Tappouhkaus

II

Pyyhkäisin poskelleni valuneen kyyneleen pois ja niiskaisin kuuluvasti. Mä tajusin vasta nyt itsekin, kuinka paha juttu tää oli.

Mitä jos se kiristäjä ei tekis sitä 'onnettommuutta' tarpeeks huolella? Mitä jos kytät tajuis et siinä olis jotain häikkää? Mitä jos ne jäljittäis mut? Mitä jos ne panis mut vankilaan? Mitä jos...
Ryhdistäydy! komensin itseäni ja yritin saada jotakin muuta ajateltavaa.

Samassa puhelimeni soittoääni pärähti soimaan.

Ei just nyt, manasin. Paras ystäväni osasi aina soittaa pahimmilla hetkillä.

Hengitin muutaman kerran syvään. Rauhoitu, kaikki on okei, yritin tolkuttaa itselleni. Et sinä ennenkään pillittänyt näiden työkirjeiden vuoksi, joten miksi nytkään?
Syvällä sisimmässäni tiesin kuitenkin vastauksen.
Tässä uhattiin toisen ihmisen henkeä.
Nii, tää oli tappouhkaus.

Huokaisin ja painoin punaisen luurin kuvaketta.
Sori, mutisin itsekseni.

Oli aika lähteä viemään kirje toimistolle.

~~

Toimistossa ei ollut ketään. Oikeastaan se oli ihan hyväkin, sillä muut olis ehkä voinu huomata mun itkeneet silmät.
Mä en just nyt kaivannu mitään ristikuulustelua, tuumin ja jätin kirjeen pomoni pöydälle.
Jos se siitä varastettaisiin, se ei olisi minun ongelmani.

~~

Lähdin kävelemään hiljakseen toimistolta kotiin. Pian tajusin kuitenkin, ettei minulla olisi siellä sen enenpää tekemistä kuin täälläkään.

Aurinko paistoi kutsuvasti ja linnut lauloivat. Olisi täydellinen sää vain istua puistossa ja soittaa vaikka takaisin parhaalle ystävälleni. No, miksikäs ei?

Kännyin puistolle vievälle tielle ja katselin hymyillen kahta pientä punertavatukkaista lasta.
Lapset olivat korkeintaan kuusivuotiaita ja niin samannäköisiä, että heidän täytyi olla kaksoset.

Hymyilin lasten holhoojalle, nuorelle kauniille tytölle, joka istui penkillä polun varressa.
Hän oli jokseenkin samanikäinen kuin minä, ehkäpä hieman nuorempi. Tyttö näytti hieman yksinäiseltä ja niinpä istahdin hänen viereensä.

Tyttö katseli minua hetken ja päätti sitten aloittaa keskustelun.

"Hei" hän sanoi vain.

"Hei" vastasin ja kun tyttö ei näyttänyt jatkavan keskustelua, tokaisin: "Mukava sää tänään"

Tytön kasvoille kohosi kaunis hymy, joka sittemmin muuttui virnistykseksi.

"Kuulostit ihan joltain papparaiselta" hän selitti hymyillen.
Pärskähdimme kumpikin nauruun ja tunnelma rentoutui mukavasti.

Pidin tytöstä heti, sokeakin sen huomasin. Lapsetkin vaikuttivat mukavilta.

"Oletko heidän siskonsa?" kysäisin.

"Perhetuttu vain, lupauduin lastenvahdiksi täksi päiväksi" tyttö selitti.

Juttelimme hetken niitä ja näitä ja lopulta lapset -joiden nimet olivat muuten Katherine ja Katrina- tulivat kinuamaan kotiinlähtöä.

Huokaisin. Minunkin olisi aika painua kotiin homehtumaan.

"Asutko täälläpäin?" kysyin vielä.

"Muutaman kilometrin päässä" hän vastasi ja tunsin hymyn kohoavan huulilleni. Mehän voisimme nähdä useamminkin!

"Tuota, voisinko saada numerosi, vaikutat niin mukavalta?" änkytin punastuen samalla varmaan aivan ylikypsän tomaatin väriseksi.

"Tietysti!"

Vilkutin vielä lähtiessäni kolmikolle ja lähdin hymy edelleen kasvoillani kohti kotia. Olin unohtanut soittaa, mutta voivoi, tuo tyttö oli kyllä sen arvoista.

~~

Lojuin kotona sohvallani ja olin jo aika varma, että korvastani oli alkanut kasvaa hometta, kun muistin tytön antaman puhelinnumeron.

Hyppäsin pystyyn ja kaivoin pienen paperilapun taskustani. Oioin lapun suoraksi ja naputtelin numerot puhelimeeni.

Avasin kiireesti viestit ja lähetin tytölle ensimmäisen viestini:

-hei

-voitaisiinko nähdä joku päivä?

Kun vastausta ei muutamaan minuuttiin kuulunut, suljin puhelimeni ja siirryin keittiöön. Ajattelin ensin kokata jotakin, mutta sitten laiskistuin ja kaivoin pakastimesta jonkun ikivanhan pakastepitsan ja panin sen mikroon.

Pian mikro kilahti merkiksi valmiudestaan ja hyökkäsin pitsan kimppuun nälkäisenä kuin susi.

Aah, ananas-kinkkupitsaa, voihkaisin. Täydellistä.

~~

Mätänin loppupäivän sohvallani ja kun kello näytti puolta kahtatoista, päätin siirtyä nukkumaan.

Kiskaisin valkoisen T-paidan pääni yli ja harmaat verkkarit jaloistani, käpertyen sitten sänkyyni.

Olin juuri nukahtamassa, kun puhelimeni kilahti yöpöydälläni. Nappasin sen käteeni ja tunsin onnen valtaavan kehoni.  Hän oli laittanut viestiä.

-tietenkin, vaikka heti huomenna

-öitä <3

-----

Jee vähän romacee kehiin!!!

En oo kovinkaan tyytyväinen...

Tuota mulla oli jotain, unohin sen

NII JOO

Voisin alkaa julkasee tätä aina sunnuntaisin (tai maanantaiaamuyöstä)

Olisko se kiva?

Heittäkää luvusta kommenttia!

Ps. En halua sytyttää kolmatta maailmansotaa ananaspitsasta nii sovitaanko että kaikilla on omat mielipiteensä.

Moro

Pps. En löytänyt enenpää kirjotusvirheitä, saattoi jäädä joitain

Ppps. Tässä on reilut 600 sanaa

Pppps. Mokkka ja öitä!