Tappouhkaus

I

"Oota! Mun piti antaa tää sulle!" kuulin huudon takaani.

Kiepsahdin nopeasti kantapäideni varassa ympäri, ennen kuin ehdin astua ulos pienestä toimistostamme.

"Pomo toi sen aamulla, kun et ollu vielä tullu ja käski antaa sen sulle" nuori poika selitti.
"Tää on vissiin joku tosi tärkee ja sä oot tän paikan paras" se jatkoi vielä hermostuneena.

"En mä pure" totesin virnistäen pojan pelokkaille kasvoille.

Poikakin hymyili hieman, mutta antoi kirjeen kuitenkin nopeasti minulle, juosten sitten äkkiä pois. Hymähdin itsekseni ja lähdin lampsimaan kohti kotia.

Ihan niinku jokasena muunakin päivänä.
Paitsi että nyt mun mieltä vaivasi yks pikku juttu.
Se poika.

Se oli nuori. Ihan liian nuori tähän hommaan. Ei se ees vielä ite varmaan oikein käsittäny missä se oli mukana.

Ei se käsittäny, että me kirjotettiin uhkakirjeitä. Eikä se käsittäny, että sen isä oli paatunut rikollinen.

Sen takia meillä oli vaan yks sääntö: Älä kysele.

Yksinkertaista ja toimivaa.

~~

Potkaisin kengät jalastani ja hyppäsin sohvalle, kaivaen samalla kirjeen kuorestaan.

Henkäisin terävästi nähdessäni mitä kuoressä oli.

Se oli uhkakirjepyyntö. En mä siitä mitenkään yllättynyt, mutta sisällöstä kyllä.

Yleensä ne oli vaan jotain pieniä kiristyksiä, mutta tää oli jotain ihan uutta.

Tää oli tappouhkaus.

Ja kaiken lisäks näytti siltä, että joku tulis pian kuolemaan.
Pyyntöhän oli ihan mahdoton: Miljoona vain kahdessa päivässä.

Pikkuhiljaa mä sitten vissiin vaivuin uneen, koska sen jälkeen mä en muista mitään...

~~

Aamulla herätessäni mielessäni oli vain yks asia
Se tappouhkaus.

Mua jotenki ahdisti se, että mä tulisin olee yks niistä syistä, joidenka takia kirjeen vastaanottaja joutuis pelkäämään henkensä puolesta.

Sun tunteet ei saa vaikuttaa tähän, tää on vaan työtä, pomo sanois, mutta mä olin eri mieltä.

Mä olin vasta kahdeksantoista eli olin mäkin varmaan liian nuori tähän.
Mä olisin halunnu lopettaa, mutta mä olin koko firman paras eli käytännössä ainut kuka toi meille rahaa, nii eihän pomo mua mihinkään päästänyt.

Mä olin puhunut siitä joskus sille, joskus kun en vielä osannut pelätä.
Se oli mennyt alkuun ihan hyvin, mutta kun mä mainitsin mun lähtösuunnitelmista, se oli sanonut tekevänsä mun elämästä ihan kauheeta, jos mä lähtisin.

Enkä mä kyllä epäillyt sitä hetkeäkään.

Sen jälkeen mä olin vaan kiltisti totellut kaikkia sen käskyjä ja pysyny hiljaa.

~

Nousin huokaisten sohvalta. Pitäisi varmaankin laittaa jotakin aamiaista, tuumin ja kurkistin sisään lähes tyhjään jääkaappiini. Nappasin sieltä jogurtin ja voin, jolla voitelin nopeasti pienen ruisleivän. Haukkasin leivästä nälkäisenä ison palan ja istahdin ruokapöydän ääreen.

Kun olin syönyt, päätin ryhtyä kirjoittamaan sitä tappouhkausta, joka niin ahdisti minua.
Raahasin itseni työhuoneeseeni ja nappasin hyllystä mustekynän ja paperia. Istahdin pöydän ääreen ja aloin kirjoittamaan:

Ylihuomenna vanhalta maalitehtaalta löytyy miljoona dollaria
Tuo rahat tehtaan toimistoon, työpöydän päälle
Jos rahoja ei näy,
sulle sattuu pikku onnettomuus

Noin helppoa se oli.  Piti vain kirjoittaa haluttu asia, halutulla käsialla ja päivän työt oli tehty.

Suurin osa varmaan tekis mitä vaan saadakseen näin helpon pestin, mutta mä olisin mieluusti vaihtanut tän johonkin toiseen.

Mä en halunnu et ketään sattuu.

---

Heoo!! Uutta tarinaa pukkaa!

Mitäs tykkäsitte?

Tosiaan tähän tarinaan pyrin kirjottamaan semmosia 600-900 sanaisia lukuja (tosin tässä oli vain hieman yli 500) ja yritän tehdä niistä vähän laadukkaampia kuin TSOM (The Skill Of Murder) :issa.

Kannattaa käydä tsekkaamassa myös mun ilmoituskirjani johon päivittelen kaikenlaista ilmoitusasiaa (ja vähän muutakin)

Eipä sitten muuta!

Ainii Ps. Olis kiva jos painaisitte sitä tähtee ja kommentoisitte 😊

Heippa!