Tekotaiteellisia kyyneliä ja melankolisia vivahteita, sanoja elämästä, kuolemasta, sekä ripauksesta toivoa ja ehkä jopa sotkuisia lausahduksia selviämisestä.
Sinä puhkesit lohduttomiin kyyneliin minun katseeni alla. Minä olen liian julma.
Olit niin vahva, samalla hauras ja herkkä. Niin hento kuin ruusun terälehti. Sua haluaisin koskettaa mutta mun kosketukseni satuttaa.
Sinä typerys luulit että me voisimme toisiamme rakastaa ja niin teimmekin muttei mikään ole ikuista.
Niin voit uskotella itelles vaikka siihe asti et Suomesta löydetää tulivuori mut se on vaa haaveajatteluu ja pelkoo ja sanahelinää eikä minkää tähden totuus.
Sillä mä oon paha ja mun täytyy lähteä. Ja sun täytyy unohtaa.
Sillä mä lähden pakoon aina kun alan tuntemaan. Sillä tunteet on mulle liikaa. Sillä tunteet repii arvet auki ja saa veren suonissa kuohuamaan. Niihin hukkuu.
En haluaisi tuntea sitä ikävää, mutta loppujen lopuksi tunteetkin turtuu. Suru muuttuu katkeruudeksi.
Hiljaisuus soi ympärillämme ja tutkin sinun olemustasi vaikeana.
Murtuneena kuiskasit tutkimattomia sanoja ja äänessäsi viivähti epäluuloinen sävy. Et ollut uskoa sitä kaikkea todeksi.
Yritin hapuilla sanoja, siinä kuitenkaan onnistumatta. Olinhan tunnekylmä, niinkuin olit minulle kerran hampaidesi välistä suhissut.
Minun kuuluisi pyytää anteeksi ja vuodattaa kyyneleitä, mutta kasvoni olivat kivettyneet.
Ja kun käännyin kannoillani selkä sinuun päin, sinä romahdit. Ja silloin minäkin itkin.
¡Ay! Esta imagen no sigue nuestras pautas de contenido. Para continuar la publicación, intente quitarla o subir otra.
