Werewolf Love

Luku 4

Lunan nk:

Siitä on nyt muutama viikko kun Benjamin tuli meidän luokalle. Siitä päivästä lähtien minun on ollut vaikea keskittyä yhtikäs mihinkään, ainoat asiat jotka pyörivät mielessäni ovat vain ja ainoastaan Benjaminin kasvot ja se että hän on minun. Vaikka kuinka kummalliselta se kuullostaa, tuo hurmaava katseita kääntävä poika on todellakin minun vaikken ole hänelle edes paljoa kerennyt juttelemaan. Heti ensimmäisenä päivänä hän tuli kotiini ja sain tietää hänen olevan isäni hyvä ystävä Arthur. En ole vielä kertonut isälleni tai kenellekkään muulle että Benjamin on se jonka kanssa tulen viettämään loppu elämäni.

Kävelin raskain askelin kohti kuviksen tuntia koko aamu oli ollut täyttä tuskaa minulle, en saanut unta yöllä ja pyörin koko yön vain sängyssä kunnes lopulta kyllästyin ja aloin juttelemaan Anin kanssa. Lopulta joskus viiden aikaan sain unta mutta se nukkuminen loppui lyhyeen kun herätyskelloni päätti herättää klo 7. Se niistä kauneusunista. Olin kaiken lisäksi vältellyt koko aamun kaikkia mahollisia ihmisiä. Kuulin tutun äänen takanani mutta en kääntynyt odottamaan.
> Luna! Voisitko ystävällisesti lopettaa sen karkuun juoksemisen?
Kuului Alexin epätoivonen ääni.
>Sori mut nyt en todellakaan ole puhe tuulella!
Vastasin ja menin luokan perälle istumaan. Tietenkin Alex ei luovuttanut vaan tuli viereeni istumaan. Mulkaisin häntä vihaisena mutta hän ei näyttänyt välittävän siitä ollenkaan.

>Mikä sua nyt oikee kiukututtaa?

<Ei mikään..

>Ai ei vai?

<No ei. Vähä vaa väsyttää enkä muutenkaa jaksa just nyt ketään.

>Kai sä tajuut että sun sutes vaikuttaa myös sun mielentilaas? Se että sä välttelet ja pysyt Benjamista kaukana ei helpota yhtään mitään, päinvastoin se väsyttää ja vaikeuttaa sun oloas. Benjamin sanoi hiljaisesti, samalla katsoen minuun vaativasti. Huokaisin mutta en sanonut mitään, tiesin hänen olevan oikeassa mutta koska olen jääräpää en todellakaan aijo mennä juttelemaan hänelle vaikka aivan varmasti Benjamin oli myös huomannut yhteyden meidän välillämme.

<Ihan vaan sen takii että lopettaisit ton saarnaamisen, meen juttelee sille jossai vaihees tätä päivää tai jotai..

>Hyvä että sä tajusit mikä on sulle ja sun sudelles parhaaks.

Loppu tunti meni vain siihen että piirsin jotain mitä mieleen tuli en hirveemmin keskittynyt koko juttuun koska mielessäni pyöri kokoajan vain se mitä sanoisin Benjamille. En ole koskaan ollut näin vaivaantunut jos olen joutunut tutustumaan tai juttelemaan pojalle mutta nyt se tuntui ihan liian mahdottomalle. Ehkä koko jutussa jännitti se että hän oli minulle tarkoitettu. Vihdoin kun tunti loppu ja lähdin kohti seuraavaa tuntia näin Benjaminin käytävällä seisomassa seinää vasten. Hän näytti siltä kuin odottaisi jotain, ehkä hän odottikin mistä minä sen tietäisin. Päätin olla rohkea ja mennä juttelemaan hänelle.

L: Moi

B: Moi

L: Mitäs sä tääl yksin seisoskelet?

B: Oottelen et tunti alkais.

L: Aa okei, tota tää saattaa tulla vähä puskista mut tota.. ööh.. voisiks antaa sun numeron mulle? Tai siisku... tota jos tulee jotai asioit mist mun niiku... pitäis ilmottaa sulle.. tai niiku....