Elämän Sävelet

14.

Sateen näk.

Makaan Daxelin sängyssä peiton alla pienessä mytyssä. Poika itse istuu työpöytänsä äärellä tuhertamassa jotain, joka on hyvä. Edes joku ymmärtää että minäkin tarvitsen rauhaa.

Pitkän, siis todella pitkän ja hiljaisen ajan jälkeen vaihdan asentoa niin että näen Daxelin.
Nyt. Kysy.

Yks, kaks, kolme, nyt!
Avaan suuni mutta suljen sen nopeasti. En minä mitään sellaista voisi kysyä. Herranjestas, hän varmasti heittäisi minut pihalle tajuttuaan kuinka tyhmää minut oli majoittaa heille.

Mutta jos en kysyisi niin se jäisi kummittelemaan mieleeni.

"D-Daxel?" kysyn hiljaa. Poika kääntyy tuolissaan ja näyttää hieman hämmästyneeltä. Hän selvästi odottaa minun sanovan jotain.

Tunkeudun syvemmälle peiton alle niin että vain silmäni näkyvät.
"Mä vaan nietin, siis mietin, että miks sä halusit että mä tulisin teille?" änkytän ja kerron asiani mahdollisimman nopeasti.
Daxelin huulille leviää hymy.

"Pitäähän sun jossain nukkua jos et kotiiskaa saa mennä. Ja hei, sitä vartenhan ystävät ovat"

...ystävät? Oikeasti? Mekö?

"Miten niin ystävät..?"
"No poikaystävä sitte"
"Eh- em- e-ei ehkä nyt kuitunkaa. Kuitenkaa!" änkytän naama punaisena.

En osaa edes puhua enään. Mutta... Jokin tuossa pojassa saa perhoset lentelemään vatsassani ja mieleni kirkastumaan...

Daxel ehdottaa, että tekisimme jotain hauskaa.
"Kuten mitä?" kysyn. Valun sängyltä lattialle kuin mato, ja pyllähdän maahaan pepulleni.
Daxel nauraa ja tulee istumaan minua vastapäätä.
"Pelattaisko jotain?"
"Miks ei" vastaan kohauttaen olkiani.

Kello lähestyy nopeasti yhdeksää, joten lopetamme hauskanpidon.
"Iltapalaa?" Daxel kysyy. Pudistan päätäni hymyillen hennosti.
Hän väläyttää vielä pienen epävarman katseen ennenkuin menee tekemään itsellensä jotain syötävää.
Sillä aikaa, katselen tarkemmin pojan huonetta. Siisti, aika tumma ja tavallinen pojan huone. Tumma ja iso matto keskellä huonetta, jonka päällä on tällä hetkellä patja jonka laittamiseen eteen saimme tehdä töitä. Julisteita on siellä täällä, ja ne ovat jostain bändeistä.

[Anteeks! Mut en vaa osaa kuvailla tollasta huonetta, ni laitan kuvan. Juujuu, tämä on tarina ja pitäisi osata ja jos et osaa ni painu vit... No aineki saatte nyt nähä millanen se on mun mielessä:/]

Lössähdän Daxelin sängylle. Ihanan pehmeä... Juuri on olen nukahtamassa Daxel astuu huoneeseen leipä kädessään ja maitolasi toisessa.
Poika hotkaisee leivän nopeasti ja kulauttaa maidon kerralla kurkkuun. Käännän katseeni pois, näky on kuvottava.

Haukottelen väsymyksen merkiksi. Hyppään sängyltä alas patjalleni ja vaihdan vaatteeni Daxelin antamaan t-paitaan. Se on iso, mutta näyttää silti kaikki läskini....
Daxel tekee samoin ja käy sänkyynsä makaamaan. Käyn sammuttamassa valot ja juoksen peiton alle.

"Öitä" sanon hiljaa.

"Öitä, Sade"

[Ehkä vähän tylsä luku mut toivottavasti sä tykkäsit. Ei mulla sitten muuta. Heihei.

VITTU TÄTÄ PUHELINTA MÄ EN YMMÄRRÄ MITÄ TÄÄ NYT SEKOILEE. Siis esim tän luvun loppu oli vähä jänskä ENKÄ TODELLAKAAN TIEDÄ MIKSI. Täällä jutskassa missä voi kirjoittaa niin se näyttää hyvältä ja oikealta, mutta kun menen katsomaan sitä kirjaa niin se on ihan sekasin. Näkyykö se teille oudosti? Jos näkyy ni PLIIS kertokaa mulle ja heitän tän paskan roskii. Mutta nyt heido]

~Banaatti💏