenkin kummallinen viimeaikoina, äiti selitti.
En vastannut mitään vaan lähdin omaan huoneeseeni meikkaamaan. Tai esitin lähteväni. Todellisuudessa menin tutkimaan Jessican huonetta.
Kun astuin sisään, sain vaikutelman siitä, ettei mikään ollut muuttunut ja menin huoneeseeni.
Lähdin kouluun ja näin tien poskessa roskakorin vieressä kolme jätesäkkiä. Mielenkiintoni heräsi ja avasin yhden jätesäkin. Jessican vaatteita. Hälytyskellot alkoivat soida ja juoksin takaisin sisälle. Harppasin joka toisen portaan yli kohti Jessican huoneeseen. Avasin vaatekaapin oven. Tyhjä. Avasin pöytälaatikon oven. Tyhjä. Avasin kaikki ovet mitä huoneesta löytyi. Pelkkää tyhjyyttä.
Juoksin alakertaan kertomaan äidille mitä olin löytänyt. Äitikin alkoi tosissaan huolestua ja lähdimme koululle. Menimme ensin rehtorin luo ja kysyimme, että onko Jessica täällä. Hän ei ollut nähnyt häntä, mutta käski kysyä ensimmäisen tunnin opettajalta. Menimme puolijuoksua koulun käytävää pitkin ja näimme Kaarinan.
- Onko Jessica ollut sinun biologiam tunnillasi tänä aamuna? äiti kysyi.
- Ei ole. Sinähän laitoit viestin minulle eilen illalla, että Jessica on kipeä, eikä pääse kouluun, Kaarina sanoi.
Äiti katsoi minuun kauhistuneella ilmeellä.
- Siksi en löytänyt puhelinta. Jessica on ottanut sen ja laittanut sinulle viestin. Voi jestas, äiti sanoi ja alkoi itkeä. Mihin se tyttö on mennyt?
