Born to die (Finnish)

TIISTAI 25.9

TIISTASTAI 25.9

"Viimeinen päiväni"

Äitini ja isäni ja Dani istuivat kaikki sairaala sänkyni vieressä. Minulta oli lähtenyt taju. Olin ollut kauankin tajuttomana, sillä oli jo uusi päivä. Yritin sanoa jotain, mutta kun yritin puhua jäätävä kipu levisi ensin keuhkoista kurkkuuni ja sitä kautta kaikkialle muualle.

Joka henkäyksellä minua sattui. Se sattui enemmän, kuin mikään tähän asti olevista kivuista. Olisi tehnyt mieli sulkea silmät ja nukkua pois, mutta en tehnyt niin.

Katsoin äitiä ja hän katsoi minua kyyneleet silmissään. Nyt minua pelotti..minua todella pelotti. Jos sitä ihanaa paikkaa ei olisikaan ja se ikuinen pimeys olisi se paikka minne joutuisin?

Käänsin päätä ja katsoin Dania. Näin ensimmäistä kertaa hänen kunnolla itkevän. Hänen poskensa olivat täynnä kyyneliä, kun hän katsoi minua.

Tiesin nyt, että tämä olisi päivä jona kuolisin. Olisin siitä ihan varma. Minulla olisi niin paljon sanottavaa, mutta en pystynyt kaikilta kivuiltani puhumaan.

Äitini sanoi, että rakasti minua ja suuteli minun päätäni hellästi.Itkimme nyt molemmat. Isäni oli koko ajan paijannut hiuksiani. Tunsin kuinka hän tärisi.

Dani otti kädestäni kiinni ja katsoi minua silmiin, kuin sanoen: Ei hätää. Kaikki järjestyy.

Tiesin että nyt minun oli aika mennä...nukkua pois. En tulisi tämän valmiimmaksi.Katsoin vielä äitäni. Hänet minun olisi vaikea jättää.

Hän oli ollut ainoa kaverini ja myös paras kaverini. Meillä ei käynyt ikinä vieraita ja olin aina äidin kanssa. Äiti luki kanssani kokeisiin, hän peitteli minut yhä iltaisin (omasta pyynnöstäni) ,hän myös katsoi erillaisia leffoja kanssani.

Äiti peitteli minut vielä viimeisen kerran sairaala sängylle. Hän teki sitä hitaasti ja itkien, koska hänkin taisi tietää, että en tulisi enää selviämään tästä päivästä. Nyt en voinut edes peittää tuskaani taikka kyyneleitäni.

Kukaan ei sanonut mitään. Mitä nyt oli sanottavaa, kun tiesi että kuolisi pian. Oli liian monta sanottavaa asiaa. Kuinka rakastan heitä, kiittää tuestani, käskeä heidän huolehtia naapurin mummosta..

Mietittyäni asiaa minun ei oikeastaan tarvinnut. He tiesivät kaikki nuo jo valmiiksi. Nyt en enää itkenyt. Se tapahtuisi pian en voi odottaa enempää. Suljin silmäni ja aloin hymyillä. Kohta en enää tunne kipua. Minua ei yskitä ja voin levätä rauhassa. Pääsen rauhaisaan paikkaan missä voin olla kuin muut.Voin juosta. Minua ei yskitä.

Huoneessamme oli hiiren hiljaista kunnes Dani päästi suustaan:

-Rakastan sinua.

Minulta vierähti kyynel pitkin poskeani.

Monitorit alkoivat huutaa todella kovaa. Sydämmeni oli pysähtynyt. Hoitaja teki kaikkensa, mutta sydäntäni ei saatu enää käymään. Äitini rojahti kehoni ääreen itkemään ja hoki palaa takaisin. Isäni lohdutti äitiä ja Dan lähti huoneesta.

Tässä oli minun viimeisistä päivistäni. Muistakaa että jokainen päivä voi olla viimeisesi. Elä ne täysillä.