Asarin vartijat: Portinvartija

prologi

Kylän keskellä paloi kokko Asarin vapautumisen kunniaksi. Sitä oli juhlittu viimeiset 200 vuotta samana päivänä, keskikesällä. Mutta nyt oli Emeri-haltioiden juhla päättynyt ja kaikki menneet kotiin koko päivän kestäneen juhlinnam jälkeen. Koko paloi yksinään ja sitä katsomassa seisoi yksinäinen haltianuorukainen. Tämän mustat hiukset leijuivat hänen kasvojensa edessä yötuulen kuljettamina. Äkillinen kolahdus sai nuorukaisen säpsähtämään ja piiloutumaan läheiselle sivukujalle. Kokon ohi kulki pieni ryhmä miehiä. Koska he liikkuivat hiljaa, eivätkä ilmeisesti halunneet tulla nähdyiksi, nuorukaisen uteliaisuus heräsi ja hän lähti seuraamaan heitä. Nuorukaisen päätös oli kaukana viisaasta, mutta jos hän ei olisi sitä tehnyt, paljon olisi jäänyt piiloon ja tapahtumatta...

Ryhmä jota nuorukainen seurasi, pysähtyi vasta seuraavana iltana Sothen metsän reunaan. Nuorukainen kiersi ryhmän kauempaa ja piiloutui pensaiden taakse metsänreunassa. Sieltä häntä ei huomattaisi, mutta hän näkisi ja kuulisi kaiken.

- Seurattiinko teitä? joku kysyi, ja nuorukainen tajusi paikalla olevan muitakin kuin vain Emeri-haltioita ja kiinnostui yhä enemmän tapaamisen syystä.

- Ei. Olemmeko viimeiset?

- Vain Herra puuttuu. kuului vastaus.

- En enää. Aloitetaan.

Nuotion luokse ratsasti Emerien edustaja neuvostosta. Nuorukainen kurtisti kulmiaan mietteissään. Mitä oikein oli tekeillä? Emerien edustajan, Neilin, mukana tuli myös mustaan verhoutunut, kasvonsa peittänyt mies. Mitä pidemmälle keskustelu eteni, sitä selvemmin nuorukainen tajusi todistavansa vaarallisen salaliiton kohtaamista. Hän ei olisi ikinä arvannut Neilin tavoittelevan koko Asarin herruutta. Neuvostoon pääsy oli mitä ilmeisemmin  kohonnut tälle päähän, jolloin hän oli alkanut haaveilla yksinvaltiudesta.

- Johan tämä rauha kestikin 200 vuotta... nuorukainen mutisi.

Mutta mitä ihmettä hän voisi tehdä estääkseen Neilin aikeet? Kukaan ei uskoisi häntä. Yksi vaihtoehto oli tietysti Asarin Vartijat, mutta nämä olivat kadonneet pian neuvoston perustamisen jälkeen. Kukaan ei tiennyt missä he lepäsivät rauhan aikana( ennustus antoi ymmärtää, etteivät he olleet kuolleet). Nuorukainen vaihtoi varovasti asentoa, mutta kävi ilmi, ettei tarpeeksi varovaisesti. Huppupäinen mies pyörähti ympäri katsomaan suoraan nuorukaisen piiloon saaden salaliittolaiset hiljenemään.

- Salakuuntelija! Ottakaa kiinni! Neil komensi.

Nyt nuorukainen sai jalat alleen ja juoksi metsän suojiin. Mutta epäonnekseen hän ei tuntenut metsää, toisin kuin hänen takaa-ajajansa. Nuorukainen saattoi vain toivoa takaa-ajajien väsyvän ennen häntä.

Lopulta, usean tunnin juoksemisen jälkeen, nuorukainen kompuroi aukealle, jota ympäröi kuuset. Hän kompastui juureen ja kaatui ruohikkoon.

- Ei hemmetti! hän sadatteli keräten voimia noustakseen.

Hänen takaantansa kuului huutoja ja kavion kopsetta, sillä nuorukaisen epäonneksi joillakin haltioilla oli ollut hevonen ratsunaan, minkä lisäksi salaliittolaisten joukossa oli muutama kentauri. Kun nuorukainen pääsi jaloilleen, takaa-ajajat olivat aivan hänen kintereillään. Samassa hän huomasi portin aukion keskellä ja sen alas johtavat portaat. Sen kummemmin asiaa miettimättä nuorukainen juoksi portaat alas. Päästyään portaat alas hän tuli kammioon, jossa oli sutta ja kentauria esittävät patsaat, sekä pöytä jolla oli avoin kirja. Seinässä oli Kahden nukkuvalta vaikuttavan haltian yläpuolella teksti:

Tässä nukkuvat Asarin ikuiset vartijat, Dinelle ja Clarton. Hahmoton ja kentauri, jotka tyrannin kukistivat vapauttaen Asarin kansat.

Nuorukainen olisi voinut hypätä riemusta. Hän oli löytänyt Vartijat! Ilo jäi kuitenkin lyhyt aikaiseksi, sillä samassa joku tarttui häneen takaapäin, vääntäen hänen kätensä kipeästi selän taakse. Nuorukainen vajosi polvilleen, ja katsoi vangitsijoitaan vihaisesti olkansa yli. Neil ja mustaan pukeutunut mies eivät hänen harmikseen olleet paikalla. Nuorukaisen takana ollut haltia sai hänen kätensä sidottua, ja liittyi muiden joukkoon.

- Paljonko kuulit?

- En mitään. nuorukainen vastasi.

Palkaksi kieltävästä vastauksesta nuorukainen sai mojovan potkun kasvoihinsa haltialta. Hän kaatui potkun voimasta lattialle, ja haltia käänsi hänet selälleen jalallaan.

- Älä valehtele, kakara!

- En valehtele.

Nuorukainen oli päättänyt ettei kertoisi salaliittolaisille mitään. Tällä kertaa häntä potkaistiin kylkeen, mistä hän sai syyn kääntyä katsomaan vartijoita. Olivatko nämä liikahtaneet?

- Vartijat, tarvitsen apuanne...

Toinen haltia tarttui silloin hänen hiuksiinsa ja kiskaisi kipeästi. Nuorukainen onnistui vainoin tukahduttamaan huutonsa.

- Mitä sanoit!?

- En mitään mikä teille kuuluisi..!

Tällä kertaa lähellä seissyt kentauri kiskaisi miekkansa esiin raivostuneena, ja iski miekkansa nuorukaisen reiteen. Nuorukainen huusi tuskasta ja tajusi salaliittolaisen tappavan hänet kertoi hän tietonsa tai ei. Mutta jos hän kertoisi kuulemansa, he surmaisivat hänet nopeasti ja kivuttomasti. Jos hän ei kertoisi, hän kuolisi erittäin hitaasti, ja erittäin kivuliaasti.

- Tunsitko ketään meistä?

- Kun tapaamme seuraavan kerran, tunnen sinut! nuorukainen tokaisi hampaittensa välistä.

- Näsäviisas kakara!

Nuorukainen tiesi hankkivansa vain hankaluuksia nenäkkäillä vastauksillaan, mutta hän ei aikonut kertoa kiduttajilleen yhtään mitään. Samassa haltia tarttui hänen haavoittuneenseen jalkaansa ja puristi. Nuorukaisen kasvot vääntyivät kivusta, mutta hän ei inahtanutkaan.

- Voimme kyllä jatkaa tätä koko illan, poika.

- Onkos tuo nyt reilua? Kymmenen yhtä vastaan! naisen ääni ihmetteli seinän viereltä.

- He kuuluvat salalliittoon... Aikovat syöstä neuvoston vallast...

Nuorukaisen keskeytti kurkulle painettu jalka, joka alkoi hitaasti painaa hänen henkitorveaan kasaan. Nuorukainen haukkoi henkeä ja yritti kiemurrella pois jalan alta. Turhaan. Äkkiä jalka siirtyi pois, sen omistajan lennettyä kammion seinään.

- Ilmeisesti hän on ainoa, joka tietää missä on! miehen ääni tokaisi.

Nuorukainen kamppaili tajuttomuutta vastaan, hän halusi nähdä kuka puhui. Mutta hän ei enää saanut käännettyä päätään, tai edes kohdistettua katsettaan. Hengittäminen oli vaikeaa ja kivuliasta. Lopulta hän vajosi pimeyteen.