When the full moon rises...

8- "Hengissä selvisin."

Kamala haju leijaili nenääni. Nyrpistin sitä ärtyneenä ja avasin silmäni. Valo sokaisi minut ja älähdin puristaen silmäni takaisin kiinni. Kuuloni palautui vähitellen ja pystyin havaitsemaan vaimean piippauksen vierestäni.

Yritin uudelleen avata silmiäni, mutta tällä kertaa hitaammin ja siristellen. Nyt silmäni eivät kuolleet ja hahmotin ympäristöni. Aluksi näin pelkkiä värejä, jotka olivat todella kirkkaita. Hetken silmilläni kesti tottua värien paratiisiin.

Olin sairaalassa, yksin tyhjässä huoneessa. En havainnut itseni lisäksi huoneessa ketään elävää sielua, vaikka monta vuodetta kummallakin puolellani oli. Vuoteeni yllä oli lamppu, joka hohki hieman lämpöä kasvoilleni.

Käänsin salamana kasvoni kohti ovea. Askeleet lähestyivät ovea. Nousin istumaan ja puristin vaalean vihreitä lakanoita henkeni edestä. Tunsin pienen kivun poikasen takaraivossani ja huimauksen takia suljin hetkeksi silmäni. Silmät sirrillään tuijotin ovelle. Kuulin kahvan alaspainaisusta johtuneen naksahduksen ja ovi liikahti.

"Brook!"

Tuijotin hetken aikaa vaalea hiuksista pitkää poikaa. Tämä juoksi sänkyni luo ja halasi minua. Vedin syvään henkeä ja haistoin hänen tuoksunsa, ja muistot palasivat takaisin. Noah.

Kyyneleet kihosivat silmiini ja vastasin isoveljeni halaukseen. Lepuutin päätäni tämän olkapäällä, ja tämä kuiski hiuksiini lohdutuksia. Kun irtaannuimme, hän silitti pokseani. Huomasin Noahin punertavat silmät ja tummat silmänalukset.

"Anteeksi", sopersin. Noah vain pudisti päätään ja hymyili hieman.

"Onneksi olet turvassa, se on tärkeintä", hän totesi. Hymyilin veljelleni takaisin ja nyökkäsin tälle. Hän antoi suukon otsalleni ja astui taaksepäin. Laura ilmestyi hänen takaansa ja tämä tummahiuksinen kaunotar asteli luokseni. Hän levitti kätensä ja halasi minua. Vastasin hänenkin halaukseensa.

"Olimme todella huolissamme", Laura mutisi korvaani. Mutisin pahoitteluni hänellekin, mutta hänkin oli sitä mieltä, että kaikki oli nyt hyvin.

Hetken hiljaisuus laskeutui huoneeseen. Tunsin Noahi ja Lauran kanseet itsessäni. Viimein Noah avasi suunsa.

"Mitä tapahtui?"

Nielaisin nostaen katseeni varovasti veljeäni kohti. Huokaisin.

"Ajattelin tehdä maantiedon tehtävämme. Menin sinne -" katsoin Noahia, sillä hän älysi, mitä tarkoitin, "- ja minulla menikin liian kauan aikaa. Sitten pimeni ja sudet hyökkäsivät kimppuuni. Enempää en muista..." kerroin pelkistetyn version veljelleni.

Lauran kasvot olivat kovettuneet samaan ilmeeseen koko hänen vierailunsa aikana. Huomattuaan minun tuijottaneen häntä tämä hymyili minulle, mutta Laura vaikutti vaivaantuneelta.

Hätkähdin, kun ovi avautui äkisti. Sisään ryntäsivät Joanna, Meredith ja Dan. He kaikki kiiruhtivat luokseni ja yksitellen halasivat minua.

"Olit tajuttomana päivän", Meredith aloitti.

"Sinulta on paljon haavoja ja murtunut sääri luu", Dan jatkoi.

"Ja olimme helvetin huolissamme sinusta!" Joan parkaisi.

Hymyilin heille surullisena. Diagnoosi ei kuulostanut hyvälle, vaikka ihmettelinkin sitä, sillä metsässä kipuni olivat olleet paljon suuremmat, mutta onneksi omistin näin hyviä ystäviä. He jopa olivat tuoneet minulle suklaata, eli toisin sanoen: he pelastivat minun päiväni.

Pian vieraat lähtivät ja lääkäri saapui luokseni. Hän kertoi minulle murtuneesta luusta sääressä ja hiusmurtumasta ranteessa. Sain katsoa röntgenkuviakin, jotka oli jo ehditty ottaa, kun olin tajuton. Olin saanut paljon ruhjeita ja pari tikkiä oli laitettu takaraivooni. Masentuneena kuuntelin loppuun lääkärin selostuksen. Lopulta hänkin toivotti hyvät yöt ja lähti pois.

Yksinäisenä katselin Frendejä sairaalan televisiosta. Aukaistu suklaalevy makasi reisieni päällä ja suklaanmuruset olivat tahrineet jo peittoni. Kello oli jo vaikka mitä illalla, mutta en vain saanut unen päästä kiinni. Mielessäni pyöri liikaa asioita.

"Hei."

Hypähdin säikähdyksestä ja irvistin jalkani suuntaan. Käänsin katsomaan äänen lähdettä ja hymy valtasi kasvoni, kun näin Williamin seisovan hiukset söpösti pörrössä.

"Hei", kuiskasin ja punastuin. En tuntenut oloani erityisen itsevarmaksi ilman sitä vähäistä meikkiä tai omia tumman värisiä vaatteitani. Sairaalan sininen asu ei tuonut muotojanikaan esille. Yhtäkkiä olinkin aivan ulkonäköpaineinen, vaikka minulla siihen ei olisi ollut syytä. Kaiken lisäksi olin luultavasti unohtanut kovan asenteeni metsään.

"Kuinka voit?" William kysyi tarkastellen minua vähän matkan päästä. En ollut huomannut tämän tuloa huoneeseen tai en edes tiennyt kauan hän siinä oli ollut.

"Hengissä selvisin", sanoin ujo hymy kasvoillani. Williamin ruskeat silmät eivät vakuuttuneet siitä mitä sanoin, vaan hän varovasti asteli lähemmäksi sänkyäni. Hän pysähtyi parin askeleen päähän.

"Tuntuuko sinusta jotenkin erilaiselle?" William kysyi matalalla äänellä. Kurtistin kulmiani, mutta pudistin päätäni. Ei minusta erilaiselle tuntunut, ellei murtunutta jalkaa ja särkevää rannetta laskettu, sekä monia mustelmia ja tikattuja haavoja.

William huokaisi syvään ja helpotus nousi hänen kasvoilleen. Tämä varoen istui sänkyni reunalle ja otti minua terveestä kädestä kiinni.

"Yleensä sudet eivät käyttäydy noin. Ne karttavat ihmisiä, mutta taisit vain eksyä liian syvälle metsään", tämä järkeili kaukaisuuteen katsoen.

"No, olihan se minunkin vika, kun juoksentelin siellä kitara kädessä keskellä yötä", sanoin pienesti virnistäen. William hymyili takaisin ja kysyi:
"Saanko liittyä seuraan?"

Hymyni tuntui kulkevan toisesta korvasta toiseen, kun nyökkäsin hänelle vastaukseksi. William varovasti nosti minut syliinsä ja kävi makaamaan sängylle niin, että olin puoliksi hänen päällään, mutta jalkani olivat omassa rauhassaan. Televisiosta Frendit olivat loppuneet, sillä nyt siellä pyöri dokumentti vanhoista taruista ja myyteistä, sekä niiden todenperäisyyksistä. Katselin sitä mielenkiintoisena, mutta Williamin tasaisen hengityksen avulla sain unta.

A/N

Yaaas...
En voi sanoa, että olen ylpeä kirjoitustahdistani, mutta nyt uuden vuoden kunniaksi tein teille uuden luvun. Pahoitteluni myös lyhyydestä.
Ihanaa olisi jos painaisitte tähdestä ja kommentoisitte jotain mietteitänne. Niitä on oikeasti todella mukava lukea❤
Juoni ei paljoa tässä edennyt, mutta jospa pian päästäisiin toimintaan.

♡llä