Häkellyttävän paha olla. Tuntuu et oon niin täynnä sitä. En edes tiedä mitä.
Mullon sellane olo etten voi hengittää. Kaikki savun ja tuhkan alle jää.
Ainoo mitä jäljellä on kyyneleet. Ja tunteet. Ja tässähän itken. Eikä mikään auta.
Riittämättömyys ja arvottomuus. En kelpaa yhdellekkään. Tuntuu että kaikki loppuu. Ja niin tähänki helvettiin ajauduttii taas.
Pala kurkussa, kaikki mietteet sykkyräisessä solmussa.
Ei totuutta. Vaan kehuja vailla tarkoitusta. Ja sumuisen mielen itkua.
Vaan yksi hali ja mun kaikuvaa huutoa, sen jälkeen vaan hiljaisuuden itkua.
Muutama lasinen kyynel ja pari sanaa, se voisi kaiken muuttaa. Tai ei, hiljaisuutta mä kaipaan.
Haluan että sivelet mua vaitonaisena ja suutelet niskaa. Haluan että ollaan mykkiä.
Leikitään ettei kuulla, meidän ei tarvii soittaa suuta.
Sillä me voidaan tuijottaa apaattisina kuuta, lentää sinne ja rakastaa.
Uinua, täysin kahdestaan. Samassa maailmassa samassa universumissa.
Anna mun huutaa paha olo pois, anna mun raivota, anna mun vuodattaa. Kertoa mikä huolettaa. Älä heitä pois kuin paskaa ojaan, anna mun sun olkapäähän nojaa. Rakasta mua niin kovaa.
Ja yhtenä päivänä räjäytä mut kokonaan. Niin etten yhdestäkään ajatuksesta kiinni saa. Vie mun ajattelukyky. Anna mun nähdä vaan sut. Mä haluun kokee sen, kaoottisen purkauksen.
Haluun koko sen saatanuuden. Sun olis parempi mua olla lemppaamatta. Et voi antaa kenkää, heittää ulos ovesta. Ei ole sitä ovea. On vain loputon käytävä jota meidän on tarkoitus kävellä. Kädet toistensa lomassa. Sun hoivassa.
Sanattomana mä sua haluan.
Tahdon sut vaan kokonaan.
Mitään muuta ei tarvi ollakkaan.
Anna mulle kaikki niin mä teen samoin.
Annan sulle kaiken, ihan omin tahdoin.
Sun säännöt, sun ehdot. Sun sanat, sun kuiskaukset.
Huudan sun nimee yksin pimeässä, kaikki autot pysähdyksissä. Valot ei toimi mullon vintti pimeenä.
Me pysytään yhtenä lumikiteenä, pienenä timanttisena hileenä.
Mä sua vihoissani tukistan ja sen jälkeen sua mua vasten pahoillani rutistan.
Anna anteeks sekopäisyyteni mutta se on sun syy.
Sä sekoitit mut kerran, se ei kestänyt vaan hetken verran. Se on ikuista. Mua ei takaisin juurilleen, ennalleen saa.
Mä heilun tuulen puuskan mukana, lennän kuin tärähtänyt lintunen, kellun päällä auringonlaskun värjäämien aaltojen, liikun kuin hakattu humalainen. Mutta sä vaan oot jumalainen.
Tule tänne ja myönnä se, mä oon sulle pakkomielle. Oon vaan jatkuva kierre, tää on meidän oravanpyörä. Anna mun sua lyödä, oot saanu mut pauloihis kokonaan, tää ei oo vihaa.
Sä tarviit mua mä tiedän sen, anna mun olla sun oma pieni keijunen. Anna mun viedä sulta jalat alta, me ei löydetty toisiamme sattumalta.
Ollaan erilaisia ja silti vielä tässä. Siispä, mitä vikaa onkaan elämässä? Anna mun olla sun puolikas, tosin sen huonompi. Kehtaatkin katsoa mua niin kolkosti.
Huuda päin naamaa ja tönäise. Pasko koko kämppä, riko mutkin kauttaaltaan. Tuollaista sekasortoa ei monet aikaan saa.
Mutta vielä pahemman sotkun haluan sun kanssa saavuttaa. Me voidaan maailman raja yhdessä tavoittaa. Me voidaan tätä kaikkea horjuttaa, me saatetaan toisiamme haavoittaa. Ja aina, meillä on lupa rakastaa.
أنت تقرأ
elämän värjäämät sanat
شِعرTekotaiteellisia kyyneliä ja melankolisia vivahteita, sanoja elämästä, kuolemasta, sekä ripauksesta toivoa ja ehkä jopa sotkuisia lausahduksia selviämisestä.
