Elämän Sävelet

1.

Ulkona sataa. Koska siellä ei sataisi? Taivas on tumma, pilvet ovat verhonneet sen kokonaan. Se saa minut rauhoittumaan ja ajattelemaan jotain muuta kuin paskaa elämääni.

Katson kuinka Jessica flirttailee jonkun uuden pojan kanssa kuin mikäkin kuningatar. En voi ymmärtää, miten joku jaksaa kuunnella sellaista turhanpäiväistä pölinää. Ja muuten, Jessica on yksi niistä saatanan surkeista cheerleadereista. Hyppii ja pomppii kuin durasel pupu, ja näyttää ihan kuin hänellä olisi mennyt koppakuoriainen housuihin.

Kellot soi välitunnin loppumisen merkiksi, ja ryntään ensimmäisten joukossa sisälle. Astelen luokan takaosaan jossa voin katsella ja kuunnella sateen ropinaa kaikessa rauhassa. Jessican jengillä ei olisi mikään kiire, sillä he saavat minkä vaan paikan. Kaikkihan nyt heitä tottelee, tottakai. Ikävä sanoa, mutta minäkin kuulun siihen porukkaan. En halua lisää harmia elämääni kun Jessica on sotkeutunut siihen jo aivan tarpeeksi.
Pilkallista naurua alkaa kuulua käytävältä, ja sitten Jessican ruma pärstä ilmestyy luokkaan kavereineen.
Hän haukkuu kaikki yksi kerrallaan huoriksi tai paskoiksi, ja oikein ihmettelen miten hän osaakin kuvailla itseään niin hyvin.

Tuntia on jäljellä enään vartti, ja olen siirtynyt sateen katselemisesta sen piirtämiseen. Hassu juttu, melkein ainoa asia mistä pidän sisältää nimeni.