Haikeita sanoja

Mielen karu erämaa

Aivan hiljaa pimeässä kolkossa,

mielen karussa erämaassa,

tarpomassa valoa etsimässä,

mitä nähdä ei vain voi

Tähdet eivät tuiki,

yötaivas on musta,

tumman hiljainen,

toivetta ei voi lausua ääneen,

kun tähdenlentoa ei näy

Puiden varjot pimeydessä ovat kuin hirviöitä,

niiden raatelevat kynnet näkyvät jo,

ois jos voisi paeta,

mutta ei voi,

raatelevat kynnet viiltävät juovia iholle,

joita sitten ihmetellään,

- ne eivät kuitenkaan tappaneet

Ympäriltä kuuluu petojen ääniä,

niihin on sekoitettu sanoja,

jotka pelottelevat kolkossa karjunnassa, joka takaa kuuluu,

kun pään kääntää ei voi nähdä mitään,

kuulee kuitenkin paljon lähempään,

mitään vai näkemättä

Hulluksi tulee julmuudesta,

missään ei ole juomavettä eikä ruokaa,

mutta siihenkin on syy,

yritetään kuolla ilman ruokaa,

saada kulutettua kalorit

Ennen pystyi löytämään kauniin lähteen,

jonka ympärillä kasvoivat mustikat,

se oli valoa,

mutta nyt siellä samassa paikassa on vai pimeyttä muistuttamassa,

toiveet eivät toteudu

Täynnä, mutta silti niin tyhjää,

pimeyteen hukkuen,

joitain petojen ääniä ollen,

hulluksi tässä vain tulee,

kun on niin täynnä surua,

muttei missään ole valoa, jota tarvitsisi

Mielen karu erämaa,

muuttuu aina,

mutta samana jokainen vuosi pysyy,

syvemmin pimeys vain kietoutuu,

lopulta ei kestetä,

petojen armoille heittäydytään,

sanotaan vain,

siinä se oli enempää ei vain voi kestää

Haluaisin kuulla mielelläni mielipiteitä runoistani ja myös siitä, että kuinka monta runoa on sopiva yhteen runokokoelmaan.