-Älä tule lähemmäs! kiljun alastomalle miehelle edessäni. Kiljumisesta ja raivoamisesta huolimatta, hän lähestyy minua tietäen, että olen aseetta. En pysty ajattelemaan selkeästi kyyneleiden tulviessa silmistäni, kunnes jo tunnen karheat kädet lanteillani. Katson miestä epäuskoisena, kunnes minua alkaa huimata. Kiljun viimeisillä voimillani, mutta vahvojen käsivarsien kiertyessä ymäpärilleni... En voi lopulta tehdä mitään. Vaikken halua, kaadun miehen karvaisille käsille huimauksesta. ~~ Valo tulvii tahtomattani silmistäni läpi, ja pakottaa minut avaamaan luomeni. Olen hieraisemassa kasvojani, refleksistä, mutta tunnen vasta nyt kovat, kylmät käsiraudat ranteideni ympärillä. Olen alasti, ilman minkäänlaista suojaa, kädet ja jalat sidottuina. Haluaisin itkeä, mutta en voi, en täällä. Vittu elämä on paskaa... ~~ Pian, kuulen, kuinka mies lähtee talosta ovet paukkuen. Istun hiljaa ja tasaan hengitystäni, huonoin yrityksin tosin. Klak, pienoinen ääni kuuluu muutaman seinän takaa, ja oletan Kieranin tulleen. Ja vittu se on mulkku. Huoneen ovi avautuu, ja sisään astuu mies, jonka naama on likainen, ja suun edessä on huivi, joka ei estä minua näkemästä irvailevaa hymyä. Se paistaa kuuhun asti. Kieran.
Oops! This image does not follow our content guidelines. To continue publishing, please remove it or upload a different image.
- Päätit sitte karata, tuo toteaa.
- Jaa, en vastaa mitään tärkeää, mihin hän voisi tarttua.
Hän vain pudistaa päätään, ja nappaa kiinni käsiraudoista, ja vääntää -kyllä, vääntää- rikki. Henkäisen, ja hieron turvonneita ranteita. En ehdi edes viittä sekuntia koota ajatuksiani, kunnes Kieran jo kiskoo minua hiuksistani ulos.
En hymyile, vaikka minut on pelastettu. Jos sitä voi siis pelastukseksi sanoa. Se on pikemminkin siirto. Siirto vankilasta... Vankilaan.
A/N... Okei joo, lyhyt ja tylsä luku, tiiän sen. Oon pahoillani, mutta työstän yhtä kouluprojektia, josta saatte myöhemmin sitten kuulla^^
