Shades Of Love - Draco Malfoy

LUKU 16

Olin kävelemässä koulun ulkopuolella Cormacin kanssa käsi-kädessä.

"Hei Cormac, mitä me ollaan? " kysyin.

"No, mä ainakin haluun olla sun kanssa mutta, en tiedä jos sä haluut, siis eihän se haitaa jos et... " Cormac aloitta ja pysähdyimme.

"Ei! Siis tietysti mä haluun olla sun kanssa" keskeytin hänet.

"Oikeesti?" Cormac sanoi hämmästyneenä.

"Tietysti höpsö, sä oot kans sellanen hurmuri" naurahdan puristaen hänet halaukseen.

"Eli voin kutsua sua omakseni?" Cormac kysyi.

"Saat, 100 prosenttisesti" naurahdin.

"Hyvä" hän sanoi hymyillen ja sitten suuteli minua.

...

Olin nyt Cormacin kanssa menemässä syömään sillä meillä oli jäätävä nälkä. Kävelimme käsi-kädessä isoon saliin ja kaikkien silmät olivat porautuneet miehinä.

"Taidettiin unohtaa kertoa muille" kuiskasin.

"Joo, niin tais käydä" Cormac naurahti takaisin ja jatkoimme kävelemistä.

Menimme istumaan Fredin, Georgen ja Ginnyn kanssa, he katsoivat meitä kuin he olisivat juuri nähneet lentävän lehmän.

"Mistä lähtien?" Fred kysyi kauhistuneena.

"Noin tunti sitten" sanoin vilkaisten rannekelloani.

"Vau" Fred ja George sanoivat yhteen ääneen.

"Aww, mä tiesin et päätyisitte yhteen" Ginny sanoi innostuneena.

"Niin, en kyllä itse ajatellu et olisin koskaan tässä tilanteessa" naurahdin.

"Heei, oliko toi loukkaus?" Cormac naurahti dramaattisesti.

"Höpsö" naurahdin ja löin häntä käteen.

"Aaii, sä lyöt kovaa" Cormac naurahti hieroen kättään.

"Sun kannattaa tottua tohon koska kun tuo nainen hermostuu, niin silloin se lyö kovaa" George naurahti.

"George!" Sanoin kovaa ja löin tällä kertaa Georgea käteen.

"Rauhoitu nainen, sun pitää päästä pois tosta lyömisestä" George naurahti hieroen kättään.

...

Oli kulunut 3 viikkoa siitä kun minä ja Cormac aloimme olemaan yhdessä, meillä meni tosi hyvin. Hän ei tosin tiennyt vielä että olin ihmissusi.

Istuin Rohkelikon oleskeluhuoneen sohvalla ja kello oli aika paljon joten muita ei ollut siellä. Oli pimeää ja ainut valo tuli tuulesta joka paloi takassa.

Katsoin tuleen ja kuulin askelia takanani. Cormac istui viereeni sohvalle.

"Hei Cormac, mun pitää kertoa sulle jotain" sanoin ja katsoin poikaa silmiin.

"Mikä hätänä?" Hän kysyi kääntyen minua päin ja otti käteni omiinsa.

"Ajattelin että sun pitäis tietää että... että... että mä oon samanlainen kun mun isä" sanoin.

"Niin? Tietenkin sä oot kun sun isä, mitä erikoista siinä on?" Cormac naurahti.

"Ei kun, ei sillä tavalla" sanoin katsoen taas takkaan päin.

"No millä tavalla sitten?" Cormac naurahti.

"Cormac, mä oon ihmissusi" sanoin purren huultani.

"Sä oot MIKÄ!?" Cormac järkyttyi.

"Ihmissusi" toistin.

"Ei, siis, miten mä voin elää tän kanssa?" Cormac kysyi melkein vihaisena.

"Mä oon pahoillani, mut mä en voi tehdä asialle mitään" sanoin pidätellen itkua.

"Tiedätkö mitä? Me ollaan ohi. En mä kykene elämään ihmissudet kanssa" Cormac sanoi ja nousi ylös sohvalta.

"Mitä! Nytkö sä jätät mut vain sellaisen asian takia jota mä en pysty muuttamaan. Etkö edes rakkauden takia voi uhrata vähän elämän vaikeuksillekin?!" Huusin surullisena ja kyyneleet vain valuivat.

Cormac ei sanonut mitään joten juoksin itkien pois oleskeluhuoneessa vaikka tiesin että koulun käytävillä ei saisi olla enään tähän aikaan.

Juoksin vain, vaikka kaikkialla sattui, entinen sydämeen.

Juoksin kunnes törmäsin johonkin, kaaduin taaksepäin, löin pääni lattiaan ja sitten kaikki pimeni...