EN OMISTA KUVAA!
Istuin tylsistyneenä automme takapenkillä. Olimme menossa uuden talomme luo . Vanhempani eivät kestäneet enää kaupungissa olevaa jokapäiväistä melua, joten he päättivät ostaa talon maalta. En erityisemmin ollut tutkinut talon taustoja. " Avery , olemme perillä! " äitini sanoo , ja kääntyy oikealle. Katson taloa. Se on hieman ränsistynyt, piha on rikkaruohojen peitossa... Täälläkö pitäisi asua? Tuskin tämä rämä kestää edes pientä tuulenpuuskaa. Tuhahdan hiljaa. " Otapa Avery sinäkin nyt tavaroita, niin saadaan ne sisälle. " isäni sanoo. Otan tavarani ja astun ovesta sisään.
Heti kun astuin taloon sisään, tunsin , että emme olleet yksin. Siellä oli joku meidän kanssamme. Joku , jota ei voinut nähdä , mutta sen läsnäolon pystyi silti aistimaan. " Äiti , miks täällä on niin outo... ilmapiiri? " kysyin hämmästellen. Äitini ei vastannut. Hän vain mumisi jotain vastaukseksi. " Hmph , mä meen ettimään mun huoneen.. " sanoin , ja kapusin portaita pitkin yläkertaan. En erityisemmin pitänyt talosta taikka sen ilmapiiristä, mutta siihen oli pakko tottua. Olin juuri avaamassa huoneeni ovea, kunnes tunsin kylmän viiman menevän ohitseni. " Mitä helvettiä ?!" Tuhahdin. En kiinnittänyt outoon tuulenpuuskaan sen enempää huomiota.. Avaan huoneeni oven , ja astun sisään. ^ Tämähän on ihan mukava ^ mietin. Jätin laukkuni huoneeseeni ja menin takaisin alakertaan. " Miksi ihmeessä sinä sillä lailla huusit ylhäällä?! " Äitini kysyi huolissaan. Mumisin jotain vastaukseksi. En halunnut uskoa että kyse olisi jostain paranormaalista ilmiöstä. Enhän minä nyt sellaisiin juttuihin uskonut...
YOU ARE READING
My Demons
Paranormal| VAROITUS : Sisältää kiroilua ja itsetuhoisia ajatuksia | 15 - vuotias Avery muuttaa vanhempiensa kanssa uuteen taloon pois kaupungin vilskeestä. Maalla oleva talo näyttää ulkoapäin hyvin lempeältä , mutta ette tiedäkään mitä kaikkea ta...
