Monster Fantasy

2. luku

Koulu ei ollut hassumpi sisältä ja ulkoa päin. Se oli vanha valkoinen tiilitalo, joka muistutti hieman tavalliselta rivitalolta. Sisältä se oli myös valkoinen, mutta sen seuranaan olivat punainen ja sininen pitkä viiva, joka ulottui ties kuinka pitkälle.

Käytävillä ei ollut paljon muita oppilaita, mutta ne jotka olivat, he vilkuttivat minulle ja minä takaisin. Menin harmaan koulukaappini luo ja heitin laukkuni sinne ja menin luokkaan. Opettaja Tields ja loput luokkakaverini eivät ole vielä tulleet. Kun astuin sisään, ensimmäisellä pulpettirivillä istuu pari skeittaripoikaa ja kolme tyttö nörttiä, tosin heillä on pari tyhjää pulpettia välisään.

Kun he huomasivat minun tulleen, tytöt moikkasivat minulle hieman ujosti. Pojat eivät aluksi huomanneet minua, mutta kun menin heidän ohi, tunsin heidän haikailevat katseet niskassani- tai takamuksessani. Chloe ja Faith istuivat pulpettiensa päällä kolmannella rivillä. Heillä oli menossa kiihkeä keskustelu.

Chloe oli hulluin ystäväni, jota minulla oli koskaan ollut. Chloe oli kunnianhimoinen, hauska ja joskus aika temperamenttinen. Hänellä oli paljon hulluja ideoita, kuten kerran hän yllytti ylä-asteella kaikkia tanssimaan ruokalassa High school musicalin kappaleen What time is it? tahtiin. Yllätykseksi se onnistui.

Hän oli myös kova värjäämään hiuksiaan kaikilla maailman väreillä, etten enää muista, mikä hänen luonnollinen hiusten väri oli. Nyt Chloella oli lumivalkoiseksi värjätty kiharat hiukset, jotka ulottuivat melkein keskiselkään saakka. Hänellä oli vihreät silmät ja kalpea iho. Päällään hänellä oli reikäfarkut ja valkoinen toppi, jonka päällä oli musta verkkopaita ja maiharit. Hiukset hän oli laittanut epäsiistille nutturalle. Chloe oli maalannut luomet neonvihreällä luomivärillä ja huulet olivat punaiset kuin mansikat.

Toinen ystäväni Faith oli taas toista maata Chloeen verrattuna. Faith taas oli luotettava, ystävällinen, hyvä kuuntelija ja herkkä. Hän oli suloisin ja viattomin ihminen, jonka tunsin. Herkkyys saattoi johtua siitä, että hänet oli adoptoitu. Hänen tyylinsä oli klassinen. Tänään Faithilla oli päällään beigenvärinen kašmir-neule, valkoinen hame ja mustat ballerinat. Hänellä oli laineikkaat platinan väriset hiukset, hieman lyhyemmät kuin minulla.

Hän omistaa ruskeanvihreät silmät ja vaaleanruskean ihon. Olin aina ollut kateellinen hänen espanjalaisille juurilleen. Hänen hiuksensa oli siistillä palmikolla, joka lepää hänen oikean käden puolella.

"Hei" tervehdin heitä. Heidän päänsä kääntyivät nopeasti minuun päin, ihan kuin olisin yllättänyt heidät juuri itse teosta.
"Hei Daphne" he sanoivat kuorossa ja sitten he halasivat minua tiukasti, kuin pelätäkseen, että katoaisin heliumina ilmaan. Niin olen aikeissani. "Mistä te oikein puhuitte?" kysyin puhtaasta uteliaisuudestani. Tytöt vilkuilivat toisiaan. "Siitä, että joudut siellä käyttämään koulupukua, yök!" Chloe laittoi sormensa suuhun, että näyttäisi oksentavansa. Kallistin epäuskoisesti päätäni. Siitäkö he niin vimmatusti keskustelivat? Siis haloo! Faith katsoi minua anteeksipyytävästi.

"Chloe tarkoittaa, että siellä et voi näyttää sinun omaa... persoonallisuuttasi" Faith täsmensi. Selitys ei oikein uponnut minuun, mutta annoin sen olla. Istahdin vakiopaikalleni. "Koulupuku ei muuta minua" sanoin heille. "Ehkei, mutta koulu voi" Chloe sanoi aavemaisella äänellä. Faith päästi pienen vinkaisun, joka kuulosti koiran vinkuluulta. Pyörittelin silmiäni. Välillä minusta tuntui, ettei heille ei voinut puhua. He eivät kyenneet käsittelemään mitään uusia asioita, jotka eivät välttämättä muuttaneet heidän elämäänsä ylösalaisin.

Yhtäkkiä ilmapiirimme muuttui hieman levottomaksi. Jo arvasin mistä se johtui, ennen kuin näin heidän mitään sanovat katseensa, jotka aaltoilivat minun ja kyseisen henkilön välillä. Ronnie Yung, luokkamme puheenjohtaja katsoi minua silmät tihrusta. Huokailin vaimeasti. Me seurustelimme ennen onnettomuutta. Onnettomuudesta toipuminen ei ollut varsinaisesti syy, miksi jätin hänet. Meillä ei vain ollut kemiaa. Oli hän kyllä hyvä suutelija ja aika söpö, mutta hän oli niin tosikko ja suunnitteli jo naimisiin menoa.

Pojan katse viipyi minussa vielä sen hetken, kunnes hän meni istumaan etupenkkiin. "No huh, mikä sitä nyt riivaa? Ei varmaan voittanut Suurin hikari- titteliään" Chloe puuskahti. Faithin suu oli mutrussa ja pyörittää sormissaan kaulakorua, jossa oli vaaleanvihreä Jade-kivi, jota ympäröi mustat reunukset. Pohdin joskus, miettiikö Faith koskaan oikeita juuriaan. Varmasti miettii. Faith kertoi saneensa korun biologisilta-vanhemmiltaan.

Se on Faithille tärkeä, sillä tavalla hän tuntee olevansa yhteydessä heihin. Kaiken lisäksi Jade-kivi oli aika harvinainen, joten kenellä tahansa ei ollut sellaista. "Anna olla CL, hän ei vain ole toipunut kokonaan erosta" hän sanoi ja lopetti korunsa hypistelyn.

"Hän kyllä toipuu, heti kun lähden täältä" sanoin jälleen hammasta purren. Tytöt päästivät vaimean huokaisun.

***
Aurinko paistoi kirkkaammin kuin aamulla. Löin nyrkkini ilmaan, taputin käsiäni kaksi kertaa ja lopuksi tein spagaatin nyrkit ilmassa. Näytin juuri tytöille cheerleading-sarjan loppu-osan. Tytöt taputtivat, mutta kuulin ainoastaan Faithin innokkaan läpsytyksen. "Jos opitte loppusarjan, voitatte varmasti karsinnat" Katsoin tyttöjä ylpeänä siitä, että sain olla heidän kapteeninsa.

"Meille tulee ikävä sinua" yksi tyttö, jolla oli lyhyet mustat hiukset sanoi, samalla pyyhkien silmäkulmaansa. Menin halaamaan häntä ja kaikki muut kerääntyivät meidän ympärille ryhmähalaukseen. "Hei, odottakaa! Minäkin haluan halaukseen!" Chloe huusi, yrittäen saada toista kättään univormunsa hihaan. "Myöhästelijä" Faith naurahti. Muutama tyttö hihittelee. Tyypillistä Chloelta, aina myöhässä. Nyt kun hän oli vihdoin paikalla, pyysin kaikkia hiljentymään.

"Kuten te kaikki tiedätte, tämä on viimeinen päiväni täällä" sanoin "Kapteenina minun täytyy valita seuraajani" Tytöt nyökyttelivät vakavina. Ojensin käteni Chloelle ja hän katsoi minua ymmällään. "Huomisesta lähtien Chloe on teidän uusi kapteeninne" tytöt olivat hetken hiljaa, sitten he taputtivat rajusti. Chloe halasi minua, niin tiukasti etten saanut henkeä. "Voi kiitos Daph! Lupaan olla sinun veroisesi kapteeni" hän vannoi.

Tyttöjen vielä hyppiessä, minä suuntasin haikeasti katseeni pelikentälle. Pojilla oli menossa jalkapallopeli. Minua suretti, kun en voinut enää kannustaa heitä, voin vain buuata, jos vielä haluan cheerleaderiksi.
"Hups" joku tönäisi minua takaapäin. Käännyin henkilöä päin ja sydämeni jätti yhden lyönnin väliin. Ouince.

Hänen tumma ihonsa säteili auringon valosta, niin että näin hänen hikipisarat otsalla. Pojan suklaasilmät tutkivat omiani. Ouince oli ylä-asteella paras poikakaverini, ja myös poikaystäväni ennen Ronnieta. Siitä oli aikaa, kun viimeksi olin hänen kanssaan; Syötiin jäätelöä, suudeltiin tyttöjenvessassa tai hassuteltiin kouluruokalassa ystäviemme seurassa. Kaikkea tuota ajatellen minulle iski kaipaus entiseen.

"Hei" pojan pehmeä ääni suhisi korvissani. "Hei" yritin sanoa miellyttävällä äänelläni. Ouince hymyili vaisusti ja lähti yhtä nopeasti kuin oli tullutkin. Minä seisoin polvet suorina ja haistelin ilmaa. Rakastin syy.-msilman hajua, kostean asfaltin, maassa olevat havuneulaset ja koulun keittiön.

Tajusin sulkeneeni silmäni, kun avasin ne. Olin vajonnut taas omaan maailmaani. Maailma, jossa erilaiset hajut ja värit hypnotisoivat minua. Myös ne arvaamattomat vihreät silmät, joita en saa mielestäni.