"Juuri ennen juhliin lähtöä kuulin ne äitini viimeisimmät sanat jota minun olisi pitänyt noudattaa..
-"ÄLÄ mene puistoon auringon laskettua!"
Nyökkäsin vain vastaukseksi ja lähdin juoksemaan ystäväni Klaaran luokse kadun toiseen päätyyn.
Juhlapaikalle saavuttua pidimme vain hauskaa. Lauloimme, tanssimme, söimme ja tunnit vain vieri. Pian oli jo ilta ja aurinko alkoi laskea. Klaara päätti lähteä jo kotiin, sillä hän lähtisi seuraavana aamuna aikaisin lentokentälle. Hyvästelimme ja näin kuinka Klaara lähti kohti pimeää puistoa. Tässä vaiheessa en enää muistanut, kuinka äiti oli minua jo aamulla varoittanut puistosta.
Yksin jäätyäni lähdin etsimään itselleni seuraa ja pian jo löysin kolme ystävääni (Ainon, Elinan ja Mean) nauttimasta alkoholia nuorien keskeltä. Vaikka itsekkin olen vain 15-vuotias, niin alkoholi maistui siinä juhla huumassa loistavasti."
•
•
Tässä vaiheessa kertomustani pääni löi tyhjää. Vieressäni juuri istumaan käynnyt poliisi tuijotti minua ja halusi että jatkan kertomusta illan tapahtumista.
- "Ei, minun täytyy saada hetken levätä" sanoin.
- "Haluaisin kuulla, mitä poistuttuasi juhlista tapahtui. En siintä, kuinka känni päissäsi juhlit kaveriesi kanssa!" tokaisi poliisi pelottavasti vieressäni.
Päätin siis, että ehkä pitäisi vihdoin kertoa, mitä sitten tapahtui...
BINABASA MO ANG
Kun vain yksi pelastui
Mystery / ThrillerKun kuljet pitkin pimeitä katuja, ole tarkkana. Jos huomaat liikettä nurkan takana tai muualla pimeässä, ole liikkumatta ja älä tee samaa virhettä kuin minä silloin tein..