kuulokkeet päähän :3
//Word count: 800
xNiallx
"Hei nyt ne turvat umpeen!", Louis huutaa naama punaisena. Mutristan huuliani kuin mikäkin nelivuotias.
"Se on Simon", Louis sanoo antaen meille vihjaavan katseen joka pitää meidät suut kiinni. Louis menee muualle puhumaan ja jättää meidät yhteisen kämppämme olohuoneeseen.
"Hei Niall, mieti jos se olis jotain Zaynistä", Harry ehdottaa ja näytän tälle keskisormeani.
"Uuu millon susta on tullu pahis?", tuo kiusottelee Liamin pyöritellessään silmiään.
Louis tulee hieman vakavana ja hämmentyneenä huoneeseen.
"Noh?", Liam kysyy hiljaisuuden keskeltä.
"Me lähetään kuulkaas nyt adoptoimaan lapsi".
Orpokoti on vanhan näköinen, suuri valkoinen kartano kaupungin laidalla. Englannin ainoa orpokoti.
"Tehäänkö me nyt ihan oikeesti tää?", Harry kysyy vaivaantuneesti katsellen epäilevästi ovikelloa. Louis ei vastaa mitään, vaan painaa määrätietoisesti ovikelloa. Hetken kuluttua kireänutturainen brunette nainen tulee tomerana avaamaan oven.
"Aaahh. Viimein te olette täällä. Olen Hannah Johnson, orpokodin johtaja", Hannah esittelee itsensä ja päästää meidät sitten sisälle. Sisällä juoksentelee paljon lapsia kolme vuotiaista kuusitoista vuotiaisiin. Lapsilla näyttää olevan hauskaa ja se saa minut paremmalle tuulelle hetkessä. Itse asiassa minua hieman epäilyttää koko adoptio asia. Louis ottaa isänroolin ja vastuun lapsesta, mutta entä jos lapsi ei viihdy meillä? Tosin Simon oli kertonut, että lapsi palautettaisiin kuukauden kuluttua.
"Saanko esitellä, Leona Hope Aldaine". Käännämme päitämme Hannahin osoittamaan suuntaan. Louiksen suu avautuu hieman, aivan kuten meidän kaikkien. Huoneen perällä, ikkunalaudalla istuu kiharahiuksinen tyttö. Hän kääntää päänsä nopeasti nähdäkseen vierailijat. Leonalla on tumman beige iho ja kauniit suuret siniset silmät. Astumme varovasti huoneeseen ja katson samalla hieman ympärilleni. Huone on lähes tyhjä, mutta lattialla on patja ja jalkapallo.
"Leona on noh, miten sen nyt sanoisi. Vähäsanainen", Hannah kertoo meidän lähestyessä Leonaa.
"Hän on kuusitoista vuotias ja pitää jalkapallosta".
Olemme nyt Leonan vierellä. Koitamme olla mahdollisimman lähestyttäviä, joten Louis esittelee meidät tytölle:
"Hei Leona. Mä olen Louis, ja tässä ovat Liam, Niall ja Harry".
Tyttö nyökkää ja ottaa laudalta sanomalehden, jossa on juttu meistä. Eli hän siis tietää meidän kuuluvan bändiin.
"Leona, pakkaa tavaroitasi, me menemme tuonne keskustelemaan",
Hannah sanoo lempeästi ja ohjaa meidät pieneen huoneeseen.
"Tahdon vain mainita, että Leona on ollut täällä nelivuotiaasta saakka ja hän on ollut viidessäkymmenessäneljässä eri perheessä, mutta tullut aina maitojunalla takaisin", Hannah huokaisee ja katsoo meitä lasiensa takaa.
"Miksi?", kysyn hämmentyneenä saaden pojilta toruvia katseita.
"Hän on, tiedättehän, erilainen. Hän ei juoksentele muiden lasten kanssa, vaan sulkeutuu mielummin omiin oloihinsa ja pelaa jalkapalloa. Hän ei sanonut sanaakaan muissa perheissä, joten olisi ihanaa jos hän teille rohkenisi sanomaan jotain".
Katsomme poikien kanssa toisiamme hieman jopa järkyttyneinä tiedosta, että Leona on mykkä.
"Miksi hän on täällä?", Harry kysyy ravistellen hiuksiaan. Vihaan sitä kun hän tekee sitä. Se on ällöttävää ja hän tietää sen hyvin.
"Leona asui neljä ensimmäistä vuottaan Afrikan sademetsissä perheensä kanssa. He kuuluivat heimoon, jotka eivät olleet intiaaneja, mutta eivät myöskään ihan tavallisia ihmisiä. He olivat ikäänkuin noitia. Leonan isä oli heimonjohtaja ja äiti oli parantaja. Leonalla oli myös kaksi veljeä, Lion ja Angus.
Jonain päivänä intiaanit tulivat alueelle ja alkoivat tappaa heimon jäseniä ja ottamaan heidän ruokansa. Tuossa taistossa kuoli yli puolet heimon jäsenistä, mukaanlukien Angus ja Leonan isä. Heimo päätti vaihtaa paikkaa lähemmäs yhtä Afrikan suurimpaa kylää, ja asettuivat sinne asumaan. Kuitenkin, pommituksien johdosta, jäljelle jäi vain yksi kolmasosaa heimosta ja suurin osa eloonjääneistä oli lapsia. Heidät lähetettiin orpokoteihin eri puolille maailmaa, jolloin Leona ja Lion erotettiin toisistaan".
Nyt me kaikki tönötämme tässä suut auki kelaillen juuri kerrottua asiaa mielessämme. Tunnen pari pientä kyyneltä poskillani, mutta pyyhkäisen ne nopeasti pois.
"Joten, allekirjoitetaanko?", Hannah kysyy hieman vaivaantuneesti ja hymyilee tekohammashymyä hermostuneesti.
"Tottakai!", Louis huudahtaa ja allekirjoittaa pari paperia.
Leona seisoo pallo kädessään oviaukon edessä valmiina lähtöön. Hän syöksyy halaamaan Hannahia.
"Ole sitten kiltti tyttö Leona", tuo kuiskaa ja suutelee tytön otsaa.
"Menehän nyt".
Leona katsoo meitä aluksi hieman epäilevästi, mutta tulee sitten lopulta mukaan autollemme.
Louis ajaa, Liam istuu pelkääjänpaikalla ja me muut olemme takapenkillä, Leona keskellä.
Tyttö katselee maisemia ja näyttää hieman väsyneeltä. Ei ihme. Katselen Leonaa vähän väliä ja pian huomaan tämän nukahtavan. Alkaa sataa ja sade paiskoo auton ikkunaa. Leona painaa päänsä hellästi olkapäälleni ja nukkuu kuin tukki. Siirrän muutaman hiussuortuvan pois tytön kasvoilta. Pojat sanovat hiljaa "aww" ja katsovat meitä pyöritellen silmiään.
"Ja olettekin sit kunnolla", Louis tiuskaisee hiljaa.
"Joo joo, isä", Harry kiusottelee ja jatkaa maisemien ihailua.
Louis parkkeeraa auton autotalliimme ja nousee ulos. Noustessani varovasti, Leona säpsähtää hereille. Hän katselee ympärilleen hieman hämillään, mutta alkaa sitten avaamaan turvavyötä.
"Tules tänne", ojennan käden, johon kaikkien hämmästykseksi hän myös tarttuu ja nousee vierelleni.
Menemme Louiksen perässä yläkertaan ja avaamme Leonan huoneen oven.
"Tässä on sun huone, voidaan sisustaa se uusiks jos haluat", Liam kertoo ja avaa Leonan huoneen oven. Tyttö kävelee huoneeseen ja näyttää ihastuneelta siihen. Hän pyörähtää huoneen keskellä muutaman kerran ja kaatuu sitten sängylleen.
"Onko sulla nälkä?", kysyn ja saan vastaukseksi pienen suloisen nyökkäyksen.
Ehkä tästä voikin tulla jotain.
Ainakin toivon niin.
---------------------------------------------
Eli tällänen eka luku :) Toivottavasti tykkäsitte💗 :3
xoxo venla❤️
