Kuka keksi rakkauden

1. Luku - Tuttu ja turvallinen suodatinkahvi

"Saatana" – karkaa huuliltani painaessani äkkiä jalkajarrut pohjaan likaisenvalkoisessa pyörässäni, antaen tummanpunaisen auton viilettää ohitseni. Mulkkaan kuskia murhaavasti, vaikkakaan tuolla vaaleatukkaisella naisella ei näytä olevan aikaa edes antaa minun ylittää tietä, niin miksi sitten jäädä tuijottelemaan tappavia katseitani. Älkää päästäkö naisia rattiin. Yskäisen ja puren ärsyyntyneenä huultani tien muuttuessa taas vilkkaaksi ja tunnen puhelimenkin värisevän farkkutakkini taskussa. En vastaa; se on kuitenkin vain Viola kiljumassa, että missä mä olen. Eipä ole minun vikani, jos kaikilla on kiire baariin tai rumien penskojen luo eikä edes tietä pääse ylittämään. Pitäisi vain hankkia mopo.

Lopulta kuitenkin joku Audi tajuaa hidastaa ja pääsen vihdoin polkemaan tien yli. Ehkä tänä vuonna päästäisiin vielä perille. Niin, Viola halusi tosiaankin nähdä mua just tänään, heti koulun jälkeen. Vaikka ihmisten näkeminen ei tunnu hirveän nappaavalta idealta tänään, ei sitten yhtään. Uskonnonkin koe olisi huomenna, mutta vitut jaksan opiskella sitä jeesustelua. Poliisiksi pääsee ilmankin Jumalan siunausta. Ainakin mun mielestä uskonto on vain tekosyy vihata ja tuomita, sekä keksiä helpoin selitys kaikkeen. Jumalan päätös, Jumalan tahto, blaablaa.. Ainoat, jotka sitä sontaa kuuntelee, on ne koulun perseennuolijat jotka tarvitsevat kaikesta kympin. Ihan kuin niiden koko tulevaisuus roikkuis yhdessä päättötodistuksessa. Jos ei muuta niin Lidlin kassalle pääsee aina.

Onneksi olen enää vain korttelin päässä siitä Espresso housesta, jonka Viola oli valinnut. Se aina tyksi käydä niissä kalleimmissa mestoissa, mitkä on kaikki pelkkää huijausta. Tai sitten mulla vaan on sellainen näkemys tästä maailmasta, ettei mikään täällä ole enää aitoa. Mutta mikä mä olen sanomaan, itsekin uin tässä 2010-luvun massassa ihan mielelläni. On tässä muitakin asioita pohdittavana. Kaarran oikealle ja ajatuksissani melkein onnistun törmäämään sellaiseen pyöräilijähulluun joka nopeasti vilkaisee mua aika pahasti ennen kuin jatkaa matkaansa. Naksautan leukaani ja alan hidastaa vauhtia nähdessäni tuon mustatukkaisen tytön seisoskelemassa luuri kädessään kadunreunassa.

"No, sä pääsit paikalle", Viola mutisi ja vilkaisi minua luurinsa takaa. "Yritin soittaa." Lähdin taluttamaan pyörää kohti telinettä.

"Huomasin", totean. "Mutta olin myös keskellä liikennettä, enkä enää sen jälkeen jaksanu soittaa takasin ku olin melkee jo vieressä." Viola hymähti jotain ja työnsi luurinsa vaaleiden farkkujensa takataskuun sipaisten hiuksiaan. Tuolla oli sellaiset pitkät, mustaksi lakatut rakennekynnet ja usein mietin, miten likat tekivät mitään sellaiset sormien jatkeena.

Kahvilassa oli ainakin hyvä sisustus, se oli plussaa. Keltaisia valoja ja paljon kasveja, ne jäivät aina näistä kahviloista mieleen. Silmiini osui tuttu tyttöporukka meidän koulusta, Jenni ja sen ystävät. Vaikkakin minun mielestäni joka ikinen likka näytti toistensa kopiolta; kaikki blondeja siideripissiksiä. Jos tökkäisin sormeni jonkun heistä poskeen, se varmaan uppoisi viis senttiä siihen kaikkeen töhnään mitä muijat nykypäivinä naamaansa tunkee. Ja tietty sellaset tissityrkkytopit ja niin pienet hameet tai shortsit ettei alushousuista erottanu. Sitten valitetaan suureen ääneen, että pojat on pervoja paskoja kun ne vilkuilee. Laittais potkupuvun nii ei tartte itkeä.

"Noni, kiva", Viola tuhahtaa huomatessaan minun vilkuilevan Jennin suuntaan. Siirrän katseeni äkkiä taas mustatukkaan, jonka myrkyllinen katse on kiinnittynyt näihin likkoihin kauempana. Hitto että naiset onkin hyviä vihaamaan tosiaan, ajattelen. Jätkät vetää turpaan ja se on sillä selvä.

"Hei, en mä sillä meinannu", mutisen äkkiä ja Viola vilkaisee muhun.

"Hä?" tuo sanoo. "Siis ottaa vaa päähän et nää on täällä, en jaksa kattoo ku ei mee ehkä viittä minuuttiakaa niin noi ämmät pitää musta jotain juorukerhoo tossa pöydässä. Jennin mielestäni mähän oon vaan joku yksinäinen lortto tai jotain."

Huokaisen, en tiedä helpotuksestako vai jostain muusta. Viola aina välillä väittää, että mä vilkuilen Jenniä koulussa sillä tavalla. En jaksanu et se alottais taas. Onhan Jenni nätti ja näin, mutta ehkä vähän liian feikki mulle. Plus, en oo niin kusipää et alkaisin säätää mun parhaan kaverin vihaajan kans. Vaikka Viola välillä toisin väittääkin. Asetan nopeasti käteni lyhyemmän likan olalle ja vetäisen tuota lähemmäs itseäni, pörröttäen tuon hiuksia.

"Voidaan me kahvilaakin vaihtaa, jos sä haluut", mutisen.

"Joo ei", tuo tuhahtaa. "Ei toi muija vaikuta siihen mitä mä teen tai mihin meen. Mennää nyt vaa tilaamaa, mut istuttaa kyllä toisella puolella kahvilaa noista kolmesta." Huulilleni kaartuu pieni hymy.

"Oikea asenne."

Jenni nostaa katseensa omenapuhelimestaan (toisella termillä kutsuttuna Iphone) ja tekoripsillä varustetuilla silmillään siirtää katseensa Violaan. Onneksi Viola on jo kääntynyt katselemaan juomia, joten tästä ei tule mitään mulkoilusotaa. Ainakaan vielä. Pyöräytän pienesti silmiäni ja käännyn itsekin miettimään, mitä tilaan. Vilkaisen nopeasti kaikki ylihinnoitellut juomat läpi ja päädyn suodatinkahviin, koska osalla listassa olevista juomista on niin outo nimikin alussa, ettei niitä uskaltaisi maistaa.

"Ootko sä jo miettinyt, mitä tilaat?" Kysäisen Violalta.

"Mmh, varmaa tollasen Very Merryn", tuo mutisee hipelöidessään kynnellään punaisia huuliaan. Tuon katse on niin keskittynyt, että se saa mut miettimään millaista tuon elämää mullistavaa valintaa Viola mahtaa olla tekemässä. Ja tämä valinta on niinkin ihmeellinen kuin juoman tilaaminen kahvilasta.

"Entä sä?"

"Suodatinkahvilla mennään", naurahdan.

Viola kohauttaa pienesti kulmakarvojaan.

"Sä sitten oot niitä 'tuttu ja turvallinen' – ihmisiä", tuo toteaa huvittuneena.

"Nii'in", sanon. "Siks mä keitän mieluummin omat kahvit himassa ku maksan niistä kolmea euroa."

Viola käy tilaamaan omat litkunsa nuorehkolta kassamyyjältä, jonka leveä hymy ulottuu varmaan korviin asti.

"Mä käyn ettii paikat", tuo toteaa ja lähtee lasinsa kanssa omille teilleen. Nyökäten astun kassalle.

"Yks suodatinkahvi."

Kun vihdoin saan jumalalliselta tuoksuvan, kuumana höyryävän kupin käteeni lähden katseellani etsimään Violaa. Kun vihdoin spottaan pienesti kahvilan nurkasta vilkuttavan tytön, en ehdi ottaa muutamaa askelta enempää, kun kuuma juoma kädestäni roiskahtaa vaaleanharmaalle paidalleni.

"Vvvittu", parahdan ja kahvikuppi putoaa kädestäni, särkyen lattialle. Tunnen muiden kahvilassa olijoiden katseet itsessäni. Ainoa asia, mihin kunnolla kykenen kuitenkin keskittymään, on se saatanallisen polttava kipu.

Siirrän katseeni minua tönäisseeseen poikaan. Tuo näyttää tilanteesta säikähtäneeltä, vaikka ihan varmana on iältään jotain minun ikäiseni.

"Hei oikeesti sori", poika sanoo nopeasti korjaten samalla mustasankaisten, hipsterimäisten rilliensä asentoa. "Oli kiire enkä kattonu eteeni. Ostan sulle uuden kahvin."

"Joo, maksa samalla tää paita ja korvaa tää palovamma", tuhahdan, vaikka tuskin olenkaan tosissani. Joku tiskin takaa pyytää minua keittiöön, ja mulkaisten poikaa lähden pikakävelyä kohti tiskiä. Ei pahempi aloitus tälle viikolle.