Kaikki sallittua jääkiekossa ja rakkaudessa

9. Raivotar

"No niin, Misha Kettula! Tämän pelin tehot 2 + 1. Miten meni näin omasta mielestä?" Toimittaja hekotteli omalle sutkaukselleen, jonka hauskuus meni minulta ohi.

"Kyllähän se hyvältä tuntuu. Kaverilta tuli siihen hyviä syöttöjä ja sain pelattua maaliin."

Mishan vaaleat hiussuortuvat olivat hiestä märät, mutta hänen kasvoillaan oli kaikki jäät sulattava ilme. Siristin silmiäni ja puristin sohvatyynyä tiukemmin syliini.

Haastattelija virnisti, mutta vakavoitui sitten.

"Mutta kuule, aloitat kesän jälkeen urasi Atlantin toisella puolella, mitä ajatuksia siitä?"

Mishan käsi lepäsi rennosti mailan päällä ja tarkkailin sen linjoja. Kädet kertoivat ihmisestä paljon, kenties enemmän kuin ilmeet ja kasvot yhteensä. Siinä missä hymy kieli vain hetkellisestä mielentilasta, käsien uurteet, luiden rakenteet ja ihon pehmeys olivat jotain pysyvämpää. Mishan sormet olivat pitkät ja voimakkaat, kämmenpuolelta karheat, eikä kuvaruutu tehnyt niiden miehekkäille linjoille oikeutta. Muistin hänen kätensä kosketuksen omallani silloin joskus, kun asiat olivat olleet vielä hyvin. Vatsassani viikon levänneet perhoset leyhäyttelivät siipiään muiston voimasta. Tunsin niskani kuumenevan ja huidoin ajatukseni kadotuksiin.

Tuttu hymykuoppa ilmestyi suupieleen. Jostain syystä se ärsytti minua suunnattomasti. Puraisin tyynyä väkivaltaisesti ja lopetin sitten. Edes tyyny ei ansainnut sellaista kohtelua.

"Sehän on jokaisen jääkiekkoilijan unelma, ei voi muuta sanoa. Pikkupojasta lähtien olen sinne tähdännyt ja mitä lähemmäs syksy tulee, sitä motivoituneempi tunnen olevani. Olen täysin valmis astumaan isompiin kuvioihin."

Itsevarmuus suorastaan loisti hänen sanoistaan ja olemuksestaan. Vaikken olisi ikinä nähnyt hänen pelaavan, olisin silti tiennyt pelkällä vilkaisulla, että hän oli loistava. Mutta minä olin nähnyt tasan kahdeksan peliä, ja tiesin, mihin hän pystyi.

"Eli mitä nopeammin pääset täältä sinne sen parempi, vai?"

"Totta, NHL:n kutsua on vaikea vastustaa."

Ehdin vielä nähdä Mishan kasvot väläyksen verran ennen kun ruutu meni pimeäksi. Vapisevin käsin pudotin kaukosäätimen syliini sohvalle ja hautasin kasvot tyynyyni. Miksi kidutin itseäni näin? Miksi minun piti katsoa näitä hiton haastatteluja ja pelejä, vaikka tunsin itseni niin surkeaksi joka kerta. Tämä oli varmaan jonkinlainen mielenterveyden häiriö. Riippuvuus. Mishan katseleminen oli addiktoivaa.

Idiootti, sähähdin itselleni. Olin niin heikko! Sorruin stalkkaamaan häntä etäisyydeltä, kun en kerran lähemmäksi päässyt. Emme olleet puhuneet kokonaiseen viikkoon. KOKONAISEEN VIIKKOON!

Kalpenin, kun ajattelin tulevaa kesää. Misha lähtisi Amerikkaan. Siitähän tässä kaikessa oli kysymys. Hän ei halunnut edes olla täällä Suomessa enää. Niinhän hän oli juuri sanonut, eikö?

"Aaargh!" Vimmoissani paiskasin tyynyn teeveen näyttöä päin. Sain tyydytystä ryminästä ja paukahduksesta, kun tyyny vei mukanaan kokonaisen laatikon eri jääkiekkopelejä ja jääkiekkoja.

"Mene sitten! Ei tule ikävä!" Räyhäsin pimeälle ruudulle ja tyynylle, joka makasi syyllisen näköisenä lattialla eri vuosien NHL-pelien ympäröimänä. Miksen saanut jääkiekosta rauhaa? Kirouksen täytyi olla poikkeuksellisen voimakas, kun se sai jääkiekon pysymään tiukasti elämässäni kaikista ponnisteluistani huolimatta.

Et sinä mitään ponnistele, senkin lammas. Annat periksi heti, kun siniset silmät vain vilkaisevatkin sinua.

"Vilkaisisivatkin... Mutta en saa edes sitä! Tämä on niin väärin!"