Pojat ei kärsi

6

Lauantaiaamu. Silmiäni särkee ja tuntuu siltä, kuin pääni sisällä kymmenen vasaraa jyskyttää kalloani vasten eri alueilta. Viime yö oli tunnetiloista sekava enkä siksi saanut ollenkaan nukuttua. Muistan, että pesin hampaani ja kävin suihkussa romahduksen jälkeen. Palasin puhdistautumisen jälkeen huoneeseeni ja siitä lähti "villi" yöni käyntiin.

Ensin makasin sängyllä tuijottaen kattoa tunnin. Itkin vähän väliä ja kävin läpi kaikki tapahtumat elämässäni, jotka saivat minut tähän kuntoon. Sen jälkeen kuulin vanhempien tullen kotiin, joten esitin nukkuvaa, kunnes he tarkistivat tilanteeni ja painuivat itsekin petiin. Sitten löysin yöpöytäni vetolaatikosta kaksi tölkillistä Coca Cola Zeroa. Laitoin kuulokkeet päähän ja katsoin melkein koko yön kännykästä videoita, joiden aihe vaihteli laidasta laitaan syömishäiriödokumenteista kauhupelien läpipelailuihin. Samalla join ne kaksi tölkillistä lämmintä colajuomaa ja istuin sängyllä selkä seinää vasten. Kun aamu lähestyi, vaihdoin videot räppiin ja makasin sängyllä silmät kiinni. En kuitenkaan nukahtanut, vaikka sitä toivoin ja kovasti yritin.

Käännyn kyljelleni ja katsahdan yöpöydällä olevaan kelloon.

"Puoli kymmenen... Jospa mä nousen jo nyt. Tuulia tulee muutenkin käymään."

Nousen sängyltä, mutta horjahdan melkein heti lattialle. Saan kuitenkin otteen sänkyni laidasta. Hetken näen mustaa, mutta vähitellen näköni palaa sumeana ja sitten selkenee. Näin sitä käy, kun ei syö tarpeeksi ja jättää yön nukkumatta. Huokaisen helpotuksesta, etten kuitenkaan pyörtynyt, ja kävelen vaatekaapilleni. Vaihdan yövaatteni mustaan puolipitkähihaiseen ja tummansinisiin farkkuihin. Minun täytyy muistaa vaihtaa paita pitkähihaiseen tai huppariin ennen Tuulian tuloa. Hän huomauttelisi arvistani, enkä jaksa sitä. Lyön kaapinoven kiinni ja kävelen alakertaan.

Ruokailutilan pöydän ääressä istuvat molemmat vanhempani. Äiti lukee sanomalehteä ja hörppää kahvia, isä puolestaan kuuntelee aamu-uutisia radiosta syöden samalla voileipää. Kumpikaan eivät huomaa minua oven suussa. Käännän selkäni ja astelen takaisin keittiöön tekemään itselleni aamupalaa. Tämä siis, jos kupillinen teetä tai kahvia lasketaan aamupalaksi. Kaadan kahvipannulta jo aikaisemmin keitettyä kahvia kuppiini ja laitan sen mikroon hetkeksi lämpenemään. Sillä aikaa, palaan takaisin ruokailutilaan vanhempieni seuraksi.

"Huomenta!"

"Katso, Markus on hereillä näin aikasesta asti jo!"

Isäni heittää ivaa aikaisesta heräämisestäni, vaikka piilossa oleva totuus on se, etten nukkunut ollenkaan. Vanhempani ovat tottuneet siihen, etten viikonloppuisin nouse sängystä ja jätä huonettani ennen yhtätoista. Lomatkaan eivät olleet poikkeus. Tämä päivä on.

"Hyvä vain näin. Tuulia-täti ja hänen poikansa Aleksi ovat täällä kahdentoista maissa. Pukeudu edustavasti! Syömme yhdessä lämpimän aterian ja aion leipoa myös tortun! Siihen on kuitenkin vielä aikaa, joten syöhän aamupalaa, ettet näänny."

Mitä? Minun suunnitelmana on olla syömättä tämä koko päivä, enkä pääse livistämään tätä tilannetta. Ja vieläpä jälkiruoka päälle! Sen voin ainakin hypätä yli, jos valehtelen, että täytin itseni pääruoalla. Hieron niskaani hermostuksissani ja päästän pari kiusallista naurahdusta. Mikro päästi pienen pimahduksen merkkiääneksi, että kahvini on lämmin.

"Sieltähän se aamupala valmistuukin, haha..."

Pakenen paikalta nopeasti ja haen kupin kuumaa kofeiinilitkua. En lisää sokeria tai maitoa ikinä kahviini. Olen tottunut juomaan sen mustana. Etten saisi kyselyjä Sherlock-vanhemmiltani aamupalastani, katoan kuppi kädessä takaisin yläkertaan, omaan huoneeseeni.

Istahdan alas sängylleni ja katson ryttyisiä lakanoita, jotka ovat irronneet patjan reunoilta. Peitto on kasana nurkassa ja tyynyt päällekäin seinää vasten. Otan vapaalla kädelläni kännykän viereltäni ja sivelen peukalollani näyttöä. Siinä on murtumia paljon ja kulmasta aivan pieni pala lähtenyt. Selaan lukemattomia viestejä. Juriltakin on tullut pari.