Säkenöivät

Luku 2. Ex-kumppani

Aamulla Jasper herätti minut. Siristelin  hieman silmiäni ja katsoin häntä. Kenenkään ei ole tarvinnut valehtelematta herättää minua varmaan kolmeen vuoteen. Valehtelet kuitenkin joku sanoi mieleni sopukoissa. Okei, ehkä joskus mutta ymmärsitte varmaan mitä tarkoitin .

"Mitä?" Kysyin unisena.
"Haluatko tulla kokoukseen? Viime kokouksesta on yli kaksi viikkoa eikä Thomaksen tila ole muuttunut ainakaan parempaan suuntaan" Jasper sanoi ja muistin kahden viikon takaisen sovintomme.
"Joo toki", sanoin käheällä äänellä.

(Tässä välissä saanen huomauttaa että tapahtui pieni aika skippi, pahoittelut. Siinä välissä ei kuitenkaan ole tapahtunut suuria muutoksia)

Aamu meni nopeasti. Laitoin aamiaista, puin Daniellelle siistiä vaatetta ja harjasin kiharat hiukset, laitoin hieman itseäni ja kyselin Jasperilta kaikkea tarvittavaa. Hän oli hieman hermostunut sillä en ole ollut lauman kokouksissa aikoihin. En uskonut että mitään kamalaa voi tapahtua, johtajuus oli minulla verissä.

Suurin osa oli jo paikalla kokoussalissa mutta odotimme vielä hetken loppuja. Olin jännittynyt mutta minusta oli kuitenkin mukavaa olla taas täällä. Jasper kielsi minua sanomasta mitään ellei hän toisin sano ja se oli minusta väärin. Tämä oli MINUN laumani.

Kokous alkoi ja kaikki istuivat paikoilleen. Danielle istui sylissäni puoli unessa ja minä silitin tytön kiharoita. Jasper selitti jotain lähimetsästä ja siitä että siellä oli käynyt naapuri lauman susia. Toisin sanoen toisen lauman jäsenet olivat tunkeutuneet reviirillemme. Kuuntelin vain puolella korvalla tietäen etten voisi julkisesti tehdä asialle mitään.

Upposin omiin ajatuksiini. En ollut koskaan kummemmin ajatellut että Jasper kontrolloisi liikaa tekemisiäni. Kuvittelin aina että johtajuus kuuluu uroksille. Mutta nyt kun alkoi miettimään niin en saanut tehdä mitään. Hän ei antanut minulle tilaa tai vapautta. Olin hänen käskyjensä vanki. Oliko tämä edes aitoa?

Havahduin ajatuksistani ja jatkoin esittämistä että kuuntelen Jasperia. Onneksi pääsimme pian Sandra&Thomas aiheeseen.
"Sitten vielä haluaisin tiedoittaa näin yleisesti että kakkos mieheni Thomas on häädetty laumastani ja siinä hommassa jatkaa tästä eteenpäin Parker" Jasperin vahva ääni kaikui salissa jossa olimme.
"MITÄ? ET VOI TEHDÄ NÄIN!" Thomas huusi.
"Voin ja seuraavaksi haluaisin kysyä Sandralta haluaako hän jäädä tänne tyttärensä luo vai lähteä kumppaninsa mukaan?" Jasper ei välittänyt Thomasista.
"Minun, minun täytyy lähteä kumppanini mukaan" Sandra sanoi pää kumarassa. Hän nousi paikaltaan ja käveli salin isoista ovista ulos Thomas perässään. Viimeinen kerta kun näin parhaan ystäväni. Nyt minulla oli hänestä jäljellä muistot ja hänen tytär.

Kokous julistettiin päättyneeksi. Useat hyvästelivät minut ja osa jopa halasi koska tiesi ettei välttämättä näe minua heti. Nuoret naaraat pyörivät kumppanini ympärillä. Murahdin hieman neideille jotta sain kumppanini huomion. Halusin päästä takaisin kotiin sillä mustasukkaisuus tuntui luissa ja ytimissäni asti. Ei muuten, mutta side oli niin vahva.

Kävelimme takaisin kodillemme.
"Haluaisin tulla joskus uudelleen kokoukseen", ehdotin toiveikkaana.
"Ei!" Jasper murahti tiukasti.
"Ei? Miksi ei? Minä olen kumminkin se Greeneye"
"Ei", Jasper toistu. En vastannut mitään koska en halunnut riidellä silloin kun Danielle oli paikalla. Päätin puhua aiheesta myöhemmin illalla.

***

Peittelin Daniellen sänkyyn ja kerroin iltasadun. Nautin siitä että sain huolehtia lapsista. Huomasin tytön nukahtaneen sikeään levolliseen uneen joten, nousin sängyn reunalta ja suljin huoneen oven hiljaa perässäni.

Huuto huudon jälkeen riitelimme. Aloin menettää otettani sudestani pikkuhiljaa.
"Ulos talostani!" Jasper karjui. Jokin tuntui eriltä kuin aijemmin päivällä.
"Talostasi? Tämä on MINUN talo! Olet asemassasi MINUN ansiostani! Tämä on MINUN laumani!" huusin ja kiljuin.
"Missä se mukava ja huolehtivainen Jasp on? Heti kun annoin sinulle ohjat muutuit kylmäksi. Ainoa asia mitä vaadit minulta oli ruuanlaitto taidot ja seksi", sain itseni kuriin ja pystyin puhumaan rauhallisesti.

Jasp katsoi minua tuohtuneesti. Oma katseeni oli tiukka ja toisin sanoen vihreä silmäinen.
"Tämän kaiken sinä suot sen jälkeen mitä minä tein hyväksesi. Minä lähden. En ole tulossa takaisin", Jasper ärähti ja paiskasi ulko-oven kiinni perässään.

Minusta oli pitänyt tuntua paskalta koska kumppanini jätti minut, mutta minusta ei tuntunut. Ehkä emme olleet enää sielunkumppaneita, jos se nyt oli mahdollista. Itkin kuitenkin lattialla. Itkin yksinäisyydestä, itkin siitä etten tiennyt tehdä ja itkin turhautumisesta.

Hellurei👋🏻 julkasen nyt tällasen lyhen luvun (jossa on kirjotusvirheitä ja se voi mahdollisesti olla kesken😅😂) mutta huomasin että siitä on pitkä aika kun julkaisin viimeksi luvun. Nauttikaa nyt tästä pätkästä. Mulla on suunnitelmia tälle kirjalle mutta saattaa kestää hetki sillä mul on nyt vähän niinkuin monta rautaa tulessa😅 hyvää kesän jatkoa ja nähää sit seuraavas luvus❤️