Tappouhkaus

VI

Juostessani kohti Samin asuntoa kaivoin puhelimeni taskustani ja soitin Samille. Hän vastasi melkein heti, mutta puhelimesta kuului silkkaa nyyhkytystä.
"Sam, mikä hätänä?" utelin, mutta tyttö ei saanut suustaan ulos sanaakaan. Hengitys oli paniikinomainen, kiivas ja epätasainen, enkä voinut muuta, kuin yrittää rauhoitella häntä.
"Hengitä syvään.. Sam! Rauhoitu! Hengitä syvään, olen ihan kohta siellä, ei hätää, ihan rauhassa, kaikki on hyvin."

Jo tutuiksi käyneet maisemat vilisivät silmieni ohi kuin juna, mutta silti yritin kiristää vauhtiani. Kuntoni ei ollut huono, kävinkin joskus juoksemassa, mutta matkaa oli kuitenkin useita useita kilometrejä ja tunsin, kuinka voimani vähitellen hiipuivat, etteivät jalat enää kestäneet.

Matkaa ei onneksi ollut enää paljoa ja pian ohitin Katen ja Katarinan - tyttöjen, joiden lapsenvahtina Sam välillä oli - kodin ja erään pikkukaupan, jonka pihasta kaartavan rekan alle olin vähällä jäädä. Kauppa oli sama, jossa olimme joskus lapsien kanssa käyneet.

Siinä se oli, Samin talo. Ryntäsin ovelle ja soitin ovikelloa peläten mitä sieltä paljastuisi.

Kului hetki ja ehdin hieman tasata hengitystäni ennen kuin talon ovi aukesi. Ehdin nähdä vain vilaukselta tytön itkemisestä turvonneet silmät sekä surun vääristämät kasvot, ennen kuin tyttö heittäytyi kaulaani.

"Kiitos. Kiitos että tulit", tyttö nyyhkytti kaulaani vasten. Puristin häntä lähemmäksi itseäni.
"Tottakai minä tulin. Sam, mikä on hätänä?"

Kysymyksen kuultuaan Samin koko keho nytkähti ja tunsin käsien puristuvan yhä tiukemmin kaulani ympärille.

"Isä ja äiti, ne oli viettämäs yhteistä lomaa jossain kylpylässä", Sam kertoi ääni vapisten kyyneleiden valuessa hänen poskillaan. Aavistin jo nyt mitä oli tulossa ja ummistin silmäni, toivoen kai ettei minun tarvitsisi kuulla seuraavia sanoja, jotka Sam lausui.
"Ne ajoi kolarin ja ne on sairaalassa. Teholla."

Rutistin tytön vielä tiukempaan halaukseen.
"Mä oon tässä sun tukena, vaikka maailman ääriin."

"Kiitos."

Lopulta Sam kohotti kyyneleiset kasvonsa olkapäältäni ja otti pipon varovasti päästäni. Hymyilin tytölle hieman surumielisesti ja kiskoin takin päältäni, samalla potkaistessani kengät jalastani eteisen hyllykköön vaitonaisena.

Laskin toisen käteni tytön hartioille ja painauduin aivan lähelle häntä, johdatellen hänet olohuoneen sohvalle, jossa kiedoin viltin tiukasti hänen ympärilleen. Halasin tyttöä edelleen ja Sam painautui aivan minuun kiinni.

Sam itki edelleen, enkä voinut muuta, kuin istua hiljaa vieressä ja yrittää antaa tukea ja turvaa, jota hän juuri nyt varmastikin tarvitsi.
"Varmasti he selviävät", kuiskasin hänen korvaansa hiljaa. Sam nyökkäsi heikosti ja kuulin hänen vatsansa kurnivan.
"Minä laitan ruokaa", totesin ennen kuin hän ehti sanoa mitään.

Varovasti nousin ylös sohvalta ja kävelin samassa tilassa olevaan keittiöön, pakastimen luokse. Avasin oven ja nappasin ensimmäiset käteensattuvat ainekset käteeni.

"Ei sinun tarvitse", kuului heikko, itkunsekainen ääni sohvalta.
"En minä halua syödä."

"Älä höpötä, tottakai sinun täytyy syödä, kroppasi tarvitsee energiaa."

Laitoin paistinpannun liedelle lämpenemään ja etsin alakaapista kätevän kokoisen kattilan, johon valutin reippaasti vettä. Veden laitoin kiehumaan ja sekaan pastan kypsymään. Pannulle heitin katkarapuja ja erilaisia mausteita.
Otin esille kaksi lautasta, johon laitoin ensin pastaa sekä päälle maustettuja katkarapuja. Leikkasin vielä muutaman tuoreen tomaatin siivuiksi, jotka asettelin annoksen päälle.

Annos näytti itse asiassa suorastaan hyvältä.

Nappasin lautaset aterimineen mukaani ja kannoin ne olohuoneen sohvapöydälle, jonka rullasin television vierestä suoraan Samin eteen. Hain vielä keittiöstä kaksi lasia joihin laitoin raikasta vettä.

"Kiitos vielä kerran."

Käännyin katsomaan Samia. Hänen kasvonsa olivat turvoksissa itkemisestä, mutta nyt kyynelvirta oli hetkeksi pysähtynyt. Hymyilin tälle heikosti ja halasin häntä vielä kerran lujaa.

Hiljaisuus laskeutui välillemme ja söimme kumpikin omia annoksiamme. Katselin Samia vähän väliä. Harmahtavan viltin alla, näykkien katkarapupastaani hän näytti vain niin kovin pieneltä ja hauraalta ja halusin suojella häntä kaikelta pahalta, mitä hän tulevaisuudessa joutuisi kohtaamaan.

"Hei Sam"

Tyttö käänsi kysyvän katseensa minuun, mutta en saanut enää suustani sanaakaan. Auoin suutani hetken hölmistyneenä, mutta lopulta sain asiani kakistettua pihalle.

"Tiesitkö, että oot ihan älyttömän kaunis"

---

ARVATKAAS KUKA ON BACK!

KIITOKSET  tattixx :LLE MOTIVAATIOSTA!!
(Hei ps. menkääs seuraa häntä ihanaa ihmistä, joka saa ihan kohta 100 seuraajaa täyteen ja järjestää sitten meille kaikille KILPAILUN!)

Lukuja voi tulla lisääkin lomalla, tai sitten ei. Anyway kirjottelen tän stoorin alkua uusiks joten pahoittelen, jos vahingossa tulee ilmoituksia..

MENI MUUTEN PARI PÄIVÄÄ SITTEN 500 NÄYTTÖKERTAA RIKKI!!1!
Bileet, bileet, bileet..

Juu, elelkääs onnellisina nyt kun kerran on vuosi 2019.
Tehkää unelmistanne totta!