When the full moon rises...

5- Polkuja

"...ja sitten David ryntäsi huoneeseen. Olisitpa nähnyt hänen ilmeensä. Tuntui kuin hän olisi voinut nylkeä Williamin elävältä", nauroin Joannan kanssa puhelimessa.

Oli lauantaiaamu. Isoveljeni oli tullut hakemaan minua vastoin suunnitelmiani, mutta hän oli halunnut varmistaa, että minulla oli kaikki hyvin ennen kuin hän lähtisi taas työreissulle sinne nuhruiseen kylään. Lähtö oli ollut niin äkkinäinen, etten ollut kerennyt juoruta ystävälleni.

"Miten William muka onnistui rymäyttämään koko sängyn lattian tasalle? Minusta hän on kuitenkin aika timmissä kunnossa", Joan pohdiskeli. Myönsin ystävälleni, että itsekin sitä olin miettinyt, mutta kai sänky oli ollut vain vanha.

Pian lopetimme puhelumme, sillä Joannan täytyi kiitää lapsenvahti töihin tuttavaperheensä luo. Laskin puhelimeni keittiötasolle ja napsautin vedenkeittimen päälle. Se alkoi puhisemaan tuttua pauhuaan. Kurottelin astiakaapista mukia ja kirosin isoveljeäni. Hän oli asentanut keittiön kaapit aivan liian korkealle. Ei minulla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia saada niitä sieltä, vaikka kohottauduinkin huimaan 165 cm pituuteen.

Viimein sain haluamani mukin. Se oli lempparini; siinä oli pieniä viininpunaisia ruusuja. Ne kiemurtelivat ylös mukia pitkin ja pari rohkeaa oli kiertynyt kahvan ympäri.

Vesi oli kiehunut ja kaadoin sitä mukiini. Avasin kaakaojauhepussin ja kaadoin sisällön mukiin. Kaakaon tuoksu valtasi keittiön ja rentouduin mukin ääreen. Lorautin myös tilkan maitoa kaakaohon viilentään sitä hieman ja loppusilaukseksi pudotin kolme vaahtokarkkia juomaani.

Aukaisin telkkarin ja hautauduin kaakaoni kanssa peittojen ja tyynyjen sekaan. Uutiset olivat menossa telkkarista. Aluksi siellä puhuttiin vain jostain presidenttivaaleista, mutta ne eivät vielä minua kiinnostanut. Mielestäni Obama olisi voinut johtaa vielä yhden kauden, sillä hän oli saanut paljon aikaan.

Sitten alkoivat paikalliset Minnesotan uutiset. Ensin kerrottiin St. Paulissa tapahtuneesta suuresta tulipalosta. Kuulemma jossain tehtaassa ollut sähkövika oli aloittanut laajan palon, joka oli levinnyt pienelle omakotitaloalueelle. Onneks kukaan ei ollut kuollut.

"Seuraava tiedotus koskee Pohjois-Minnesotan aluetta. Siellä on tehty viime aikoina paljon susihavaintoja. Ihmisiä kehotetaan pysymään poissa isosta metsistä ja liikkumaan yhdessä. Joten lapset, älkää kävelkö synkkään metsään tai isopahasusi syö teidät", uutisankkuri virnisti kameralle lopussa. No olipas nerokasta, ajattelin nenäkkäänä, vaikka luultavasti en itsekkään olisi keksinyt parempaa loppukevennystä.

Loppu uutisissa kerrottiin vielä Minnesota Wildsien voitosta Pittsburgin Pingviinejä vastaan 1-0. Wildsien kapteeni Koivu oli tehnyt maalin toisessa erässä. Myös säästä kerrottiin; pian sataisi lunta.

Katsoin haikeasti ulos. Oli syyskuun loppua ja vain muutama hassua lehteä roikkuivat enää puissa. Jouluukaan olisi enää kuin pari kuukautta. Voisimme Noahin kanssa kutsua vanhempamme kylään ja näyttää heille, kuinka hyvin pärjäämme. Puhuin heidän kanssaan puhelimessa vähintään joka toinen viikko, mutta yleensä saatoimme vain viestitellä muutamat viestit. He laittoivat tililleni joka kuussa rahaa, jotta pärjäisin. Kai he laittoivat Noahinkin tilille jotain, mutta ei niin paljoa, koska kävihän hän töissä.

Ajatuksissani hörppäsin kaakaota liikaa ja poltin kieleni. Parahdin ja hyppäsin sohvalta ylös. Juoksin kaakaomuki kädessäni keittiöön ja nappasin jääkaapista vesipulloni. Se tuntui ilkeältä kielellä, mutta helpotti jälkeen päin. Harmistuneena istuin keittiötason ääreen ja aloin selaamaan postia. Siellä oli muutana lasku veljelleni ja minulle Cosmopolitanin uusin numero. Myös muutama esite ja mainos löytyivät päivän postin seasta.

Nostin eteeni esitteen, joka oli pistänyt silmiini. Se oli opastetuista retkistä kertova mainos. Avasin esitteen ja eräs retki kiinnitti huomioni. Retki vei Lost River State Forest:n, samaan paikkaan, missä isoisäni oli kuollut.

*

"Hyvät matkustajat! Kello lähestyy iltapäivä kahta ja se tarkkoittaa, että pian saavumme määränpäähämme. Sää on varsin hyvä. Muutama pilven hattara lipuu taivaalla ja viileä tuuli puhaltaa. Ennusteen mukaan sateen mahdollisuus on pieni retkenne aikana. Kun astumme bussista ulos, toivoisin, että pysytte yhdessä ryhmässä, ettekä lähde yksin seikkalemaan. Metsässä voi vaania vaaroja. Minä olin nimeltäni Terry ja kiitos, kun valitsitte Lost in Woods -companyn. Hyvää retkeä!" opas hihkaisi bussin mikrofoniin.

Pääni nojasi ikkunaan, kun katselin maisemia tai nuokuin. Warroadista ei ollut kuin reilun puolen tunnin matka Lost Riverin metsään. Metsä oli todella suuri ja se ylettyi aina Kanadan puolelle asti.

Olin mielijohteesta hypännyt seuraavaan bussiin, joka tänne päin oli matkalla. Satuin samaan aikaan eläkeläiskerhon ja esikoululaisten kanssa, eli toisin sanoen bussissa oli hirveä meteli, ja siksi olinkin mennyt suoraa aivan bussin takaosaan.

Bussin pysähdyttyä opas Terry alkoi koota porukkaa. Sillä välin minä luikahdin kitarani kanssa metsään ennen heitä.

*

Tiesin jo, minne mennä. Olimme tulleet tänne isovanhempieni kanssa monet kerrat, kun olimme Noahin kanssa vielä pieniä. Siitä oli jo monta vuotta. Mummo sairastui syöpän ja isoisä joutui susien lounaaksi.

Kävelin tuttua polkua pitkin metsään hyräillen. Tunnistin kappaleen Sian uudeksi kappaleeksi, The Greatest. Pian hyräily muuttui lauluksi, joka kohosi ylös puihin asti. Suljin silmäni ja annoin vain äänen tulla. Oli aivan ihana laulaa kunnon tuulen puuskaan joka sai jo lakastuneet lehdet lentelemään ympäriinsä. Kun sain laulettua lauluni, huomasin olevani siellä missä halusinkin.

Olin polkujen risteyksessä. Takaani tuli neljä polkua, mutta vain kaksi niistä jatkoi eteenpäin. Mummo, minä, Noah ja isoisä, meitä oli enää minä ja veljeni jäljellä.

Istuin kivelle kahden haarautuneen polun välissä. Otin kitarani päältä pois suojan. Kaunis mattaharmaa valkoisilla kuvioilla koristeltu soitin lepäsi käsilläni.

~

//en ole aivan varma, miten saisin kuvailtia laulun tekoa, enkä todellakaan tee omaa laulua (runosuoni ei näin puolenyön aikana oikein syki), joten voitte kuvitella jonkun teille tärkeän laulun, mitä mietitte tässä nyt, koska aion skipata kaiken säädön ;-) (däämn ku on pitkä lause)//

~

Soinnut ja sanat helisivät korvissani, kun ryhdyin töihin. Tuulen humina vain säesti tehtävääni. Uppouduin musiikkiin niin syvälle, etten huomannut kuinka aurinko painui taivaanrannan taakse ja värjäsi hetkeksi puut punaisiksi. Mutta pian pimeä valtasi metsän, ja minusta tuntui etten ollut ainoa elävä sielu siellä.

~

~

// Moikkelis ;-),
Tämmöstä nyt ja tämä luku on sitten ns. väliluku eli ei tapahdu mtn erittäin tärkeää. Vain yleistä löpinää.

Luku hetkiä,
Rose

Ps.
Kommat on kivoi :-) :-)

Pss.
Ensi luvussa tapahtuu!!