Pojat ei kärsi

3

Vihdoin ja viimein kömpelyyteni aiheuttaman tilanteen jälkeen saavun kaupungin keskustaan. Suuntaan kohti suuren rakennuksen kulmaa, jossa on Subway-ravintola. Näen jo kaksi tutunnäköistä poikaa seisoskelevan rennossa asennossa, kädet taskuissa ja tupakat suussa. Poljen lisää vauhtia ja tarpeeksi lähellä pysähdyn ja otan laudastani kiinni, kantaen sitä samalla kävellen kahden ystäväni luokse.

"Arska, Sergei!"

Huikkaan saaden huomiota heiltä. He kääntyvät heti ja huomaan hymyjen kohoavan heidän huulilla. Heitän ylävitoset kummankin kanssa ja katson heitä vuoron perään.

"Arska, vähä sä oot ruskettunu! Ootko ollu taas rannal?"
"Nooh, missäs muualt niit kuumii, puolalastomii mimmei pokataa?"

Me kaikki nauramme tuolle tyhmälle vastaukselle. Arskalla on tapana puhua kuin naistenmies ja peluri. Se on meidän mielestä huvittavaa.

"On se Tolonenki muuttunu. Jätkä on ku kävelevä luuranko! Ja iho kalpeempi ko lumi..."

Sergei katsoo minua päästä varpaisiin ja pudistelee päätään. Hän huomaa selvät muutokset ulkonäössäni. Arska liittyy mukaan vartaloni tuijottamiseen.

"Sitä käy ku ei käy harrastamassa kunnon liikuntaa, vaan pelaa sisällä videopelejä!"

Arska kuulostaa tädiltäni tuon lausahduksen takia. Isäni sisko, Tuulia, nalkuttaa aina jokaisen elämäntavoista jos ne eivät ole kuin hänen. Hieron ohimoitani turhautuen.

"Älä kuulosta Tuulialta... Hän muutenki tulee kylään taas lauantaina."
"Ai, sori."

Pyöräytän silmiäni ja ojennan käteni. Sergei tietää tuon olevan merkki, että tarvitsen tupakkaa. Hän kaivaa esille Marlboron punaisen askin ja antaa sieltä yhden kääryleen minulle. Otan sen vastaan ja kaivan taskunpohjasta mustan sytyttimen. Sytytän tupakan ja otan jo ensimmäiset henkäykset. Arska pyysi jo kolmatta ystävältään. Sergeillä on aina tupakkaa mukana ja hän jakaa mielellään ystävilleen. Hänen isoveljensä Sebastian on jo kaksikymmentä, joten hän voi ostaa sitä. Sergein täytyy vain pyytää veljeltään aski ja sitten me saamme jatkaa epäterveellisiä tapojamme.

"Hei, mennääks subille syömään? Mul on kauhee nälkä."

Arskan idea saa heti myönteistä vastausta Sergein puolelta. He kääntyvät katsomaan minua. Nielaisen ahdistukseni ja hymyilen tekohymyä. Minun täytyy suostua tähän tai he huolestuvat. Painoni ja ulkonäöllinen muutokseni on jo huomattu. Nyökkään ja astelen kulmaravintolaan kahden pojan kanssa. Hymyni pyyhkiytyy vähitellen pois ja tunnen kovan palan kurkussani.

Kävelemme porukkana leiväntekolinjastolle. Sergei tilaa ensin. Hän ostaa tyypillisen subinsa, täynnä kasviksia ja naudanlihaa. Arska menee seuraavana. Hän ottaa mahdollisimman paljon juustoa ja lihaa, mutta vain yhtä kasvista, tomaattia. Minun vuoroni on nyt. Tuntuu kuin joku painaa minua rintakehästä ja minun on vaikea hengittää. Pienimmätkin äänet kuuluvat terävinä ja kaikuvat pääni sisällä. Kuulen sydämeni nopean jyskytyksen.

"Mitä leipää saisi olla? Tuleeko se kokonaisena vai puolikkaana? Tuleeko paahdettuna?"

Pirteän nuoren naisen ääni hajottaa ahdistuksen tilani sirpaleiksi. Tuijotan leipälistaa hetken ja otan syvään henkeä. Toistan pääni sisällä kaiken, mitä minun pitää sanoa ennen kuin uskallan avata suutani ja vastata.

"Tavallinen vaalea leipä ja puolikkaana, s-saa paahtaa."

Vastaukseni on hiljainen ja mumiseva. En luonut katsekontaktia tämän naisen kanssa, mutta vilkaisen häntä nopeasti. Hänellä on vaaleat hiukset tiukalla poninhännällä ja kirkkaan siniset silmät. Hän nyökkää ja hymyillen paahtaa leipäni. Sitten siirrymme seuraavaan osastoon.